CGCBV Cargotec Oyj Class B

Cargotecin uuden määritelmän mukainen vertailukelpoinen liikevoitto tilikaudelta 2020

Cargotecin uuden määritelmän mukainen vertailukelpoinen liikevoitto tilikaudelta 2020

CARGOTEC OYJ, PÖRSSITIEDOTE, 29. MAALISKUUTA 2021 KLO 9.30

Cargotecin uuden määritelmän mukainen vertailukelpoinen liikevoitto tilikaudelta 2020

Cargotec on tehnyt määritelmämuutoksen käyttämäänsä vaihtoehtoiseen tunnuslukuun vertailukelpoinen liikevoitto ja julkaisee uuden määritelmän mukaiset luvut vertailukaudelle 2020.

Tilinpäätöstiedotteessa 2020 kerrotun mukaisesti Cargotec on muuttanut vaihtoehtoisen tunnusluvun vertailukelpoinen liikevoitto määritelmää 1.1.2021 alkaen 3.12.2020 julkaistussa sulautumisesitteessä käytetyn määritelmän mukaiseksi. Uuden määritelmän mukaan laskettu vaihtoehtoinen tunnusluku ei sisällä vertailukelpoisuuteen merkittävästi vaikuttavien erien lisäksi liiketoimintojen hankintamenon kohdistamisen vaikutuksia, jotka olivat 23 miljoonaa euroa vuonna 2020. Eristä 10 miljoonaa euroa kohdistui Kalmariin, 2 miljoonaa euroa Hiabiin ja 11 miljoonaa euroa MacGregoriin.

Vuoden 2021 näkymät ennallaan

Cargotec toistaa 4.2.2021 annetut näkymät ja arvioi vuoden 2021 vertailukelpoisen liikevoiton paranevan vuodesta 2020 (227* miljoonaa euroa).

*Tilinpäätöstiedotteessa 4.2.2021 julkaistu uuden määritelmän mukainen vertailukelpoinen liikevoitto 228 miljoonaa euroa on täsmennetty 227 miljoonaan euroon.

Uuden määritelmän mukaiset luvut vertailukaudelta ovat tilintarkastamattomia.

Lisätietoja:

Mikko Puolakka, talous- ja rahoitusjohtaja, puh. 020 777 4105

Hanna-Maria Heikkinen, sijoittajasuhdejohtaja, puh. 020 777 4084

Cargotecin (Nasdaq Helsinki: CGCBV) johtavat lastin- ja kuormankäsittelyn ratkaisut lisäävät älykkyyttä tavaravirtoihin ja sujuvoittavat arkea. Cargotecin liiketoiminta-alueet Kalmar, Hiab ja MacGregor ovat alojensa edelläkävijöitä. Niiden ainutlaatuinen asema satamissa, merillä ja maanteillä takaa maailmanlaajuisten tavaravirtojen optimoinnin, ja ne luovat asiakkailleen kestävää arvoa. Cargotec on allekirjoittanut YK:n Global Compact -aloitteen 1,5 asteen ilmastositoumuksen. Yhtiön liikevaihto vuonna 2020 oli noin 3,3 miljardia euroa, ja se työllistää noin 11 500 henkilöä.

Avainluvut vuosineljänneksittäin

CargotecQ1/2020Q2/2020Q3/2020Q4/20202020
Liikevaihto, MEUR8587567778733 263
Liikevoitto, MEUR26,5−19,545,817,670,4
 Uudelleenjärjestelykulut, MEUR6,472,112,639,9131,0
 Muut vertailtavuuteen vaikuttavat erät, MEUR6,6−9,2−1,86,62,3
Vertailtavuuteen vaikuttavat erät yhteensä vanhan määritelmän mukaan, MEUR13,062,910,846,5133,3
 Liiketoimintojen hankintamenon kohdistamisen vaikutukset, MEUR5,86,05,55,723,0
Vertailtavuuteen vaikuttavat erät yhteensä uuden määritelmän mukaan, MEUR18,868,916,452,2156,3
Vertailukelpoinen liikevoitto, MEUR45,349,462,269,8226,7
Liikevoitto, %3,1 %-2,6 %5,9 %2,0 %2,2 %
Vertailukelpoinen liikevoitto, %5,3 %6,5 %8,0 %8,0 %6,9 %
 
KalmarQ1/2020Q2/2020Q3/2020Q4/20202020
Liikevaihto, MEUR4043503644111 529
Liikevoitto, MEUR24,1-13,131,419,561,8
 Vertailtavuuteen vaikuttavat erät yhteensä vanhan määritelmän mukaan, MEUR1,543,40,98,854,6
 Liiketoimintojen hankintamenon kohdistamisen vaikutukset, MEUR2,32,52,52,49,7
Vertailtavuuteen vaikuttavat erät yhteensä uuden määritelmän mukaan, MEUR3,845,93,511,164,3
Vertailukelpoinen liikevoitto, MEUR27,832,834,930,6126,1
Liikevoitto, %6,0 %-3,7 %8,6 %4,7 %4,0 %
Vertailukelpoinen liikevoitto, %6,9 %9,4 %9,6 %7,5 %8,2 %
 
HiabQ1/2020Q2/2020Q3/2020Q4/20202020
Liikevaihto, MEUR3022432542951 094
Liikevoitto, MEUR28,418,025,925,097,3
 Vertailtavuuteen vaikuttavat erät yhteensä vanhan määritelmän mukaan, MEUR1,76,45,016,129,1
 Liiketoimintojen hankintamenon kohdistamisen vaikutukset, MEUR0,60,60,60,62,4
Vertailtavuuteen vaikuttavat erät yhteensä uuden määritelmän mukaan, MEUR2,36,95,616,731,5
Vertailukelpoinen liikevoitto, MEUR30,724,931,541,7128,8
Liikevoitto, %9,4 %7,4 %10,2 %8,5 %8,9 %
Vertailukelpoinen liikevoitto, %10,2 %10,3 %12,4 %14,1 %11,8 %
 
MacGregorQ1/2020Q2/2020Q3/2020Q4/20202020
Liikevaihto, MEUR153163158168642
Liikevoitto, MEUR-8,1-26,8-0,7-12,6-48,2
 Vertailtavuuteen vaikuttavat erät yhteensä vanhan määritelmän mukaan, MEUR2,823,22,215,643,8
 Liiketoimintojen hankintamenon kohdistamisen vaikutukset, MEUR2,92,92,42,810,9
Vertailtavuuteen vaikuttavat erät yhteensä uuden määritelmän mukaan, MEUR5,726,14,618,354,8
Vertailukelpoinen liikevoitto, MEUR−2,4−0,74,05,76,6
Liikevoitto, %-5,3 %-16,5 %-0,4 %-7,5 %-7,5 %
Vertailukelpoinen liikevoitto, %-1,6 %-0,4 %2,5 %3,4 %1,0 %



Liite



EN
29/03/2021

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Cargotec Oyj Class B

 PRESS RELEASE

Hiab's half-year financial report January–June 2025: Strong performanc...

Hiab's half-year financial report January–June 2025: Strong performance in the first half HIAB CORPORATION, HALF-YEAR FINANCIAL REPORT JANUARY–JUNE 2025, 23 JULY 2025 AT 8:00 AM (EEST) Hiab's half-year financial report January–June 2025: Strong performance in the first half Key takeaways from the quarter Orders received in Q2 increased from the comparison period to EUR 377 (348) millionComparable operating profit margin in Q2 improved to 15.0 (14.5) percent due to strong execution on commercial and supply chain actionsElevated market uncertainty due to the increased trade tensions con...

 PRESS RELEASE

Hiabin puolivuosikatsaus 2025: Vahva suoritus ensimmäisellä vuosipuoli...

Hiabin puolivuosikatsaus 2025: Vahva suoritus ensimmäisellä vuosipuoliskolla HIAB OYJ, TAMMI–KESÄKUUN 2025 PUOLIVUOSIKATSAUS, 23.7.2025 KLO 8.00 Hiabin puolivuosikatsaus 2025: Vahva suoritus ensimmäisellä vuosipuoliskolla Keskeisiä havaintoja vuosineljännekseltä Toisen vuosineljänneksen saadut tilaukset kasvoivat vertailukaudesta 377 (348) miljoonaan euroonVertailukelpoinen liikevoittoprosentti parani 15,0 (14,5) prosenttiin onnistuneiden kaupallisten ja toimitusketjussa tehtyjen toimien myötä toisella vuosineljännekselläMarkkinoiden kohonnut epävarmuus jatkui lisääntyneiden kauppajän...

 PRESS RELEASE

Regulatory approvals received for the sale of MacGregor, closing expec...

Regulatory approvals received for the sale of MacGregor, closing expected on 31 July 2025 HIAB CORPORATION, STOCK EXCHANGE RELEASE, 10 JULY 2025 AT 09:30 AM (EEST) Regulatory approvals received for the sale of MacGregor, closing expected on 31 July 2025 Hiab (at the time Cargotec) announced on 14 November, 2024, that it had signed an agreement to sell its MacGregor business to funds managed by Triton (the “Transaction”). On July 1, 2025, Hiab announced that all necessary regulatory approvals had been received, with the exception of approval from the Chinese State Administration for Market...

 PRESS RELEASE

Viranomaiset ovat hyväksyneet MacGregorin myynnin, transaktion täytänt...

Viranomaiset ovat hyväksyneet MacGregorin myynnin, transaktion täytäntöönpanon arvioidaan tapahtuvan 31.7.2025 HIAB OYJ, PÖRSSITIEDOTE, 10. HEINÄKUUTA 2025 KLO 09:30 Viranomaiset ovat hyväksyneet MacGregorin myynnin, transaktion täytäntöönpanon arvioidaan tapahtuvan 31.7.2025 Hiab (silloin Cargotec) ilmoitti 14. marraskuuta 2024 allekirjoittaneensa sopimuksen MacGregor-liiketoimintansa myynnistä Tritonin hallinnoimille rahastoille (“Transaktio”). 1. heinäkuuta 2025 Hiab ilmoitti saaneensa kaikki tarvittavat viranomaishyväksynnät, paitsi Kiinan markkinasääntelyviranomaisen (SAMR) hyväksynn...

 PRESS RELEASE

Update on closing timetable for sale of MacGregor

Update on closing timetable for sale of MacGregor HIAB CORPORATION, STOCK EXCHANGE RELEASE, 1 JULY 2025 AT 12:15 PM (EEST) Update on closing timetable for sale of MacGregor Hiab (at the time Cargotec) (the “Company”) announced on 14 November 2024 that it had signed an agreement to sell its MacGregor business to funds managed by Triton (the “Transaction”). The Transaction is subject to regulatory approvals in relevant jurisdictions.  Regulatory approvals have been obtained from other jurisdictions, including the European Union, but the approval from the Chinese State Administration for Ma...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch