ASPO Aspo Plc

Aspo päivittää Ukrainan ja Venäjän liiketoimintojensa tilannetta

Aspo päivittää Ukrainan ja Venäjän liiketoimintojensa tilannetta

Aspo Oyj

Pörssitiedote

11.3.2022 klo 13.00





Aspo päivittää Ukrainan ja Venäjän liiketoimintojensa tilannetta





Aspo tuomitsee Venäjän sotilaallisen hyökkäyksen Ukrainaan. Ukrainan traagisten tapahtumien vuoksi Aspo sopeuttaa liiketoimintaansa Venäjällä. Aiemmin julkistetun strategian mukaisesti yhtiön kasvupanokset kohdennetaan tulevaisuudessa länsimarkkinoille.

Venäjän sotatoimien seurauksena osa Telkon ja Leipurin Ukrainassa sijaitsevista varastoista on tuhoutunut. Näistä ei ole aiheutunut henkilövahinkoja. Tuhoutuneen vaihto-omaisuuden arvo on noin 3-4 miljoonaa euroa. Tästä huolimatta Aspo on täysin sitoutunut Telkon ja Leipurin jakelutoimintojensa jatkamiseen Ukrainassa.

Aspon liiketoiminnoista Telkolla ja Leipurilla on yhteensä 60 työntekijää Ukrainassa, ja kriisin aikana tärkein prioriteettimme on ollut tehdä kaikki voitavamme ukrainalaisten työntekijöidemme auttamiseksi. Telkon ja Leipurin paikallisille työntekijöille ja heidän perheenjäsenilleen on järjestetty kuljetuksia Puolaan sekä Romaniaan ja tarjottu majoitusta heille vuokrattuihin asuntoihin. Lisäksi palkkoja on maksettu etukäteen yhtiöiden ukrainalaisille työntekijöille. Paikallisten toimien lisäksi Aspo on lahjoittanut 50 000 euroa Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon.

Pääosa ESL Shippingin Venäjään liittyvistä liiketoiminnoista keskeytyy lähipäivien aikana. Vapautuva laivakapasiteetti pyritään siirtämään muille liikennealueille. ESL Shipping on myös keskeyttänyt aiemmin perustetun Venäjän-yhtiönsä käynnistämistoimenpiteet.

Telkon liiketoiminta Venäjällä keskittyy tällä hetkellä varastoissa olevien tuotteiden myyntiin. Tuotteiden vienti maahan on hyvin rajoitettua, joskin Telkon jakelemat tuotteet eivät ole pakotteiden piirissä.

Leipurin liiketoimintaa supistetaan Venäjällä tietyillä alueilla ja raaka-ainehankinta siirtyy kokonaan paikalliselle tasolle. Leipurin omaan konevalmistukseen liittyviä uusia projekteja ei käynnistetä Venäjällä.

Liiketoimintojen sopeuttaminen tehdään huomioiden henkilöstö ja paikallinen lainsäädäntö. Aspon johto seuraa kriisin etenemistä ja sen vaikutuksia tiiviisti sekä arvioi ja toteuttaa mahdollisia lisätoimenpiteitä.





Aspo Oyj

Rolf Jansson

toimitusjohtaja

Lisätietoja:

Rolf Jansson, Aspo Oyj:n toimitusjohtaja, puh  4



JAKELU:        

Nasdaq Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet







Aspo luo arvoa omistamalla ja kehittämällä liiketoimintoja pitkäjänteisesti ja vastuullisesti. Omistettujen yritysten tavoitteena on olla toimialojensa markkinajohtajia. Ne vastaavat omasta toiminnastaan, asiakassuhteistaan ja niiden kehittämisestä pyrkien edelläkävijyyteen vastuullisuudessa omilla toimialoillaan. Aspo tukee liiketoimintojen menestystä ja kasvua oikeilla kyvykkyyksillä. Aspo-konsernilla on liiketoimintoja 18 eri maassa ja sen palveluksessa on yhteensä noin 960 ammattilaista.



EN
11/03/2022

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Aspo Plc

 PRESS RELEASE

Aspo Plc - Managers' Transactions - Miska Kuusela

Aspo Plc - Managers' Transactions - Miska Kuusela Aspo Plc Managers’ transactions February 24, 2026 at 11.30 EET    Aspo Plc - Managers' Transactions - Miska Kuusela____________________________________________Person subject to the notification requirementName: Miska KuuselaPosition: Other senior managerIssuer: Aspo OyjLEI: 7437000TB0GHDHLPX677Notification type: INITIAL NOTIFICATIONReference number: 144358/4/8____________________________________________Transaction date: 2026-02-20Outside a trading venueInstrument type: SHAREISIN: FI0009008072Nature of transaction: RECEIPT OF A SHARE-BASED I...

 PRESS RELEASE

Aspo Oyj - Johdon liiketoimet - Miska Kuusela

Aspo Oyj - Johdon liiketoimet - Miska Kuusela Aspo Oyj Johtohenkilöiden liiketoimet 24.2.2026 klo 11.30  Aspo Oyj - Johdon liiketoimet - Miska Kuusela____________________________________________IlmoitusvelvollinenNimi: Miska KuuselaAsema: Muu ylin johtoLiikkeeseenlaskija: Aspo OyjLEI: 7437000TB0GHDHLPX677Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUSViitenumero: 144358/4/8____________________________________________Liiketoimen päivämäärä: 2026-02-20Kauppapaikka ei sovelluInstrumenttityyppi: OSAKEISIN: FI0009008072Liiketoimen luonne: OSAKEPALKKION VASTAANOTTAMINEN Liiketoimien yksityiskohtaiset ...

 PRESS RELEASE

Share rewards from Aspo’s short-term remuneration plan

Share rewards from Aspo’s short-term remuneration plan Aspo Plc Stock exchange release 16 February 2026 at 9.15 EET Share rewards from Aspo’s short-term remuneration plan The Board of Directors of Aspo has resolved that 50% of the remuneration earned by the CEO, members of the Group Executive Committee and other key employees of the company under the short-term remuneration plan 2026 will be paid in shares of Aspo Plc. The target group in the plan covers about 20 key people. The part payable in shares is estimated to be a maximum total of 160,000 shares (gross) calculated at the share p...

 PRESS RELEASE

Aspon lyhyen aikavälin palkitsemisjärjestelmän osakepalkkiot

Aspon lyhyen aikavälin palkitsemisjärjestelmän osakepalkkiot Aspo Oyj Pörssitiedote 16.2.2026 klo 9.15 Aspon lyhyen aikavälin palkitsemisjärjestelmän osakepalkkiot Aspon hallitus on päättänyt, että 50 % toimitusjohtajan, johtoryhmän ja Aspon muiden avainhenkilöiden ansaitsemasta palkkiosta lyhyen aikavälin palkitsemisjärjestelmästä 2026 maksetaan Aspo Oyj:n osakkeina. Kannustinjärjestelmän piiriin kuuluu noin 20 avainhenkilöä. Osakkeina maksettava osuus on arviolta yhteensä enintään 160 000 osaketta (bruttona ennen palkkioihin liittyvien verojen vähentämistä) laskettuna hallituksen päätö...

 PRESS RELEASE

Aspo Plc’s Financial Statements Release, January 1 – December 31, 2025...

Aspo Plc’s Financial Statements Release, January 1 – December 31, 2025: A year with significant profit improvement in a challenging market Aspo Plc Financial Statements Release February 16, 2026, at 9.00 EETAspo Plc’s Financial Statements Release, January 1 – December 31, 2025: A year with significant profit improvement in a challenging market This is a summary of the Financial Statements Release January 1 – December 31, 2025 of Aspo Plc. The complete report is attached to this release and available at . October–December 2025 Net sales, Group total was EUR 158.0 (159.8) millionNet sales...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch