VAIAS Vaisala Oyj Class A

Heli Lindfors nimitetty Vaisalan talousjohtajaksi

Heli Lindfors nimitetty Vaisalan talousjohtajaksi

Vaisala Oyj

Pörssitiedote

1.11.2022 klo 8.15

Heli Lindfors nimitetty Vaisalan talousjohtajaksi

Heli Lindfors (KTM) on nimitetty Vaisalan talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Hän aloittaa tehtävässään viimeistään 1.5.2023 ja raportoi toimitusjohtaja Kai Öistämölle. Kaarina Muurinen jää eläkkeelle talousjohtajan tehtävästään, jossa hän on ansiokkaasti johtanut ja kehittänyt Vaisalan taloushallintoa yli 10 vuoden ajan.

  

Heli Lindfors siirtyy Vaisalaan Cargotecista, jossa hän on toiminut useissa taloushallinnon johtotehtävissä. Hänen viimeisin tehtävänsä Cargotecissa on Kalmarin liiketoiminta-alueen talousjohtajana.

“Heli tuo mukanaan monipuolista taloushallinnon ja johtamisen kokemusta sekä toimintaprosessien jatkuvan kehittämisen osaamista . Lisäksi hänellä on vahva tausta sekä teknologian että eri liiketoimintamallien parissa toimimisesta. Odotan suuresti, että pääsen työskentelemään Helin kanssa ja toivotan hänet lämpimästi tervetulleeksi Vaisalaan”, sanoo Vaisalan toimitusjohtaja Kai Öistämö.

“Haluan myös kiittää Kaarinaa hänen panoksestaan ja saavutuksissaan Vaisalassa. Hän on kehittänyt erittäin osaavan talousorganisaation, joka on pysynyt yhtiön kasvun vauhdissa ja vastannut alati muuttuviin vaatimuksiin. On ollut ilo työskennellä Kaarinan kanssa ja toivotan hänelle parhainta onnea tulevaisuudessa”, Kai Öistämö jatkaa.

“On kunnia liittyä Vaisalan tiimiin”, sanoo Heli Lindfors. “Vaisala on sekä teknologian edelläkävijä että globaali ilmastojohtaja. Odotan innolla pääseväni osaksi yrityksen kasvutarinaa ja työskentelemään taloushallinnon tiimin sekä Vaisalan yli 2 000 asiantuntijan kanssa”, Lindfors jatkaa.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Nina Eklund, Viestintä- ja brändijohtaja

Puh. 040 669 1999,

Jakelu

Nasdaq Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

vaisala.fi

Vaisala on maailman johtava ympäristön ja teollisuuden mittausratkaisuihin erikoistunut yritys. Yli 85-vuotiseen kokemukseemme pohjaten tarjoamme asiakkaillemme luotettavia mittaratkaisuja ja palveluja paremman päätöksenteon, turvallisuuden ja tehokkuuden tueksi. Vaisalan pääkonttori sijaitsee Suomessa, ja yhtiön palveluksessa on yli 2 000 ammattilaista eri puolilla maailmaa. Yhtiön A-sarjan osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki arvopaperipörssissä. vaisala.fi twitter.com/VaisalaSuomi linkedin.com/Vaisala

Liitteet



EN
01/11/2022

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Vaisala Oyj Class A

 PRESS RELEASE

Vaisala has published Annual Report 2025

Vaisala has published Annual Report 2025 Vaisala CorporationStock exchange releaseFebruary 24, 2026, at 9:00 a.m. (EET) Vaisala has published Annual Report 2025 Vaisala Corporation has today published its Annual Report 2025. Vaisala’s Annual Report 2025 includes Board of Directors' Report, Consolidated and Parent Company Financial Statements and Auditor’s Report, and Remuneration Report. Board of Directors’ Report includes Corporate Governance Statement and Sustainability statement. The Sustainability statement has been prepared in accordance with the European Sustainability Reporting Sta...

 PRESS RELEASE

Vaisala on julkaissut vuoden 2025 vuosiraportin

Vaisala on julkaissut vuoden 2025 vuosiraportin Vaisala OyjPörssitiedote24.2.2026 klo 9.00 Vaisala on julkaissut vuoden 2025 vuosiraportin Vaisala Oyj on tänään julkaissut vuoden 2025 vuosiraportin. Vaisalan vuosiraportti 2025 sisältää hallituksen toimintakertomuksen, konserni- ja emoyhtiön tilinpäätöksen ja tilintarkastuskertomuksen sekä palkitsemisraportin. Hallituksen toimintakertomus sisältää selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä eurooppalaisten kestävyysraportointistandardien (ESRS) ja Suomen kirjanpitolain 7 luvun mukaisesti laaditun kestävyysraportin. Vuosiraportti on...

Vaisala Oyj: 1 director

A director at Vaisala Oyj bought 1,000 shares at 44.280EUR and the significance rating of the trade was 50/100. Is that information sufficient for you to make an investment decision? This report gives details of those trades and adds context and analysis to them such that you can judge whether these trading decisions are ones worth following. Included in the report is a detailed share price chart which plots discretionary trades by all the company's directors over the last two years clearly sh...

 PRESS RELEASE

Vaisala Corporation: Managers’ Transactions – Jääskeläinen, Antti

Vaisala Corporation: Managers’ Transactions – Jääskeläinen, Antti Vaisala CorporationManagers’ TransactionsFebruary 16, 2026, at 3:00 p.m. (EET) Vaisala Corporation: Managers’ Transactions – Jääskeläinen, Antti ____________________________________________ Person subject to the notification requirementName: Antti JääskeläinenPosition: Member of the Board/Deputy memberIssuer: Vaisala OyjLEI: 743700RNDD7KU11HW873Notification type: INITIAL NOTIFICATIONReference number: 143290/4/4 ____________________________________________ Transaction date: 2026-02-13Venue: NASDAQ HELSINKI LTD (XHEL)Instr...

 PRESS RELEASE

Vaisala Oyj: Johtohenkilöiden liiketoimet – Jääskeläinen, Antti

Vaisala Oyj: Johtohenkilöiden liiketoimet – Jääskeläinen, Antti Vaisala Oyj Johtohenkilöiden liiketoimet16.2.2026 klo 15:00 Vaisala Oyj: Johtohenkilöiden liiketoimet – Jääskeläinen, Antti____________________________________________ IlmoitusvelvollinenNimi: Antti JääskeläinenAsema: Hallituksen jäsen/varajäsenLiikkeeseenlaskija: Vaisala OyjLEI: 743700RNDD7KU11HW873Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUSViitenumero: 143290/4/4 ____________________________________________ Liiketoimen päivämäärä: 2026-02-13Kauppapaikka: NASDAQ HELSINKI LTD (XHEL)Instrumenttityyppi: OSAKEISIN: FI0009900682Li...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch