Gofore Oyj: Gofore on maksanut Qentinel Finland -yrityskaupan loppukauppahinnan
GOFORE OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 31.3.2021 KLO 16.15
Gofore on maksanut Qentinel Finland -yrityskaupan loppukauppahinnan
Gofore Oyj allekirjoittaneensa sopimuksen ohjelmistotestauksen automaatioon erikoistuneen Qentinel Finland Oy:n koko osakekannan hankinnasta. Yrityskauppa saatettiin päätökseen 1.9.2020.
Yrityskaupan toimeenpanoon yhteydessä maksettu velattoman kauppahinnan osuus oli 8,9 miljoonaa euroa, joka on maksettu käteisellä. Kauppaan sisältyi lisäksi ostetun yhtiön vuoden 2020 käyttökatteeseen (EBITDA) perustuva käteisellä maksettava lisäkauppahinta. Lisäkauppahinnan nyt maksettu osuus on 3,4 miljoonaa euroa. Yrityskaupan velattomaksi kauppahinnaksi muodostui siten kokonaisuudessaan 12,4 miljoonaa euroa.
“Qentinel Finlandin loppuvuoden kehitys ylitti selvästi odotuksemme. Haluankin kiittää myyjiä, joiden kanssa yhteistyö on sujunut erinomaisesti, mutta varsinkin Qentinel Finlandin tiimiä, joka on tehnyt erinomaista työtä kaupan toimeenpanon jälkeen. Integraatio muuhun Goforeen on edennyt hyvin ja asiakkaat ovat ottaneet yhteisen palvelutarjontamme ilahtuneina vastaan. Tämän ansiosta myös lisäkauppahinta kasvoi alkuperäisestä arviostamme”, sanoo Goforen toimitusjohtaja Mikael Nylund.
Loppukauppahinnan maksamisella ei ole vaikutusta tammi-kesäkuun 2021 tulokseen. Yrityskauppa on käsitelty yksityiskohtaisesti .
Lisätietoja:
Mikael Nylund, toimitusjohtaja, Gofore Oyj
p. 040 540 2280
Gofore Oyj on digitaalisen muutoksen asiantuntija. Meitä on Suomessa, Saksassa, Espanjassa ja Virossa yhteensä yli 700 alan johtavaa asiantuntijaa, jotka ovat yrityksemme sydän, aivot ja kädet. Kaikella tekemisellämme on positiivinen vaikutus – oli kyse sitten johdon konsultoinnista, muotoilusta tai koodauksesta. Meillä tehdään töitä ihmisistä, yhteisöistä ja organisaatioista välittäen. Toimintaamme ohjaavat vahvat arvomme: olemme jokaiselle hyvä työpaikka, ja elämme asiakkaidemme onnistumisista. Liikevaihtomme vuonna 2020 oli 78 miljoonaa euroa. Gofore Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Tutustu meihin paremmin osoitteessa .