ACG1V Aspocomp Group Oyj

Aspocompin suunnattu maksuton osakeanti osakepalkkiojärjestelmän 2016-2019 perusteella

Aspocompin suunnattu maksuton osakeanti osakepalkkiojärjestelmän 2016-2019 perusteella



Aspocomp Group Oyj, Pörssitiedote, 9.6.2020 klo 12.35





Aspocomp Group Oyj:n hallitus on 9.6.2020 päättänyt suunnatusta maksuttomasta osakeannista yhtiön avainhenkilöiden osakepalkkiojärjestelmän 2016-2019 ansaintajaksolta 2019 ansaittujen osakkeiden luovuttamiseksi.



Osakepalkkiojärjestelmän 2016-2019 ehtojen mukaan ja palkkioista aiheutuviin veroihin ja veronluonteisiin maksuihin tarkoitetun rahana maksettavan osan vähentämisen jälkeen osakepalkkiojärjestelmään kuuluville henkilöille annetaan vastikkeetta suunnatun osakeannin kautta yhteensä 6 935 yhtiön uutta osaketta.



Osakepalkkiojärjestelmän perustamisesta ja sen keskeisistä ehdoista on kerrottu 25.2.2016 julkaistussa pörssitiedotteessa sekä yhtiön verkkosivuilla. Osakkeiden luovuttaminen suunnatulla maksuttomalla osakeannilla perustuu varsinaisen yhtiökokouksen 9.6.2020 hallitukselle antamaan valtuutukseen. Osakepalkkiojärjestelmä on perustettu osaksi konsernin avainhenkilöiden kannustus- ja sitouttamisjärjestelmää. Osakkeenomistajien etuoikeudesta poikkeamiselle on yhtiön kannalta ja osakkeenomistajan etu huomioon ottaen erityisen painava taloudellinen syy, koska osakkeiden antaminen perustuu yhtiön avainhenkilöiden sitouttamiseen.



Osakepalkkiojärjestelmän puitteissa annettujen uusien osakkeiden seurauksena Aspocomp Group Oyj:n osakkeiden lukumäärä nousee 6 841 440 osakkeeseen.



Uusien osakkeiden arvioitu rekisteröintipäivä kaupparekisteriin on 22.6.2020 ja uudet osakkeet ovat kaupankäynnin kohteena Nasdaq Helsinki Oy:ssä yhdessä vanhojen osakkeiden kanssa arviolta 23.6.2020.



Palkkiona annettuihin osakkeisiin kohdistuu luovutus- ja panttausrajoitus sitouttamisjakson aikana. Osakepalkkiojärjestelmän perusteella saadut osakkeet on omistettava vähintään 36 kuukauden ajan osakkeiden tultua kirjatuiksi avainhenkilön arvo-osuustilille. Mikäli avainhenkilön työ- tai toimisuhde konserniyhtiöön päättyy kyseisen sitouttamisjakson aikana, osakkeet on palautettava yhtiölle vastikkeetta.



ASPOCOMP GROUP OYJ

Hallitus





Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Mikko Montonen, puh. 040 5011 262, mikko.montonen(at)aspocomp.com.





Aspocomp on piirilevyteknologiaan erikoistunut palveluyritys



Piirilevy kytkee elektronisissa laitteissa komponentit toisiinsa ja toimii niiden asennusalustana. Aspocomp tarjoaa piirilevyteknologian suunnittelu-, testaus- ja logistiikkapalveluja tuotteen koko elinkaaren ajan. Oma valmistus ja laaja kansainvälinen kumppaniverkosto takaavat kustannustehokkuuden ja toimitusten luotettavuuden.



Aspocompin asiakkaita ovat tietoliikennejärjestelmiä ja -laitteita, auto- ja teollisuuselektroniikkaa sekä turvateknologian puolijohdekomponenttien testauksen järjestelmiä suunnittelevat ja valmistavat yritykset. Asiakkaita on ympäri maailman, ja valtaosa Aspocompin liikevaihdosta tulee viennistä.



Aspocompin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja tehdas Oulussa, jossa on yksi Suomen merkittävistä teknologiakeskittymistä.





EN
09/06/2020

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Aspocomp Group Oyj

 PRESS RELEASE

Aspocomp’s financial reporting and Annual General Meeting in 2026

Aspocomp’s financial reporting and Annual General Meeting in 2026 Aspocomp Group Plc, Stock Exchange Release, September 30, 2025 at 9:00 a.m. Finnish timeAspocomp Group Plc will publish its financial information in 2026 as follows:Financial Statements 2025: Wednesday, February 25, 2026, at around 9:00 a.m. Finnish timeInterim Report January-March, 2026: Wednesday, April 29, 2026, at around 8:00 a.m. Finnish timeHalf-year Report January-June, 2026: Wednesday, July 29, 2026, at around 9:00 Finnish timeInterim Report January-September, 2026: Wednesday, October 28, 2026, at around 9:00 Finnish ...

 PRESS RELEASE

Aspocompin taloudellinen tiedottaminen ja yhtiökokous vuonna 2026

Aspocompin taloudellinen tiedottaminen ja yhtiökokous vuonna 2026 Aspocomp Group Oyj, Pörssitiedote, 30.9.2025 klo 9.00Aspocomp Group Oyj julkaisee taloudellisen tiedon vuonna 2026 seuraavasti:Tilinpäätöstiedote 2025: keskiviikkona 25.2.2026 arviolta klo 9.00 Suomen aikaaOsavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2026: keskiviikkona 29.4.2026 arviolta klo 8.00 Suomen aikaaPuolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2026: keskiviikkona 29.7.2026 arviolta klo 9 Suomen aikaaOsavuosikatsaus tammi-syyskuu 2026: keskiviikkona 28.10.2026 arviolta klo 9 Suomen aikaa.Yhtiö noudattaa 30 päivän hiljaista jaksoa ennen tulost...

 PRESS RELEASE

Invitation to Aspocomp's Capital Markets Day on November 4, 2025

Invitation to Aspocomp's Capital Markets Day on November 4, 2025 Aspocomp Group Plc, Press Release, September 25, 2025, at 9:00 a.m.Aspocomp will organize a Capital Markets Day for investors, analysts, financial media and other industry representatives on November 4, 2025, from 9:00 a.m. to 12:00 p.m., at the Helsinki Fair Center, Conference Room, Rautatieläisenkatu 3, Helsinki, Finland.During the CMD, the company’s CEO Manu Skyttä and CFO Terhi Launis, among others, will present Aspocomp's views on the market situation, the company's strategy, investments and outlook. After the actual even...

 PRESS RELEASE

Kutsu Aspocompin pääomamarkkinapäivään 4.11.2025

Kutsu Aspocompin pääomamarkkinapäivään 4.11.2025 Aspocomp Group Oyj, Lehdistötiedote, 25.9.2025 klo 9.00Aspocomp järjestää pääomamarkkinapäivän sijoittajille, analyytikoille, talousmedialle ja muille alan edustajille 4.11.2025 klo 9–12 Helsingin Messukeskuksessa, Konferenssi tilassa, Rautatieläisenkatu 3 (hotellin sisäänkäynti), Helsinki.Pääomamarkkinapäivässä muun muassa yrityksen toimitusjohtaja Manu Skyttä ja talousjohtaja Terhi Launis esittelevät Aspocompin näkemyksiä markkinatilanteesta, yrityksen strategiasta, investoinneista sekä tulevaisuudennäkymistä. Varsinaisen tilaisuuden päätyt...

 PRESS RELEASE

Aspocomp Group Plc: Composition of Shareholders’ Nomination Board

Aspocomp Group Plc: Composition of Shareholders’ Nomination Board Aspocomp Group Plc, Stock Exchange Release, September 12, 2025, at 9:30 a.m. Finnish timeAspocomp Group Plc: Composition of Shareholders’ Nomination BoardAspocomp’s Shareholders’ Nomination Board consists of three members who represent the company’s three largest shareholders. In addition, the Chairman of the company’s Board of Directors shall serve as an expert member of the Nomination Board unless he or she is appointed as an ordinary member of the Board. The three largest shareholders are determined annually based on the o...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch