SIEVI Sievi Capital

Logistikas Oy:n ja Logistikas Hankinta Oy:n yritysosto saatu päätökseen

Logistikas Oy:n ja Logistikas Hankinta Oy:n yritysosto saatu päätökseen

Sievi Capital Oyj

Lehdistötiedote 4.12.2020 klo 11.45

Logistikas Oy:n ja Logistikas Hankinta Oy:n yritysosto saatu päätökseen

Sievi Capital Oyj tiedotti 29.10.2020 allekirjoittaneensa sopimuksen, jolla yhtiö ostaa enemmistön Logistikas Oy:n ja Logistikas Hankinta Oy:n osakekannoista. Yrityskaupan toteutumisen edellytyksenä ollut kilpailuviranomaisten hyväksyntä on saatu ja kauppa on astunut tänään voimaan.

Logistikas Oy ja Logistikas Hankinta Oy ovat merkittäviä logistiikka- ja hankintapalveluiden tuottajia mm. teollisuuden, energian ja kaupan alalla. Jatkossa yhtiöt muodostavat uuden konsernin, jonka tilintarkastamaton pro forma -liikevaihto oli 31.12.2019 päättyneellä tilikaudella 20,7 miljoonaa euroa ja käyttökate 1,4 miljoonaa euroa.

”Kaupan saaminen päätökseen mahdollistaa yhtiöiden uuden kasvuvaiheen käynnistämisen. Odotamme innolla työn aloittamista uuden hallituksen ja yhtiön johdon kanssa. Orgaanisen kasvun lisäksi näemme mahdollisuuksia epäorgaanisen kasvupolun osalla” toteaa Sievi Capitalin toimitusjohtaja Päivi Marttila.

Yhtiöiden nykyiset pääosakkaat jatkavat edelleen merkittävinä vähemmistöosakkaina sekä hallitus- ja johtotehtävissä. Logistikas Oy:n toimitusjohtaja Toni Brigatti on innostunut yhteistyön aloittamisesta ja toteaa: ”Olen erittäin tyytyväinen Sievi Capitalin tulosta mukaan kehittämään yhtiöitä ja luottavainen kasvusuunnitelmiemme toteutumiseen. Toteutettu järjestely ja Sievi Capitalin tuki mahdollistavat meille suuremman kasvuloikan tekemisen seuraavien vuosien aikana.”

Sievi Capitalin sijoitus yhtiöön on noin 5,6 miljoonaa euroa. Sijoitus on Sievi Capitalin sijoitusstrategian mukainen enemmistösijoitus, ja se raportoidaan jatkossa osana Sievi Capitalin pääomasijoituksia.

SIEVI CAPITAL OYJ

LISÄTIETOJA:

toimitusjohtaja Päivi Marttila, puh. 0400 285 358

JAKELU:

Keskeiset tiedotusvälineet

Sievi Capital on pörssilistattu (Nasdaq Helsinki) pääomasijoitusyhtiö, joka tekee sijoituksia pieniin ja keskisuuriin suomalaisiin yrityksiin. Sievi Capital on kohdeyritysten johdon ja kanssaomistajien kumppani, joka aktiivisena omistajana tukee kohdeyritysten kasvua, tuloksellisuutta ja arvon rakentamista.



EN
04/12/2020

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Sievi Capital

 PRESS RELEASE

Tuomas Myllynen appointed CEO of KH-Koneet

Tuomas Myllynen appointed CEO of KH-Koneet KH Group PlcPress release 20 February 2026 at 9:15 am EET Tuomas Myllynen appointed CEO of KH-Koneet Finland’s leading provider of machinery, KH-Koneet, has appointed Tuomas Myllynen as the company’s new CEO. The leadership transition was initiated after the company's long-standing CEO and co-founder Teppo Sakari notified the Board of Directors last summer of his intention to step down during 2026 and move on to strategic advisor of the company. Myllynen will take up his post as the new CEO on 1 August 2026 at the latest. Tuomas Myllynen has had...

 PRESS RELEASE

Tuomas Myllynen KH-Koneiden toimitusjohtajaksi

Tuomas Myllynen KH-Koneiden toimitusjohtajaksi KH Group OyjLehdistötiedote 20.2.2026 klo 9.15 Tuomas Myllynen KH-Koneiden toimitusjohtajaksi Suomen johtava konekauppa, KH-Koneet, on nimittänyt Tuomas Myllysen yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Nimitys ajankohtaistui, kun yhtiön pitkäaikainen toimitusjohtaja ja toinen perustaja Teppo Sakari ilmoitti viime kesänä hallitukselle jättävänsä tehtävän vuoden 2026 aikana ja jatkavansa tämän jälkeen yhtiön neuvonantajana. Myllynen aloittaa yhtiön palveluksessa viimeistään 1.8.2026. Tuomas Myllynen on aikaisemmin toiminut pitkään johtotehtävissä C...

 PRESS RELEASE

Inside information, profit warning: KH Group’s net sales and comparabl...

Inside information, profit warning: KH Group’s net sales and comparable operating profit higher than expected. The company publishes preliminary results for 2025. KH Group PlcInside information 4 February 2026 at 4.50 pm EET Inside information, profit warning: KH Group’s net sales and comparable operating profit higher than expected. The company publishes preliminary results for 2025. KH Group Plc provides preliminary information on its net sales and comparable operating profit for 2025, which exceed the previous guidance issued on 19 September 2025. According to preliminary and unaud...

 PRESS RELEASE

Sisäpiiritieto, tulosvaroitus: KH Groupin liikevaihto ja vertailukelpo...

Sisäpiiritieto, tulosvaroitus: KH Groupin liikevaihto ja vertailukelpoinen liikevoitto ennakoitua suurempia. Yhtiö julkaisee ennakkotietoja vuoden 2025 tuloksesta. KH Group OyjSisäpiiritieto 4.2.2026 klo 16.50 Sisäpiiritieto, tulosvaroitus: KH Groupin liikevaihto ja vertailukelpoinen liikevoitto ennakoitua suurempia. Yhtiö julkaisee ennakkotietoja vuoden 2025 tuloksesta.  KH Group Oyj antaa ennakkotietoja vuoden 2025 liikevaihdosta ja vertailukelpoisesta liikevoitosta, jotka ylittävät aiemman 19.9.2025 annetun ohjeistuksen. Alustavan ja tilintarkastamattoman ennakkotiedon mukaan KH Gro...

 PRESS RELEASE

KH Group Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset yhtiön...

KH Group Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset yhtiön varsinaiselle yhtiökokoukselle KH Group OyjPörssitiedote28.1.2026 klo 10.15 KH Group Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset yhtiön varsinaiselle yhtiökokoukselle KH Group Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunta on toimittanut KH Groupin hallitukselle ehdotuksensa varsinaiselle yhtiökokoukselle. Osakkeenomistajien nimitystoimikunta tekee ehdotuksensa yksimielisesti. Varsinainen yhtiökokous on suunniteltu pidettäväksi tiistaina 5.5.2026. Yhtiö julkaisee kutsun yhtiökokoukseen myöhemmin. Ehdotus hallit...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch