ACG1V Aspocomp Group Oyj

Aspocomp saa Euroopan unionin Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF) yrityksen kehittämisavustusta 1,75 miljoonaa euroa kapasiteetin kasvattamiseksi Oulun tehtaalla

Aspocomp saa Euroopan unionin Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF) yrityksen kehittämisavustusta 1,75 miljoonaa euroa kapasiteetin kasvattamiseksi Oulun tehtaalla

Aspocomp Group Oyj, Pörssitiedote, 25.11.2025 klo 15.50



Piirilevyteknologiayhtiö Aspocomp Group Oyj saa noin 1,75 miljoonaa euroa yrityksen kehittämisavustusta Euroopan unionin Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta piirilevyvalmistuksen kapasiteetin kasvattamiseksi Oulun tehtaalla.





Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen eli ELY-keskuksen myöntämä kehittämisavustus liittyy Aspocompin lokakuussa tiedottamaan suunnattuun osakeantiin ja pitkäaikaisiin rahoitusjärjestelyihin (pörssitiedote 30.10.2025) sekä marraskuussa tiedottamaan yhtiön päivitettyyn strategiaan (pörssitiedote 3.11.2025), missä yhtiö ilmoitti investoinneista Oulun tehtaan laajentamiseen ja kapasiteetin kasvattamiseen. Investoinneilla yhtiö vahvistaa asemaansa erityisesti puolustus- ja puolijohdeteollisuuden piirilevymarkkinassa.

”Tukipäätöksellä on iso merkitys meille. Se kertoo, että ELY-keskus ja EU-tahot luottavat kykyymme luoda kasvun kautta uusia työpaikkoja ja nousta merkittävimpien piirilevytoimittajien joukkoon Euroopassa. Nyt myönnetty avustus mahdollistaa Oulun tehtaan kapasiteetin kasvattamisen nopealla aikataululla ja auttaa meitä siten vastaamaan kasvaneeseen kysyntään”, toteaa Aspocompin toimitusjohtaja Manu Skyttä.



Tuki kohdistuu osaan investointiprojektia, jonka suuruus kokonaisuudessaan on yli 10 miljoonaa euroa ja jolla Oulun tehtaan läpimenokapasiteettia voidaan nostaa jopa 50 %. Investoinnilla on Oulun tehtaan läpimenokapasiteetin kasvamisen lisäksi merkittäviä positiivisia vaikutuksia sekä tuotannon laatuun että koneiden ja laitteiden käytettävyyteen. Investoinnit synnyttävät koko yhtiöön yli 30 uutta työpaikkaa, joista suurin osa tulee Oulun tehtaalle. Investointihanke on tavoitteena saada valmiiksi kesällä 2027.



Euroopan unionin osarahoittaman hankkeen kokonaiskustannukset ovat 5 840 569 euroa ja Aspocomp saa tällä päätöksellä yhteensä 1 752 170 euroa tukea laiteinvestointeihin ja niihin välittömästi liittyviin rakentamiskustannuksiin. Myönnetystä avustuksesta maksetaan ennakkona 525 052 euroa ja loppuosa avustuksesta maksetaan toteutuneiden kustannusten perusteella investointien valmistuttua vuosien 2026 ja 2027 aikana.





Lisätietoja

Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Manu Skyttä, puh. 0400 999 822, manu.skytta(at)aspocomp.com.





ASPOCOMP GROUP OYJ

Manu Skyttä

Toimitusjohtaja



Aspocomp – heart of your technology

Piirilevy kytkee elektronisissa laitteissa komponentit toisiinsa ja toimii niiden asennusalustana. Aspocomp tarjoaa piirilevyteknologian suunnittelu-, testaus- ja logistiikkapalveluja tuotteen koko elinkaaren ajan. Oma valmistus ja laaja kansainvälinen kumppaniverkosto takaavat kustannustehokkuuden ja toimitusten luotettavuuden.

Aspocompin asiakkaita ovat tietoliikennejärjestelmiä ja -laitteita, auto- ja teollisuuselektroniikkaa sekä turvateknologian puolijohdekomponenttien testauksen järjestelmiä suunnittelevat ja valmistavat yritykset. Asiakkaita on ympäri maailman, ja valtaosa Aspocompin liikevaihdosta tulee viennistä.

Aspocompin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja tehdas Oulussa, jossa on yksi Suomen merkittävistä teknologiakeskittymistä.





EN
25/11/2025

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Aspocomp Group Oyj

 PRESS RELEASE

Aspocomp Group Plc: Notification of management’s transaction – Terhi L...

Aspocomp Group Plc: Notification of management’s transaction – Terhi Launis (acquisition) Aspocomp Group Plc, Management’s transaction, November 28, 2025, at 1:10 p.m. Finnish timeAspocomp Group Oyj - Managers' Transactions____________________________________________Person subject to the notification requirementName: Terhi LaunisPosition: Chief Financial OfficerIssuer: Aspocomp Group OyjLEI: 743700W8ZIJAMXWWWD26Notification type: INITIAL NOTIFICATIONReference number: 131957/5/8 ____________________________________________Transaction date: 2025-11-25Venue: NASDAQ HELSINKI LTD (XHEL)Instrume...

 PRESS RELEASE

Aspocomp Group Oyj: Ilmoitus johdon liiketoimesta – Terhi Launis (hank...

Aspocomp Group Oyj: Ilmoitus johdon liiketoimesta – Terhi Launis (hankinta) Aspocomp Group Oyj, Johdon liiketoimet, 28.11.2025 klo 13.10Aspocomp Group Oyj - Johdon liiketoimet____________________________________________IlmoitusvelvollinenNimi: Terhi LaunisAsema: TalousjohtajaLiikkeeseenlaskija: Aspocomp Group OyjLEI: 743700W8ZIJAMXWWWD26Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUSViitenumero: 131957/5/8 ____________________________________________Liiketoimen päivämäärä: 2025-11-25Kauppapaikka: NASDAQ HELSINKI LTD (XHEL)Instrumenttityyppi: OSAKEISIN: FI0009008080Liiketoimen luonne: HANKINTA L...

 PRESS RELEASE

Aspocomp receives EUR 1.75 million from the European Union’s Just Tran...

Aspocomp receives EUR 1.75 million from the European Union’s Just Transition Fund (JTF) as business development support to increase capacity at the Oulu plant Aspocomp Group Plc, Stock Exchange Release, November 25, 2025 at 3:50 p.m.PCB technology company Aspocomp Group Plc has been granted approximately EUR 1.75 million in business development support from the European Union’s Just Transition Fund to increase the PCB manufacturing capacity at its Oulu plant. This development support granted by the Centre for Economic Development, Transport and the Environment of North Ostrobothnia (ELY Cen...

 PRESS RELEASE

Aspocomp saa Euroopan unionin Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (J...

Aspocomp saa Euroopan unionin Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF) yrityksen kehittämisavustusta 1,75 miljoonaa euroa kapasiteetin kasvattamiseksi Oulun tehtaalla Aspocomp Group Oyj, Pörssitiedote, 25.11.2025 klo 15.50Piirilevyteknologiayhtiö Aspocomp Group Oyj saa noin 1,75 miljoonaa euroa yrityksen kehittämisavustusta Euroopan unionin Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta piirilevyvalmistuksen kapasiteetin kasvattamiseksi Oulun tehtaalla. Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen eli ELY-keskuksen myöntämä kehittämisavustus liittyy Aspocompin lokakuussa tiedott...

 PRESS RELEASE

Aspocomp Group Plc: Notification of management’s transaction – Launis ...

Aspocomp Group Plc: Notification of management’s transaction – Launis (acquisition) Aspocomp Group Plc, Management’s transaction, November 24, 2025, at 11:55 a.m. UCT+2Aspocomp Group Oyj - Managers' Transactions____________________________________________Person subject to the notification requirementName: Terhi LaunisPosition: Chief Financial OfficerIssuer: Aspocomp Group OyjLEI: 743700W8ZIJAMXWWWD26Notification type: INITIAL NOTIFICATIONReference number: 131151/8/6 ____________________________________________Transaction date: 2025-11-19Venue: NASDAQ HELSINKI LTD (XHEL)Instrument type: SHA...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch