BOREO Boreo Oyj

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ:N YLIMÄÄRÄISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ:N YLIMÄÄRÄISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET



YLEISELEKTRONIIKKA OYJ PÖRSSITIEDOTE 5.2.2021 klo 13:00

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ:N YLIMÄÄRÄISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET

Yleiselektroniikka Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous pidettiin 5.2.2021 klo 12:00 Yleiselektroniikka Oyj:n pääkonttorissa, osoitteessa Luomannotko 6, 02200 Espoo. COVID-19 pandemian leviämisen rajoittamiseksi yhtiökokous pidettiin kokouskutsun mukaisesti ilman osakkeenomistajien tai näiden asiamiesten läsnäoloa kokouspaikalla. Yhtiö julkaisi kokouskutsun pörssitiedotteena 15.1.2021.

Kokouksessa oli edustettuina yhteensä 1.977.570 osaketta ja ääntä. Edustetut osakkeet vastasivat kaikkiaan 77.0 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista ja äänistä.

Ylimääräinen yhtiökokous päätti osakkeenomistajien ehdotuksen mukaisesti muuttaa yhtiön yhtiöjärjestyksen 1. ja 2. kohtaa seuraavasti:

1. Yhtiön toiminimi on Boreo Oyj ja kotipaikka Vantaa.

Aiempi:

Yhtiön toiminimi on Yleiselektroniikka Oyj ja kotipaikka Espoo.

2. Yhtiön toimialana on sen tytäryhtiöiden ja muiden toimintayksikköjen toiminnan valvonta ja hallinnoiminen, rahoituksen ja strategisen suunnittelun järjestäminen sekä taloudellisesti tarkoituksenmukaisten uusien investointien suunnittelu ja toteuttaminen. Yhtiö voi harjoittaa elektroniikkateollisuuden tuotteiden kauppaa sekä omistaa ja hallita teollista liiketoimintaa harjoittavien yhtiöiden osakkeita sekä ostaa, myydä ja omistaa kiinteää omaisuutta ja arvopapereita.

Aiempi:

Yhtiön toimialana on teollisten tuotteiden kauppa, vuokraus, valmistus, maahantuonti, vienti, huolto, korjaus sekä tähän toimintaan liittyvät palvelut ja muu alaan liittyvä toiminta. Yhtiö voi ostaa, myydä ja omistaa teollista liiketoimintaa harjoittavia yrityksiä, kiinteää omaisuutta sekä arvopapereita.

Yleiselektroniikka-nimi toimii jatkossa yhtiön aputoiminimenä, jolla harjoitetaan elektroniikkateollisuuden tuotteiden kauppaa.

Lisäksi ylimääräinen yhtiökokous päätti valtuuttaa yhtiön toimitusjohtajan tai määräämänsä huolehtimaan yhtiöjärjestyksen muutoksen rekisteröimisestä Patentti- ja rekisterihallitukseen. Valtuutus käsittää myös Patentti- ja rekisterihallituksen mahdollisesti edellyttämien muutosten tekemisen yhtiön toimialakirjaukseen.

Espoossa 5.2.2021

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ

Jakelu:

Helsingin pörssi

keskeiset tiedotusvälineet,



Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Kari Nerg

+358 44 341 8514

Yleiselektroniikka-konserni lyhyesti:

Yleiselektroniikka-konserni on Helsingin pörsissä listattu yhtiö, joka muodostuu kolmesta liiketoimintayksiköstä; elektroniikkateollisuuden alalla toimivasta Yleiselektroniikasta, teollisuuden ja rakentamisen alalla toimivasta Machinerystä ja betoniteollisuuden ja rakentamisen asiakkaita palvelevasta liiketoimintayksiköstä. Konsernin pro forma -liikevaihto vuonna 2019 oli 111,8 milj.€ ja se työllistää noin 350 henkilöä – Suomessa, Ruotsissa, Venäjällä ja Baltiassa. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Espoossa.

Vuonna 1969 perustettu Yleiselektroniikka on Pohjois-Euroopan vanhimpia ammattielektroniikan myynti- ja jakeluyrityksiä. Päätuotteita ovat elektroniikan komponentit sekä mittaus- ja testauslaitteet ja asiakkaita elektroniikan valmistajat, huollot sekä tutkimus & tuotekehitys. Suomen ulkopuolella Yleiselektroniikka tunnetaan YE International nimellä.

Machinery on vuonna 1911 perustettu suomalainen tekninen tukkukauppa, joka tarjoaa markkinan johtavien päämiesten työkaluja ja -koneita, sekä ratkaisuja teollisiin koneisiin, generaattoreihin ja rakennuskoneisiin. Lisäksi Machinery tarjoaa sopimuskumppaneidensa tuotteiden kunnossapitoa ja huoltoa sekä asennettuja ratkaisuja.

Vuoden 2021 alussa muodostettu betoniteollisuuden ja rakentamisen asiakkaita palveleva liiketoimintayksikkö, joka koostuu Putzmeister- ja Sany-edustuksista Suomessa, Ruotsissa ja Virossa.



EN
05/02/2021

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Boreo Oyj

 PRESS RELEASE

Boreo Plc, INTERIM REPORT JAN. 1 TO SEP. 30, 2023

Boreo Plc, INTERIM REPORT JAN. 1 TO SEP. 30, 2023 Boreo Plc, INTERIM REPORT JAN. 1 TO SEP. 30, 2023 November 2, 2023, at 9:00 EET Decent profitability and excellent cash flow July-September 2023 Net sales decreased by 5% to EUR 41.0 million (2022: 43.3).Operational EBIT decreased by 3% to EUR 2.9 million (2022: 3.0) and accounted for 7.1% of net sales (2022: 6.8%)EBIT decreased by 17% to EUR 2.0 million (2022: 2.4).The profit for the period under review totaled EUR 1.0 million (2022: 2.1).Net cash flow from operating activities was EUR 4.9 million (2022: 0.8 including operations discont...

 PRESS RELEASE

Boreo Oyj, OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2023

Boreo Oyj, OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2023 Boreo Oyj, OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2023 2.11.2023 kello 9:00 Kohtuullinen kannattavuus ja erinomainen kassavirta Heinä-syyskuu 2023 Liikevaihto laski 5 % 41,0 milj. euroon (2022: 43,3). Operatiivinen liikevoitto laski 3 % 2,9 milj. euroon (2022: 3,0), ja oli 7,1 % liikevaihdosta (2022: 6,8%)Liikevoitto laski 17 % ja oli 2,0 milj. euroa (2022: 2,4). Katsauskauden tulos oli 1,0 milj. euroa (2022: 2,1 milj. euroa).Liiketoiminnan nettorahavirta oli 4,9 milj. euroa (2022: 0,8 milj. euroa sisältäen vuonna 2022 lopetetut toiminnot)...

 PRESS RELEASE

Record and payment dates of Boreo’s second dividend installment of EUR...

Record and payment dates of Boreo’s second dividend installment of EUR 0.22 per share BOREO PLC              Stock exchange release             1 November 2023 at 20:00 EET Record and payment dates of Boreo’s second dividend installment of EUR 0.22 per share The Board of Directors of Boreo Plc has at its meeting on November 1, 2023 decided on the basis of the authorization by the Annual General Meeting on 19 April 2023 the record date and the payment date for the second installment of the dividend of EUR 0.22. The first dividend installment of EUR 0.22 per share was paid on May 4, 2...

 PRESS RELEASE

Boreon toisen osinkoerän 0,22 euroa osakkeelta täsmäytys- ja maksupäiv...

Boreon toisen osinkoerän 0,22 euroa osakkeelta täsmäytys- ja maksupäivät BOREO OYJ                Pörssitiedote                1.11.2023 klo 20:00 Boreon toisen osinkoerän 0,22 euroa osakkeelta täsmäytys- ja maksupäivät Boreo Oyj:n hallitus on 1.11.2023 pidetyssä kokouksessaan varsinaisen yhtiökokouksen 19.4.2023 sille antaman valtuutuksen perusteella päättänyt osingon toisen erän määrästä ja täsmäytys- ja maksupäivistä. Osingon toinen erä on suuruudeltaan 0,22 euroa osakkeelta. Osingon ensimmäinen erä maksettiin 4.5.2023. Osingon toinen erä maksetaan osakkeeno...

 PRESS RELEASE

Boreo julkaisee vuoden 2023 tammi-syyskuun osavuosikatsauksen 2.11.202...

Boreo julkaisee vuoden 2023 tammi-syyskuun osavuosikatsauksen 2.11.2023 BOREO OYJ              Sijoittajauutinen            19.10.2023 klo 18:00 Boreo julkaisee vuoden 2023 tammi-syyskuun osavuosikatsauksen 2.11.2023 Boreo Oyj:n tammi-syyskuun 2023 osavuosikatsaus julkistetaan torstaina 2.11.2023 klo 09.00. Webcast-lähetys, jossa yhtiön toimitusjohtaja Kari Nerg ja talous- ja rahoitusjohtaja Aku Rumpunen esittelevät osavuosikatsausta, järjestetään samana päivänä klo 11.00. Tilaisuus on englanninkielinen ja kysymyksiä voi esittää esityksen jälkee...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch