INVESTORS HOUSE ALOITTAA OMIEN OSAKKEIDEN OSTO-OHJELMAN
Investors House Oyj
Pörssitiedote 13.11.2023 klo 13:00
INVESTORS HOUSE ALOITTAA OMIEN OSAKKEIDEN OSTO-OHJELMAN
Investors Housen hallitus on päättänyt aloittaa omien osakkeiden osto-ohjelman. Ohjelma alkaa aikaisintaan 14.11.2023.
Ohjelmassa hankitaan enintään 70.000 osaketta ja se kestää enintään 14.2.2024 saakka. Hankittava määrä on maksimissaan 1,11 % yhtiön osakemäärästä.
Osakkeet hankitaan hankintahetken markkinahintaan Nasdaq Helsingin julkisessa kaupankäynnissä. Hankittavilla osakkeilla ei ole osinko- eikä äänioikeutta hankinnan jälkeen yhtiön omistuksessa.
Hankintapäätös on tehty Investors Housen varsinaisen 27.4.2023 pidetyn yhtiökokouksen hallitukselle antaman valtuutuksen perusteella.
Toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen Petri Roininen:
’’Investors House pyrkii kannattavan liiketoiminnan ohella luomaan osakkeenomistaja-arvoa myös pääomamarkkinaoperaatioilla. Olemme vuosien saatossa ostaneet omia osakkeita samoin kuin käyttäneet niitä yritys- ja kiinteistökauppojen maksuvälineinä. Tällä erää katsoimme markkina- ja likviditeettitilanteen puoltavan osakkeiden hankinnan käynnistämistä’’.
Helsinki 13.11.2023
Investors House Oyj
Lisätiedot Toimitusjohtaja Petri Roininen, puh 040 761 9669
Jakelu Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet,
