HARVIA Harvia Oyj

Harvia Oyj:n vuosikertomus sisältäen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2020 on julkaistu

Harvia Oyj:n vuosikertomus sisältäen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2020 on julkaistu

Harvia Oyj:n pörssitiedote 12.3.2021 klo 17.30



Harvia Oyj:n vuosikertomus 2020 on julkaistu ja se on saatavilla yhtiön verkkosivuilta osoitteessa .

Vuosikertomus sisältää hallituksen toimintakertomuksen ja virallisen tilinpäätöksen, johon kuuluu konsernitilinpäätös ja emoyhtiön tilinpäätös. Lisäksi Harvia julkaisi vuosikertomuksen yhteydessä selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä palkitsemisraportin vuodelta 2020.

Harvia julkaisee vuosikertomuksen ensimmäistä kertaa European Single Electronic Format (ESEF) raportointivaatimusten mukaisena XHTML-tiedostona. ESEF-vaatimusten mukaisesti konsernitilinpäätöksen päälaskelmat on merkitty XBRL-merkeillä, ja tilintarkastaja on varmentanut ESEF-tilinpäätöksen.

Kaikki asiakirjat löytyvät tämän tiedotteen liitteistä PDF-tiedostona ja vuosikertomus lisäksi XHTML-tiedostona. Ne ovat saatavilla suomeksi sekä englanniksi myös yhtiön verkkosivuilla osoitteessa .



Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Tapio Pajuharju, , puh. 0

Talousjohtaja Ari Vesterinen, , puh. 0



Harvia lyhyesti

Harvia on liikevaihdolla mitattuna yksi maailman johtavista sauna- ja spa-markkinoilla toimivista yhtiöistä. Yhtiön tuotemerkit ja tuotevalikoima ovat markkinalla hyvin tunnettuja ja yhtiön kokonaisvaltainen tuotevalikoima pyrkii vastaamaan kansainvälisen sauna- ja spa-markkinan tarpeisiin, sekä alan ammattilaisille että kuluttajille.

Harvian liikevaihto vuonna 2020 oli 109,1 miljoonaa euroa. Konsernin palveluksessa työskentelee yli 600 alan ammattilaista Suomessa, Kiinassa ja Hongkongissa, Romaniassa, Itävallassa, Yhdysvalloissa, Saksassa, Virossa ja Venäjällä. Muuramessa Harvian pääkonttorin yhteydessä sijaitsee myös yhtiön suurin saunojen ja saunakomponenttien tuotantolaitos.

Lue lisää:

Liitteet



EN
12/03/2021

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Harvia Oyj

 PRESS RELEASE

Composition of the shareholders’ nomination board of Harvia Plc

Composition of the shareholders’ nomination board of Harvia Plc Harvia Plc, Stock Exchange Release, September 8, 2025 at 2.30 PM EEST Composition of the shareholders’ nomination board of Harvia Plc Harvia Plc’s shareholders’ nomination board prepares proposals concerning the election and remuneration of the Board Members as well as the remuneration of the members of the various Board committees that will be submitted to future Annual General Meetings and to any Extraordinary General Meetings where necessary. The shareholders’ nomination board will be comprised of representatives appointe...

 PRESS RELEASE

Harvia Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan kokoonpano

Harvia Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan kokoonpano Harvia Oyj, Pörssitiedote, 8.9.2025 klo 14.30 Harvia Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan kokoonpano Harvia Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunta valmistelee hallituksen jäsenten valintaa ja palkitsemista sekä hallituksen valiokuntien jäsenten palkitsemista koskevat ehdotukset seuraaville varsinaisille yhtiökokouksille sekä tarvittaessa ylimääräisille yhtiökokouksille. Osakkeenomistajien nimitystoimikunta koostuu yhtiön neljän suurimman osakkeenomistajan nimeämistä edustajista. Osakkeenomistajia edustavien jä...

 PRESS RELEASE

Harvia Plc: Disclosure under chapter 9, section 10 of the securities m...

Harvia Plc: Disclosure under chapter 9, section 10 of the securities market act HARVIA PLC STOCK EXCHANGE RELEASE 8 AUGUST 2025 AT 4.00 P.M. EEST   Harvia Plc has received on 8 August 2025 the following notification pursuant to Chapter 9, section 5 of the Securities Markets Act (”SMA”), according to which total holding of Nordea Funds Ltd (Helsinki, Finland) in Harvia Plc shares and votes in has exceeded five (5) percent on 8 August 2025. According to the notification, the reason for the notification was acquisition of shares or voting rights. Aggregate position of Nordea Funds Ltd acco...

 PRESS RELEASE

Harvia Oyj: Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 pykälän mukainen ilmoitu...

Harvia Oyj: Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 pykälän mukainen ilmoitus HARVIA OYJ PÖRSSITIEDOTE 8.8.2025 KLO 16.00 Harvia Oyj on vastaanottanut 8.8.2025 seuraavan arvopaperimarkkinalain ("AML") 9 luvun 5 pykälän mukaisen ilmoituksen, jonka mukaan Nordea Funds Oy:n (Helsinki, Suomi) osuus Harvia Oyj:n osakkeista ja äänistä on 8.8.2025 ylittänyt viisi (5) prosenttia. Ilmoituksen mukaan ilmoituksen perusteena on osakkeiden tai äänioikeuksien hankinta. Nordea Funds Oy:n kokonaisosuus Harvia Oyj:n osakkeista ja äänistä ilmoituksen mukaan:  % osakkeista ja äänistä% osakkeista jaäänistärahoi...

 PRESS RELEASE

Harvia Plc’s financial information and Annual General Meeting in 2026

Harvia Plc’s financial information and Annual General Meeting in 2026 Harvia Plc, Stock Exchange Release, 7 August 2025 at 1:00 p.m. EEST   Harvia Plc’s financial information and Annual General Meeting in 2026 Harvia will publish its financial statements for 2025 and interim reports in 2026 as follows: ·         12 February 2026      Financial statements bulletin for 2025 ·         7 May 2026                January−March 2026 interim report ·         6 August 2026            Half-year (January−June) 2026 financial report ·         29 October 2026        January−September 2026 interim...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch