AKTAV Aktia Bank plc Class A

Aktian sijoitusnäkemys: Sijoitusympäristö jatkuu suotuisana sekä osake- että korkomarkkinoilla

Aktian sijoitusnäkemys: Sijoitusympäristö jatkuu suotuisana sekä osake- että korkomarkkinoilla

Lehdistötiedote

Aktia Pankki Oyj

9.10.2024 klo 8.00                                                

Aktian sijoitusnäkemys: Sijoitusympäristö jatkuu suotuisana sekä osake- että korkomarkkinoilla

Lähtökohdat sijoitusmarkkinoille vuonna 2025 näyttävät melko hyviltä. Talouskasvun odotetaan jatkuvan tasaisena, inflaatio hidastuu ja keskuspankkien fokus siirtyy koronlaskujen kautta työmarkkinoiden ja talouskasvun tukemiseen. Osakemarkkinoilla arvostustasot ovat kohtuulliset, ja korkomarkkinoilla korkotasot pysyvät houkuttelevina.  

Aktian tuoreen Sijoitusnäkemyksen mukaan globaalin talouden kasvunäkymät ovat myönteiset, vaikka huippusuhdanteessa ei ollakaan. Konsensusennuste globaalille talouskasvulle tänä ja ensi vuonna on 3,1 prosenttia. Inflaation odotetaan hidastuvan jo tänä vuonna lähelle keskuspankkien noin 2 prosentin tavoitetasoa ja saavuttavan sen viimeistään ensi vuoden aikana.

”Yksittäisistä epävarmuustekijöistä huolimatta sijoittajan toimintaympäristö on suotuisampi kuin pitkään aikaan. Hajautushyödyt ovat parantuneet omaisuuslajien välillä, ja korkomarkkinoiden tuotto-odotukset ovat paremmat kuin kertaakaan viimeisen kymmenen vuoden aikana”, Aktian sijoitusjohtaja Samu Lang toteaa. 

Osakemarkkinan nousulla on edellytykset jatkua

Osakemarkkinoilla on ollut vahva vuosi. Yhdysvallat ja ”mahtava seitsikko” ovat totutusti toimineet vetureina. Korkosyklin kääntyminen on kuitenkin nostanut esiin merkkejä rotaatiosta kehityksessä jälkeen jääneisiin osiin markkinasta.

”Emme koe mielekkääksi juosta kapeimman nousijajoukon perässä, jossa hyvät näkymät näkyvät jo arvostuksissa. Uskomme ennemmin, että parempia tuottoja on saatavissa sieltä, missä tuottokehitys on toistaiseksi laahannut hieman perässä, ja missä on enemmän parantamisen varaa”, Aktian allokaatiojohtaja Patrik Moring sanoo.

Suurten yhtiöiden ulkopuolelta kiinnostavia mahdollisuuksia löytyy Yhdysvalloista tasapainoindeksien kautta. Sijoittajille houkuttelevimmat mahdollisuudet ovat kuitenkin Euroopassa ja Pohjoismaissa. Myös Helsingin pörssissä on potentiaalia arvostusten ollessa hyvin matalat. Kehittyvien maiden osakkeet ovat ongelmallisempi tapaus, sillä Kiinan ongelmat eivät juuri lisää luottamusta.

”Jos talouskasvu alkaa osoittaa käännettä parempaan, Suomessa ja Euroopan syklisessä osassa markkinaa on paljon tuottopotentiaalia teollisuussektorin johdolla. Myös pitkään hyljeksittyjen pienyhtiöiden arvostukset ovat hyvin alhaiset, ja niiden tuottopotentiaali on suuryhtiöitä parempi”, Moring toteaa.

Aktia arvioi globaalien osakemarkkinoiden koko ensi vuoden tuoton olevan 7–9 prosentin haarukassa. USA:n osakemarkkinoiden tuottopotentiaaliksi arvioidaan 6–8 prosenttia ja muiden markkinoiden 7–9 prosenttia. Yksittäiset markkinat voivat tuottaa selvästi enemmänkin, ja kaksinumeroisiin tuottoihinkin on mahdollista päästä.

Korkosijoittajan näkymät valoisat

Korkosijoittaja on tänä vuonna päässyt nauttimaan korkeista ja laskevista koroista, mikä on jo näkynyt vahvoina tuottoina salkuissa. Myös näkymä eteenpäin on houkutteleva, sillä sopivan viileä talouskasvu pitää inflaatio-odotukset laskevalla uralla ja mahdollistaa luottotappioiden pysymisen matalina. Sijoittajien suurin huoli liittyy siihen, jarruttaako talouskasvu enemmän kuin olisi tarpeen.

Aktiassa uskotaan, että nyt aloitettu korkojen laskusykli tukee kasvunäkymää jo tulevan talven aikana, mikä lisää pehmeän laskeutumisen todennäköisyyttä. Tässä kehityskulussa korkosijoittajan näkymä on edelleen positiivinen.

Turvallisimmista korkolajeista lyhyet yrityskorot näyttävät erityisen houkuttelevilta lyhyen aikavälin sijoituskohteiksi. Myös Investment Grade- ja High Yield -yrityslainojen näkymät ovat myönteiset. Kehittyvien talouksien valtionlainamarkkinoiden vuosi on ollut kaksijakoinen, mutta vaisun alkuvuoden jälkeen tuuli on kääntynyt myötäiseksi.

”EMD on edelleen varsin houkutteleva omaisuusluokka. Erityisesti paikallisvaluuttamääräiset lainat tarjoavat vahvan tuottonäkymän korkotasojen ollessa edelleen koholla, vaikka useissa maissa inflaatiokuva on jo normalisoitunut. Toisin sanoen kehittyvillä markkinoilla keskuspankeilla on tilaa keventää rahapolitiikkaa”, Patrik Moring sanoo.

Aktia odottaa euroalueen valtionlainojen tuoton olevan 2–3 prosentin haarukassa vuonna 2025. Euroalueen korkean luottoluokituksen Investment Grade -yrityslainoille Aktian tuotto-odotus on 3–5 prosenttia ja korkeamman riskin High Yield -yrityslainoille 4–6 prosenttia. Dollarimääräisten kehittyvien markkinoiden valtionlainojen tuoton odotetaan asettuvan eurosuojattuna 4–6 prosenttiin, kun taas paikallisvaluuttamääräisissä kehittyvien maiden valtionlainoissa 5–7 prosentin tuotto on mahdollinen.

Lisätietoja:

Samu Lang, sijoitusjohtaja, puh. 050 4226 334, samu.lang(a)aktia.fi

Patrik Moring, allokaatiojohtaja, puh. 050 4624 888, patrik.moring(a)aktia.fi

Aktia on suomalainen varainhoitaja, pankki ja henkivakuuttaja, joka on luonut vaurautta ja hyvinvointia sukupolvelta toiselle jo 200 vuoden ajan. Palvelemme asiakkaitamme digitaalisten kanavien kautta kaikkialla ja kasvokkain toimipisteissämme pääkaupunkiseudulla sekä Turun, Tampereen, Vaasan ja Oulun seuduilla. Palkitun varainhoitomme rahastoja myydään myös kansainvälisesti. Työllistämme noin 850 henkilöä eri puolella Suomea. Aktian hallinnoitavat asiakasvarat (AuM) 30.6.2024 olivat 14,1 miljardia euroa ja taseen arvo 12,4 miljardia euroa. Aktian osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä (AKTIA). aktia.com.

Liite



EN
09/10/2024

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Aktia Bank plc Class A

 PRESS RELEASE

Changes in the number of own shares held by Aktia Bank Plc

Changes in the number of own shares held by Aktia Bank Plc Aktia Bank PlcStock Exchange Release28 March 2025 at 10.00 a.m. Changes in the number of own shares held by Aktia Bank Plc Aktia Bank Plc has today, based on a decision made by the company's Board of Directors, divested a total of 2,000 own shares held by the company to one person as part of the Restricted Share Plan. The divestment of own shares is based on the authorisations by the Annual General Meeting of Shareholders held on 3 April 2024. After the above-mentioned divestment, a total of 54,708 shares remain in the company’s ...

 PRESS RELEASE

Muutoksia Aktia Pankki Oyj:n hallussa olevien omien osakkeiden määräss...

Muutoksia Aktia Pankki Oyj:n hallussa olevien omien osakkeiden määrässä Aktia Pankki OyjPörssitiedote28.3.2025 klo 10.00 Muutoksia Aktia Pankki Oyj:n hallussa olevien omien osakkeiden määrässä Aktia Pankki Oyj on tänään luovuttanut yhtiön hallituksen päätöksen nojalla yhteensä 2 000 yhtiön hallussa olevaa omaa osakettaan yhdelle henkilölle osana ehdollista osakepalkkiojärjestelmää (Restricted Share Plan). Omien osakkeiden luovutus perustuu varsinaisen yhtiökokouksen 3.4.2024 antamiin valtuutuksiin. Edellä mainitun luovutuksen jälkeen yhtiön hallussa on yhteensä 54 708 osaketta. Aktia Pa...

 PRESS RELEASE

Ändringar i antalet egna aktier i Aktia Bank Abp:s besittning

Ändringar i antalet egna aktier i Aktia Bank Abp:s besittning Aktia Bank AbpBörsmeddelande28.3.2025 kl. 10.00 Ändringar i antalet egna aktier i Aktia Bank Abp:s besittning Aktia Bank Abp har idag med stöd av ett beslut av bolagets styrelse överlåtit totalt 2 000 Aktia-aktier i bolagets besittning till en person som en del av det villkorade aktieincitamentsprogrammet (Restricted Share Plan). Överlåtelsen av aktier är baserad på bemyndiganden av den ordinarie bolagsstämman 3.4.2024. Efter ovan nämnda överlåtelse har bolaget sammanlagt 54 708 aktier i sin besittning. Aktia Bank Abp Mera i...

 PRESS RELEASE

Correction to Aktia Bank Plc's Annual Review 2024

Correction to Aktia Bank Plc's Annual Review 2024 Aktia Bank PlcStock Exchange Release14 March 2025 at 2.45 p.m. Correction to Aktia Bank Plc's Annual Review 2024 Aktia Bank Plc's Annual Review 2024, published on 13 March 2025 as part of Aktia's Annual Report 2024, contains incorrect information about the launch of some funds in 2024. On page 15, which describes the Asset Management business area, the first paragraph under the subheading ‘We continued our determined efforts to develop our award-winning fund selection’ has been corrected. Below the corrected paragraph in full. In 2024, w...

 PRESS RELEASE

Korjaus Aktia Pankki Oyj:n vuosikatsaukseen ”Annual Review 2024”

Korjaus Aktia Pankki Oyj:n vuosikatsaukseen ”Annual Review 2024” Aktia Pankki OyjPörssitiedote14.3.2025 klo 14.45 Korjaus Aktia Pankki Oyj:n vuosikatsaukseen ”Annual Review 2024” Aktia Pankki Oyj:n vuosikatsaus "Annual Review 2024", joka julkaistiin englanniksi 13.3.2025 osana Aktian vuosikertomusta vuodelta 2024, sisältää virheellistä tietoa joidenkin rahastojen lanseeraamisesta vuonna 2024. Sivulla 15, jossa kuvataan Varainhoidon liiketoiminta-aluetta, alaotsikon ”We continued our determined efforts to develop our award-winning fund selection” ensimmäinen kappale on korjattu. Alla korj...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch