ACG1V Aspocomp Group Oyj

Kutsu Aspocomp Group Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

Kutsu Aspocomp Group Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen



Aspocomp Group Oyj, Pörssitiedote, 10.3.2021 klo 9.30





Aspocomp Group Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 13.4.2021 klo 10.00 alkaen, osoitteessa Itämerentori 2, Helsinki, Stage-studio.

Covid-19 pandemian leviämisen rajoittamiseksi yhtiökokous järjestetään siten, että osakkeenomistaja tai tämän asiamies ei voi saapua kokouspaikalle.



Osakkeenomistajat voivat osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää osakkeenomistajan oikeuksiaan yhtiökokouksessa vain äänestämällä ennakkoon (joko henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä), sekä esittämällä vastaehdotuksia ja kysymyksiä ennakkoon jäljempänä kuvatulla tavalla. Myös asiamiesten on äänestettävä ennakkoon jäljempänä kuvatulla tavalla. Tarkemmat ohjeet löytyvät tämän kutsun osasta C. ”Ohjeita yhtiökokoukseen osallistuville”.



Yhtiön hallitus on päättänyt poikkeuksellisesta kokousmenettelystä COVID-19 pandemian leviämisen rajoittamiseksi annetun 3.10.2020 voimaan tulleen lain väliaikaisesta poikkeamisesta osakeyhtiölaista (677/2020) nojalla. Yhtiö on päättänyt ryhtyä väliaikaisen lain mahdollistamiin toimiin, jotta yhtiökokous voidaan pitää ennakoitavalla tavalla huomioiden osakkeenomistajien, yhtiön henkilökunnan ja muiden sidosryhmien terveys ja turvallisuus.



Osakkeenomistajien on mahdollista seurata yhtiökokousta internetin yli etäyhteydellä. Kokousta näin seuraavien osakkeenomistajien ei katsota osallistuvan yhtiökokoukseen, joten heillä ei ole muun muassa kysely- tai äänioikeutta yhtiökokouksen aikana. Kyse ei siis ole osakeyhtiölain mukaisesta etäosallistumisesta vaan mahdollisuudesta seurata yhtiökokousta etäyhteyden välityksellä. Ohjeet osakkeenomistajille yhtiökokoukseen seuraamiseksi etäyhteydellä löytyvät tämän kutsun osasta C ”Ohjeita kokoukseen osallistujille”.



Yhtiökokouksen päätöksenteon turvaamiseksi Aspocomp on saanut suurimmilta osakkeenomistajiltaan ilmoituksen, että he kannattavat yhtiökokouskutsussa esitettyjä ehdotuksia.



A. YHTIÖKOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT ASIAT



Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat:



1. Kokouksen avaaminen



2. Kokouksen järjestäytyminen



Puheenjohtajana toimii asianajaja Katia Duncker. Mikäli Katia Dunckerilla ei painavasta syystä johtuen ole mahdollisuutta toimia puheenjohtajana, hallitus nimeää puheenjohtajaksi parhaaksi katsomansa henkilön.



3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen



Pöytäkirjantarkastajana ja ääntenlaskun valvojana toimii OTM Krista Keinänen. Mikäli Krista Keinäsellä ei painavasta syystä johtuen ole mahdollisuutta toimia pöytäkirjan tarkastajana ja ääntenlaskun valvojana, hallitus nimeää pöytäkirjan tarkastajaksi ja ääntenlaskun valvojaksi parhaaksi katsomansa henkilön.



4. Kokouksen laillisuuden toteaminen



5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen



Kokoukseen osallistuviksi osakkeenomistajiksi katsotaan ne osakkeenomistajat, jotka ovat äänestäneet ennakkoon ennakkoäänestysajan kuluessa ja joilla on osakeyhtiölain 5 luvun 6 ja 6 a §:n mukaan oikeus osallistua yhtiökokoukseen. Ääniluettelo vahvistetaan Euroclear Finland Oy:n ja Innovatics Oy:n toimittamien tietojen perusteella.



6. Vuoden 2020 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen



Koska yhtiökokoukseen voi osallistua vain ennakkoäänestyksen kautta, yhtiön 23.3.2021 julkistama vuosikertomus, joka sisältää yhtiön tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen sekä tilintarkastuskertomuksen, ja joka on saatavilla yhtiön internetsivuilla, katsotaan esitetyksi yhtiökokoukselle.



7. Tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen vahvistaminen



8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen



Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiökokous päättäisi valtuuttaa hallituksen päättämään harkintansa mukaan enintään 0,07 euron varojenjaosta osakkeelta osinkona kertyneistä voittovaroista ja/tai pääoman palautuksena sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta yhdessä tai useammassa erässä. Valtuutuksen ehdotetaan olevan voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen alkuun. Yhtiö julkistaa hallituksen mahdolliset varojenjakopäätökset erikseen ja vahvistaa samassa yhteydessä asiaankuuluvat täsmäytys- ja maksupäivät. Hallitus ehdottaa, että osinkoa ei jaeta varsinaisen yhtiökokouksen päätöksellä.



9. Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle



10. Toimielinten palkitsemisraportin 2020 käsittely



Koska yhtiökokoukseen voi osallistua vain ennakollisesti, yhtiön 10.3.2021 julkistama palkitsemisraportti, jossa kuvataan yhtiön palkitsemispolitiikan toteutumista ja esitetään tiedot yhtiön toimielinten palkitsemisesta tilikaudella 2020, katsotaan esitetyksi yhtiökokoukselle. Palkitsemisraportti on saatavilla yhtiön internetsivuilla osoitteessa Yhtiökokouksen päätös palkitsemisraportin hyväksymisestä on neuvoa-antava.



11. Hallituksen jäsenten palkkioista päättäminen



Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallituksen palkkiot pysyvät samana kuin päättyvällä toimikaudella ja että hallituksen jäsenille maksetaan näin ollen palkkioita seuraavasti: hallituksen puheenjohtajalle 30 000 euroa toimikaudelta, varapuheenjohtajalle 20 000 euroa toimikaudelta ja muille jäsenille kullekin 15 000 euroa toimikaudelta. Tämän lisäksi hallitus ehdottaa, että puheenjohtajalle maksetaan kokouspalkkiona 1 000 euroa kokoukselta ja muille jäsenille 500 euroa jokaisesta hallituksen ja sen valiokuntien kokouksesta. Lisäksi hallitus ehdottaa, että hallituksen jäsenille maksetaan kokouksesta aiheutuneet kohtuulliset matkakustannukset.



12. Hallituksen jäsenten lukumäärästä päättäminen



Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallitukseen valitaan neljä (4) jäsentä.



13. Hallituksen jäsenten valitseminen



Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiön hallitukseen valitaan uudelleen nykyiset jäsenet Päivi Marttila ja Kaarina Muurinen sekä uusina jäseninä Jukka Huuskonen (s. 1964) ja Anssi Korhonen (s. 1965). Yhtiöjärjestyksen mukaan hallituksen jäsenten toimikausi päättyy vaalia seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.



Edellä mainitut ehdokkaat ovat antaneet suostumuksensa valintaan. Tieto uusiksi jäseneksi ehdotettujen Jukka Huuskosen ja Anssi Korhosen kokemuksesta ja aiemmista tehtävistä on esitetty myös tämän kokouskutsun liitteenä.  



Ehdokkaiden henkilötiedot ovat nähtävissä yhtiön verkkosivuilla



Hallitus on arvioinut jäsenehdokkaiden riippumattomuutta Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin riippumattomuuskriteerien pohjalta. Hallituksen arvion mukaan kaikki jäsenehdokkaat ovat riippumattomia yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista. Lisäksi hallituksen arvion mukaan kaikki hallituksen jäsenehdokkaat ovat riippumattomia yhtiöstä.



14. Tilintarkastajan palkkiosta päättäminen



Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että tilintarkastajalle maksetaan palkkio laskun mukaan.



15. Tilintarkastajan valitseminen



Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiön tilintarkastajaksi valitaan uudelleen tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy. PricewaterhouseCoopers Oy on ilmoittanut, että päävastuullisena tilintarkastajana toimii KHT Mikko Nieminen. Yhtiöjärjestyksen mukaan tilintarkastajan toimikausi päättyy ensimmäisen vaalia seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.



16. Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeanneista sekä optioiden ja muiden erityisten oikeuksien antamisesta



Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallitus valtuutetaan päättämään yhdessä tai useammassa erässä osakeanneista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisista seuraavasti:



Valtuutuksen nojalla annettavien osakkeiden lukumäärä voi olla enintään 684 144 osaketta. Hallitus päättää kaikista osakeantien ja optioiden sekä muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisen ehdoista. Valtuutus koskee sekä uusien osakkeiden antamista että omien osakkeiden luovuttamista. Osakeannit ja optio-oikeuksien sekä muiden osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antaminen voivat tapahtua osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (suunnattu anti).



Valtuutus kumoaa yhtiökokouksen 9.6.2020 antaman valtuutuksen päättää osakeanneista ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta.



Valtuutus on voimassa 30.6.2022 saakka.



17. Kokouksen päättäminen



B. YHTIÖKOKOUSASIAKIRJAT



Edellä mainitut yhtiökokouksen asialistalla olevat hallituksen päätösehdotukset ja tämä kokouskutsu sekä yhtiön toimielinten palkitsemisraportti 2020 ovat saatavilla yhtiön Internet-sivuilla osoitteessa /yhtiokokous 10.3.2021 alkaen. Yhtiön vuosikertomus 2020, joka sisältää tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen ovat saatavilla yhtiön Internet-sivuilla osoitteessa /raportit 23.3.2021 alkaen.



Yhtiökokouksen pöytäkirja on saatavilla osoitteessa /yhtiokokous viimeistään 27.4.2021.



C. OHJEITA KOKOUKSEEN OSALLISTUJILLE



Covid-19 pandemian leviämisen rajoittamiseksi yhtiökokous järjestetään siten, että osakkeenomistaja tai tämän asiamies ei voi saapua kokouspaikalle. Osakkeenomistajat voivat osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää osakkeenomistajan oikeuksiaan yhtiökokouksessa vain äänestämällä ennakkoon (joko henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä), sekä esittämällä vastaehdotuksia ja kysymyksiä ennakkoon. Myös asiamiesten on äänestettävä ennakkoon.



Videoyhteyslinkki ja salasana kokouksen seuraamiseksi etäyhteydellä lähetetään sähköpostilla ja tekstiviestinä ilmoittautumisen yhteydessä annettuun sähköpostiosoitteeseen ja matkapuhelinnumeroon. Kokouksen seuraaminen etäyhteydellä on mahdollista vain yhtiökokouksen täsmäytyspäivän mukaisille osakkeenomistajille. Kokousta etäyhteydellä seuraavien osakkeenomistajien ei katsota osallistuvan yhtiökokoukseen. Yhtiökokouksen ääniluettelo ja äänestysten tulokset määräytyvät yksinomaan ennakkoäänestyksen perusteella.



1. Osakasluetteloon merkitty osakkeenomistaja




Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on 30.3.2021 rekisteröity Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle suomalaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity yhtiön osakasluetteloon.



Osakkeenomistajat ja näiden asiamiehet voivat osallistua yhtiökokoukseen vain äänestämällä ennakkoon sekä esittämällä vastaehdotuksia ja kysymyksiä ennakkoon.



2. Ilmoittautuminen ja äänestäminen ennakkoon



Ilmoittautuminen ja ennakkoäänestys alkavat tiistaina 16.3.2021 klo 10.00, kun määräaika äänestykseen otettavien vastaehdotusten toimittamiselle on päättynyt. Yhtiön osakasluetteloon merkityn osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen äänestämällä ennakkoon, tulee ilmoittautua yhtiökokoukseen ja äänestää ennakkoon viimeistään tiistaina 6.4.2021 klo 16.00, mihin mennessä ilmoittautumisen ja äänten on oltava perillä.



Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa pyydetyt tiedot, kuten osakkeenomistajan yksilöinti- ja yhteystiedot sekä mahdollisen asiamiehen yksilöintitiedot. Osakkeenomistajien Aspocomp Group Oyj:lle ja/tai Innovatics Oy:lle luovuttamia henkilötietoja käytetään vain yhtiökokouksen ja siihen liittyvien tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä.



Osakkeenomistajat, joilla on suomalainen arvo-osuustili, voivat ilmoittautua ja äänestää ennakkoon tiettyjen yhtiökokouksen asialistalla olevien asiakohtien osalta 16.3.2021 klo 10.00 - 6.4.2021 klo 16.00 välisenä aikana seuraavilla tavoilla:



a) yhtiön internet-sivujen kautta /yhtiokokous.



Sähköisessä ilmoittautumisessa ja ennakkoäänestämisessä vaaditaan osakkeenomistajan tai hänen lakimääräisen edustajansa tai asiamiehensä vahva tunnistautuminen suomalaisilla tai ruotsalaisilla pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.



b) Postitse tai sähköpostin kautta



Postitse tai sähköpostitse ennakkoon äänestävän osakkeenomistajan tulee toimittaa yhtiön internet-sivuilla /yhtiokokous 16.3.2021 klo 10.00 alkaen saatavilla olevan ennakkoäänestyslomake tai vastaavat tiedot Innovatics Oy:lle postitse osoitteeseen Innovatics Oy, Yhtiökokous / Aspocomp Group Oyj, Ratamestarinkatu 13 A, 00520 Helsinki tai sähköpostitse osoitteeseen .



Jos osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen toimittamalla ennakkoäänet postitse tai sähköpostitse Innovatics Oy:lle, äänten toimittaminen ennen ilmoittautumisen ja ennakkoäänestyksen määräajan päättymistä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen edellyttäen, että osakkeenomistajan viesti sisältää ennakkoäänestyslomakkeella mainitut ilmoittautumiseen vaadittavat tiedot.



Ennakkoäänestyksen ehdot ja muut sitä koskevat ohjeet ovat saatavilla yhtiön internetsivuilla osoitteessa /yhtiokokous. Lisätietoja ilmoittautumiseen ja ennakkoäänestämiseen liittyen on saatavissa puhelimitse yhtiökokouksen ilmoittautumisaikana numerosta 010 2818 909 arkisin kello 9.00–12.00 ja kello 13.00–16.00.



3. Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat



Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää oikeuksiaan asiamiehen välityksellä. Myös osakkeenomistajan valtuuttama asiamies voi osallistua kokoukseen vain äänestämällä osakkeenomistajan puolesta ennakkoon tässä kutsussa kuvatulla tavalla. Asiamiehen on tunnistauduttava sähköiseen ilmoittautumispalveluun ja ennakkoäänestykseen henkilökohtaisesti vahvalla tunnistautumisella, jonka jälkeen hän pääsee tekemään ilmoittautumisen ja äänestämään ennakkoon edustamansa osakkeenomistajan puolesta. Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja, tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. Lakimääräisen edustusoikeuden voi osoittaa hyödyntämällä sähköisessä ilmoittautumispalvelussa käytettävissä olevaa suomi.fi valtuudet -palvelua.



Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa.



Valtakirjapohja ja ennakkoäänestyslomake ovat saatavilla yhtiön internetsivuilla osoitteessa /yhtiokokous viimeistään 16.3.2021 klo 10.00. Valtakirjat pyydetään toimittamaan sähköisen ilmoittautumisen yhteydessä liitetiedostoina, sähköpostitse osoitteeseen tai postitse alkuperäisinä osoitteeseen Innovatics Oy, Yhtiökokous / Aspocomp Group Oyj, Ratamestarinkatu 13 A, 00520 Helsinki, ennen ennakkoäänestysajan päättymistä, mihin mennessä valtakirjojen on oltava perillä.



Valtakirjan toimittaminen ennen yhtiökokouksen ilmoittautumis- ja ennakkoäänestysajan päättymistä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen edellyttäen, että ilmoittautumista varten vaadittavat osakkeenomistajan tiedot on annettu.



4. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja




Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi oikeus olla merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 30.3.2021. Osallistuminen edellyttää lisäksi, että osakkeenomistaja on näiden osakkeiden nojalla tilapäisesti merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon viimeistään 8.4.2021 klo 10.00 mennessä. Hallintarekisteröityjen osakkeiden osalta tämä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen. Osakkeenomistuksessa yhtiökokouksen täsmäytyspäivän jälkeen tapahtuneet muutokset eivät vaikuta oikeuteen osallistua yhtiökokoukseen eivätkä osakkeenomistajan äänimäärään.



Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien tilapäistä rekisteröitymistä osakasluetteloon, valtakirjojen antamista ja ilmoittautumista yhtiökokoukseen. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisön tulee ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeen omistajan, joka haluaa osallistua varsinaiseen yhtiökokoukseen, merkittäväksi tilapäisesti yhtiön osakasluetteloon viimeistään edellä mainittuun ajankohtaan mennessä ja huolehtimaan ennakkoäänestämisestä hallintarekisteröidyn osakkeen omistajan puolesta.



Lisätietoa asioista on saatavilla myös yhtiön internet-sivuilla osoitteessa /yhtiokokous.



5. Muut tiedot/ohjeet



Osakkeenomistajilla, joilla on vähintään yksi sadasosa yhtiön kaikista osakkeista, on oikeus tehdä äänestykseen otettava vastaehdotus yhtiökokouksen asialistalla oleviin päätösehdotuksiin. Tällaiset vastaehdotukset on toimitettava yhtiölle sähköpostilla osoitteeseen yhtiokokous(at)aspocomp.com viimeistään maanantaina 15.3.2021 klo 10:00. Vastaehdotuksen tekevien osakkeenomistajien on esitettävä vastaehdotuksen toimittamisen yhteydessä selvitys omistuksestaan. Vastaehdotus otetaan käsiteltäväksi yhtiökokouksessa, sillä edellytyksellä, että osakkeenomistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen ja osakkeenomistaja omistaa yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä vähintään yhden sadasosan yhtiön kaikista osakkeista. Jos vastaehdotusta ei oteta käsiteltäväksi yhtiökokouksessa, vastaehdotuksen puolesta annetut äänet jäävät ottamatta huomioon. Yhtiö julkaisee mahdolliset äänestykseen otettavat vastaehdotukset yhtiön internetsivuilla /yhtiokokous viimeistään 16.3.2021 klo 10.00.



Osakkeenomistaja voi esittää osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:ssä tarkoitettuja kysymyksiä kokouksessa käsiteltävistä asioista 26.3.2021 klo 16:00 asti sähköisessä ilmoittautumispalvelussa tai sähköpostitse osoitteeseen yhtiokokous(at)aspocomp.com tai postitse osoitteeseen Aspocomp Group Oyj, Keilaranta 1, 02150 Espoo. Kysymykset pitää olla toimitettuna yhtiölle määräaikaan mennessä. Tällaiset osakkeenomistajien kysymykset, yhtiön johdon vastaukset niihin sekä mahdolliset muut kuin äänestykseen otetut vastaehdotukset ovat nähtävänä yhtiön internetsivuilla /yhtiokokous viimeistään 31.3.2021 klo 16:00. Kysymysten ja vastaehdotusten tekemisen edellytyksenä on, että osakkeenomistaja esittää riittävän selvityksen osakeomistuksestaan.



Aspocomp Group Oyj:llä on kokouskutsun päivänä 10.3.2021 yhteensä 6 841 440 osaketta ja ääntä. Yhtiön hallussa ei ole sen omia osakkeita.



Espoossa 10.3.2021



ASPOCOMP GROUP OYJ



HALLITUS





Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Mikko Montonen, puh. 040 5011 262, mikko.montonen(at)aspocomp.com.



ASPOCOMP GROUP OYJ



Mikko Montonen

toimitusjohtaja





Aspocomp – Teknologianne ydin



Piirilevy kytkee elektronisissa laitteissa komponentit toisiinsa ja toimii niiden asennusalustana. Aspocomp tarjoaa piirilevyteknologian suunnittelu-, testaus- ja logistiikkapalveluja tuotteen koko elinkaaren ajan. Oma valmistus ja laaja kansainvälinen kumppaniverkosto takaavat kustannustehokkuuden ja toimitusten luotettavuuden.



Aspocompin asiakkaita ovat tietoliikennejärjestelmiä ja -laitteita, auto- ja teollisuuselektroniikkaa sekä turvateknologian puolijohdekomponenttien testauksen järjestelmiä suunnittelevat ja valmistavat yritykset. Asiakkaita on ympäri maailman, ja valtaosa Aspocompin liikevaihdosta tulee viennistä.



Aspocompin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja tehdas Oulussa, jossa on yksi Suomen merkittävistä teknologiakeskittymistä.





Liitteet



EN
10/03/2021

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Aspocomp Group Oyj

 PRESS RELEASE

Notification pursuant to the Finnish Securities Act Chapter 9, Section...

Notification pursuant to the Finnish Securities Act Chapter 9, Section 10 regarding change in holdings and voting rights Aspocomp Group Plc, Stock Exchange Release, July 18, 2025 at 9:00 a.m.Aspocomp Group Plc (business ID 1547801-5) received on July 17, 2025 a notification of major shareholding, pursuant to the Chapter 9, Section 5 of the Finnish Securities Markets Act from Mr. Mikko Montonen, as a result of the implementation of changes to the transparency directive in the Finnish Securities Market Act. According to the notification Mikko Montonen’s holdings and voting rights in Aspocomp ...

 PRESS RELEASE

Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 §:n mukainen ilmoitus omistus- ja ää...

Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 §:n mukainen ilmoitus omistus- ja ääniosuuden muutoksesta Aspocomp Group Oyj, Pörssitiedote, 18.7.2025 klo 9.00Aspocomp Group Oyj (y-tunnus 1547801-5) vastaanotti 17.7.2025 arvopaperimarkkinalain 9 luvun 5 pykälän mukaisen liputusilmoituksen, jonka mukaan Mikko Montosen omistusosuus Aspocomp Group Oyj:n äänimäärästä ja osakkeiden kokonaismäärästä alitti 5 prosentin liputusrajan 17.7.2025. Ilmoitus on tehty avoimuusdirektiivin perusteella arvopaperimarkkinalakiin tehtyjen muutosten johdosta.Ilmoituksen mukaan Mikko Montonen omisti 17.7.2025 yhteensä 335 911 ...

 PRESS RELEASE

Change in Aspocomp’s Management Team – Terhi Launis has been appointed...

Change in Aspocomp’s Management Team – Terhi Launis has been appointed as Aspocomp’s Chief Financial Officer Aspocomp Group Plc, Stock Exchange Release, July 17,2025, at 9:45 a.m.Ms. Terhi Launis (born 1971), M.Sc. (Econ.), has been appointed as Aspocomp’s Chief Financial Officer (CFO) and a member of the Aspocomp Management Team. She will assume her role as of September 1, 2025. Terhi Launis has most recently worked as CFO of Koiviston Auto Oy. Her prior roles include Commercial Finance Leader in Paroc/Owens Corning’s EU Stone Wool business and as a business controller for Finnair Cargo Oy...

 PRESS RELEASE

Muutos Aspocompin johtoryhmässä – Terhi Launis on nimitetty Aspocompin...

Muutos Aspocompin johtoryhmässä – Terhi Launis on nimitetty Aspocompin talousjohtajaksi Aspocomp Group Oyj, Pörssitiedote, 17.7.2025 klo 9.45Aspocomp on nimittänyt KTM Terhi Launiksen (synt. 1971) yhtiön talousjohtajaksi (Chief Financial Officer, CFO) ja johtoryhmän jäseneksi 1.9.2025 alkaen. Terhi Launis on viimeksi työskennellyt Koiviston Auto Oy:n talousjohtajana. Hänen aiempiin tehtäviinsä kuuluvat toimiminen Paroc/Owens Corningin EU Stone Wool -liiketoiminnan Commercial Finance -johtajana ja Finnair Cargo Oy:n liiketoiminnan controllerina. Lisäksi Launis on toiminut erilaisissa talousj...

 PRESS RELEASE

New plan period in the long-term incentive scheme directed to Aspocomp...

New plan period in the long-term incentive scheme directed to Aspocomp’s management Aspocomp Group Plc, Stock Exchange Release, July 17, 2025, at 9:30 a.m. Finnish timeThe Board of Directors of Aspocomp Group Plc has approved a new performance period covering the years 2025–2027 within the share-based long-term incentive scheme. The Performance Share Plan (also “PSP”) is part of the existing long-term incentive scheme structure, and it is aimed at the company’s top management and selected key employees.Aspocomp Group originally announced the establishment of the long-term incentive scheme w...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch