EQV1V EQ Oyj

eQ:n strategia 2030: paluu vahvaan kasvuun

eQ:n strategia 2030: paluu vahvaan kasvuun

eQ Oyj pörssitiedote

3.2.2026, klo 8:00

eQ:n päivitetyn strategian 2030 tavoitteena on paluu vahvaan kasvuun. Kasvu perustuu eQ:n ainutlaatuisiin vahvuuksiin, pitkään kokemukseen ja asiantuntijoidemme huippuosaamiseen instituutioiden luotettuna varainhoitajana. Tavoitteenamme on vahvistaa asiakas- ja työntekijäkokemusta edelleen, laajentaa liiketoimintaa sekä kansainvälisesti että yksityisasiakkaisiin ja kaksinkertaistaa liikevoitto vuoden 2030 loppuun mennessä.

eQ:lla on vahva asema pitkäjänteisessä ja ammattilaisille suunnatussa aktiivisessa varainhoidossa sekä corporate finance -toiminnassa Suomessa. Yhtiön vahvuuksia ovat pitkäaikainen kokemus ja huippuosaaminen private equity -markkinassa, kiinteistösijoittamisessa, osake- ja korkotuotteissa sekä yritys- ja kiinteistöjärjestelyjen neuvonannossa.

“Perustehtävämme on rakentaa kestävää vaurautta ja kasvua asiakkaillemme ja koko yhteiskuntaan. Kun asiakkaamme vaurastuvat ja kasvavat, he menestyvät ja myös me eQ:ssa menestymme. Tavoitteenamme on olla vetovoimaisin ja luotetuin varainhoidon kumppani niin asiakkaille, kumppaneille kuin varainhoidon ammattilaisille”, eQ:n toimitusjohtaja Jouko Pölönen sanoo.

Viimeiset neljä vuotta ovat olleet toimintaympäristöltään haastavia Venäjän hyökkäyssodan, inflaation ja sitä seuranneen korkojen nousun sekä geo- ja kauppapoliittisten riskien nousun myötä. Tämä on näkynyt Suomessa heikkona talouskasvuna, työttömyyden nousuna, luottamuksen heikkenemisenä ja erityisesti kiinteistösijoittamisessa ja -arvostuksissa. Haastava toimintaympäristö ja kiinteistörahastojen lunastukset ovat näkyneet myös eQ:n kasvun ja tuloksen hiipumisessa viime vuosina. Kaikesta epävarmuudesta huolimatta talouden näkymät kuluvalle ja seuraavalle vuodelle ovat viime vuosia positiivisemmat ja Suomen talouden odotetaan kääntyvän kasvuun.

”Me eQ:ssa olemme asettaneet tavoitteeksi palata vahvan kasvun uralle yhdessä asiakkaidemme kanssa ja laajentamalla liiketoimintaamme kansainvälisiin instituutioasiakkuuksiin sekä kotimaisiin yksityisasiakkaisiin. Ammattimaisen varainhoidon tarve ja markkina kasvaa ja voimakkainta kasvua odotamme ei-listatulta private equity -markkinalta, joka on tuottanut muun muassa kotimaisille eläkesijoittajille lähes kaksinkertaiset tuotot listattuun markkinaan verrattuna viimeisen 20 vuoden aikana. Myös megatrendit kuten kaupungistuminen, väestön ikääntyminen, julkisen talouden velkaantuminen, investoinnit puolustukseen, tekoälyn hyödyntämiseen ja vihreään siirtymään sekä henkilökohtaisen vastuun ja varautumisen korostuminen avaavat kasvun mahdollisuuksia ammattimaiselle varainhoidolle” Pölönen jatkaa.

eQ tavoittelee vahvaa kasvua ja liikevoiton kaksinkertaistumista

eQ:n vahva asema pitkäjänteisessä ja ammattilaisille suunnatussa aktiivisessa varainhoidossa sekä corporate finance -toiminnassa Suomessa säilyy strategian keskiössä ja tätä vahvistetaan edelleen.

Vahvaa kasvua haetaan pieniin ja keskisuuriin yrityksiin sijoittavasta private equity -markkinasta sekä vahvistamalla asemaa Suomen johtavana kiinteistövarainhoitajana ja neuvonantajana. eQ kehittää tuotteita ja palveluja yhdessä asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa tarjoten asiakkaille laajat palvelut kestävään vaurastumiseen ja kasvuun. Uutena tuotteena on juuri lanseerattu ensimmäinen rinnakkaissijoitusrahasto eQ PE Direct I.

Yhtiö hakee kasvua myös uusista asiakasryhmistä laajentamalla liiketoimintaa kansainvälisiin instituutioasiakkuuksiin erityisesti private equity- ja kiinteistösijoittamisessa sekä kotimaisiin yksityisasiakkaisiin tarjoamalle heille sijoitusratkaisuja, joita myös instituutiosijoittajat käyttävät. Varainhoidon ja corporate financen välillä on myös kasvua tukevaa osaamiseen perustuvaa synergiaa.

”Vahvan kasvun strategiaa toteutetaan pääasiassa orgaanisen kasvun kautta. Yhteistyökumppanuuksien avulla haemme laajempaa kansainvälistä ja kotimaista jakelua palveluillemme ja täydennystä palvelutarjontaamme asiakkaillemme. Olemme avoimia tutkimaan myös potentiaalisia yritysjärjestelyjä, joilla luodaan lisäarvoa asiakkaille ja omistajille”, Pölönen linjaa.

Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää strategiakauden alkupuolella aiempaa suurempia, mutta maltillisia investointeja henkilöstöön, osaamisen kehittämiseen, asiakaskokemuksen vahvistamiseen, teknologiaan ja digitaalisten palvelujen kehittämiseen. eQ:n liiketoiminnot sitovat vähän pääomaa, mikä mahdollistaa tilikauden tuloksen jakamisen osinkoina osakkeenomistajille.

eQ Oyj:n strategiset tavoitteet ovat:

  • Kilpailukykyiset tuotot ja sujuvin asiakaspalvelu
  • Alan veto- ja pitovoimaisin työyhteisö
  • Vahva kannattava kasvu ja liikevoiton kaksinkertaistaminen vuoden 2030 loppuun mennessä
  • Laatua tehokkaasti: kulu/tuotto -suhde alle 50 %
  • Vahva osinko: tilikauden tulos jaetaan osinkoina vakavaraisuus, likviditeetti ja investoinnit turvaten.

“eQ:n ainutlaatuisten vahvuuksien, pitkän kokemuksen ja asiantuntijoiden huippuosaamisen pohjalta on innostavaa lähteä rakentamaan kestävää vaurautta ja kasvua. Olemalla asiakaslähtöisiä, innovatiivisia ja ketteriä sekä kehittämällä toimintaamme jatkuvasti yhdessä asiakkaiden, henkilöstön ja kumppanien kanssa tulemme onnistumaan tavoitteessamme rakentaa eQ:sta halutuin ja luotetuin varainhoidon kumppani”, Pölönen tiivistää. 

eQ Oyj

Sijoittajat: toimitusjohtaja, Jouko Pölönen, puh 0501282 ja talousjohtaja, Antti Lyytikäinen, puh. 0407092847

Media: henkilöstö- ja viestintäjohtaja, Taina Kyllönen, puh. 0405822175

Jakelu: Nasdaq Helsinki, , keskeiset tiedotusvälineet

eQ on kotimainen varainhoitoon ja Corporate Finance -toimintaan keskittyvä konserni. eQ Varainhoito tarjoaa monipuolisia varainhoitopalveluita sekä instituutioasiakkaille että yksityishenkilöille. Konsernin hallinnoitavat varat ovat noin 13,8 miljardia euroa. Konserniin kuuluva Advium Corporate Finance tarjoaa yritys- ja kiinteistöjärjestelyihin sekä pääomajärjestelyihin liittyviä palveluja. Konsernin emoyhtiön eQ Oyj:n osake on listattuna Nasdaq Helsingissä. Lisätietoa konsernista saa sivuilta



EN
03/02/2026

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on EQ Oyj

 PRESS RELEASE

eQ Oyj Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen 2026

eQ Oyj Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen 2026 eQ Oyj Pörssitiedote3.2.2026, klo 8:15 Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen 2026 eQ Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 24.3.2026 kello 17:00 Sanomatalon Eliel-tilassa, osoitteessa Töölönlahdenkatu 2, 00100 Helsinki. Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen kokouspaikalla aloitetaan 16:30. Kokous pidetään osakeyhtiölain 5 luvun 16 §:n 2 momentin mukaisena hybridikokouksena. Vaihtoehtona kokouspaikalla yhtiökokoukseen osallistumiselle osakkeenomistajat voivat käyttää oikeuksiaan kokouksen aikana t...

 PRESS RELEASE

eQ Plc Notice of the Annual General Meeting 2026

eQ Plc Notice of the Annual General Meeting 2026 eQ Plc Stock Exchange Release3 February 2026, at 8:15 am Notice of the Annual General Meeting Notice is given to the shareholders of eQ Plc to the Annual General Meeting (the “AGM”) to be held on 24 March 2026 at 5:00 p.m. at Sanoma House’s Eliel meeting room, Töölönlahdenkatu 2, 00100 Helsinki, Finland. The reception of persons who have registered for the meeting will commence at 4:30 p.m. at the meeting venue. The AGM will be held as a hybrid meeting in accordance with chapter 5, section 16, subsection 2 of the Finnish Limited Liability...

 PRESS RELEASE

eQ Group is renewing its management team

eQ Group is renewing its management team eQ Plc Stock Exchange Release 3 February 2026 at 8:00 AM eQ is renewing the composition of its Management Team to support the implementation of the strategy and the management of the Group. eQ's Board of Directors has appointed the Group’s Management Team and the new Management Team will start its work on 3 February 2026 under the leadership of CEO Jouko Pölönen. Composition of the Management Team from 3 February 2026: Jouko Pölönen, CEO of eQ Plc, M.Sc. (Econ.), EMBA (born 1970)Tero Estovirta, CEO of eQ Asset Management Ltd, M.Sc. (Tech.) (born 1...

 PRESS RELEASE

eQ-konserni uudistaa johtoryhmänsä

eQ-konserni uudistaa johtoryhmänsä eQ Oyj muutokset hallitus/johto/tilintarkastus3.2.2026, klo 8:00 eQ uudistaa johtoryhmänsä kokoonpanon tukemaan strategian toimeenpanoa ja konsernin johtamista. eQ:n hallitus on nimittänyt konsernin johtoryhmän ja uusi johtoryhmä aloittaa toimintansa 3.2.2026 toimitusjohtaja Jouko Pölösen johdolla. Johtoryhmän kokoonpano 3.2.2026 alkaen: Jouko Pölönen, eQ Oyj:n toimitusjohtaja, KTM, eMBA (s.1970)Tero Estovirta, eQ Varainhoito Oy:n toimitusjohtaja, DI (s.1971)Jacob af Forselles, Advium Corporate Finance Oy:n toimitusjohtaja, KTM, OTK (s.1973)Kirsi Hokka,...

 PRESS RELEASE

eQ's 2030 strategy: returning to strong growth

eQ's 2030 strategy: returning to strong growth eQ Plc Stock Exchange Release3 February 2026 at 8:00 a.m. The aim of eQ's updated strategy 2030 is returning to strong growth. This growth is based on eQ's unique strengths, extensive experience, and the top-notch expertise of our specialists as trusted asset managers for institutions. Our goal is to further strengthen the customer and employee experience, expand our business both internationally and to private customers, and to double our operating profit by the end of 2030.  eQ has a strong position in long-term active asset management and ...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch