INVEST Investors House Oyj

Investors House: Jyväskylän Kukkula-alueen II-vaiheen vuokraus alkoi

Investors House: Jyväskylän Kukkula-alueen II-vaiheen vuokraus alkoi

Investors House Oyj

Lehdistötiedote 16.2.2024 klo 8.30

Investors House: Jyväskylän Kukkula-alueen II-vaiheen vuokraus alkoi

Jyväskylän Kukkulan II-vaiheen tilojen vuokraus on käynnistynyt. Ensimmäinen uusi vuokrasopimus on allekirjoitettu noin 1.500 m2 tiloista sosiaali- ja terveysalalla toimivan Solum Yhtiöihin kuuluvan JST Avesin kanssa.

Nyt vuokratut tilat tulevat ryhmäkodiksi alle 18-vuotiaille lapsille, joista suurin osa on kotoisin Ukrainasta. Tilat mahdollistavat esimerkiksi ympärivuorokautisen majoituksen järjestämisen.

Toimitusjohtaja Petri Roininen, Investors House: 

“Olen iloinen, että voimme osallistua Ukrainan sodasta kärsivien lasten auttamiseen konkreettisella tavalla. Olen myös iloinen kumppanuudesta Solum Yhtiöiden kanssa. Tästä on hyvä aloittaa Kukkulan II-vaihe”. 

Solum Yhtiöiden talousjohtaja Mika Miettinen:

”Olemme tyytyväisiä Jyväskylän Kukkulan Kehityksen tarjoamaan tilaratkaisuun. Alueen hyvä sijainti Jyväskylän keskustan ja Nova-sairaalan läheisyydessä palvelee erinomaisesti ryhmäkotimme tarpeita. Palveluidemme tavoitteena on luoda asiakkaillemme mahdollisimman hyvät edellytykset turvallisen arjen luomiseksi ja ylläpitämiseksi, johon Kukkula tarjoaa hyvät mahdollisuudet”.

Investors Housen, Ovaron ja Royal Housen osakkuusyhtiöiden Apitare ja Jyväskylän Kukkulan Kehitys Oy (JKK) omistama Kukkula-hanke jakautuu kolmeen vaiheeseen.

I vaiheessa Apitare hankki omistukseensa 17.600 m2 kokonaisuuden, joka on vuokrattu pitkällä vuokrasopimuksella Keski-Suomen hyvinvointialueelle. II-vaiheessa JKK hankki 29.12.2023 omistukseensa noin 20.000 m2 aikaisemmin sairaalakäytössä olleita rakennuksia. III-vaiheessa JKK hankkii uudelleen kaavoitettavan alueen, jolle rakennutetaan uusi asuinalue noin 2.000 - 3.000 jyväskyläläiselle.

JKK neuvottelee useiden käyttäjien kanssa tilaratkaisuista alueella.

Helsinki 16.2.2024

Investors House Oyj

Lisätiedot: Petri Roininen, puh. 040 761 9669

Jakelu: Nasdaq, , keskeiset tiedotusvälineet



EN
16/02/2024

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Investors House Oyj

 PRESS RELEASE

Investors Housen tilinpäätös 2023, hallituksen toimintakertomus, selvi...

Investors Housen tilinpäätös 2023, hallituksen toimintakertomus, selvitys hallinto- ja ohjausjärjestämästä, palkitsemisraportti sekä vastuullisuusraportti ovat julkaistu Investors House Oy Tilinpäätös ja toimintakertomus Pörssitiedote 18.3.2024 klo 8:30 Investors Housen tilinpäätös 2023, hallituksen toimintakertomus, selvitys hallinto- ja ohjausjärjestämästä, palkitsemisraportti sekä vastuullisuusraportti ovat julkaistu Investors House Oyj on julkaissut vuoden 2023 tilinpäätöksen ja hallituksen toimintakertomuksen, tilintarkastuskertomuksen, selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestämästä,...

 PRESS RELEASE

Investors House: OVV:n asuntovuokraus rajussa kasvussa tammikuussa

Investors House: OVV:n asuntovuokraus rajussa kasvussa tammikuussa Investors House Lehdistötiedote 8.2.2024 klo 8.00 Investors House: OVV:n asuntovuokraus rajussa kasvussa tammikuussa Investors House -konserniin kuuluva OVV -vuokravälitysketju vuokrasi tammikuussa 444 asuntoa. Kasvu edellisvuoteen (337) oli peräti 32 %. Investors Housen käsityksen mukaan asuntojen vuokrausmarkkina ei ole kasvanut juurikaan. Pikemminkin markkinalle on ominaista vuokrauksen haastavuus, kun asuntojen tarjonta on kasvanut. Tätä taustaa vastaan franchise -pohjaisen OVV ketjun vuoden avaus on vahva. ’’Kasvu ...

 PRESS RELEASE

INVESTORS HOUSEN HENKILÖSTÖRAHASTOON SUORITUSPALKKIO

INVESTORS HOUSEN HENKILÖSTÖRAHASTOON SUORITUSPALKKIO Investors House Oyj Lehdistötiedote 5.3.2024 klo 8.00 INVESTORS HOUSEN HENKILÖSTÖRAHASTOON SUORITUSPALKKIO Investors Housen henkilöstörahastoon maksetaan vuoden 2023 perusteella suorituspalkkio, joka on noin 30 % henkilöstörahastolain mukaisesta maksimista. Investors Housen jokainen työntekijä on henkilöstörahaston jäsen ja sitä kautta yhtiön omistajia. Hyvästä tuloksesta henkilöstö hyötyy sekä tulospalkkion että hallituksen ehdotuksen mukaan yhdeksättä vuotta kasvavien osinkojen muodossa. Toimitusjohtaja Petri Roininen: ’’Henkil...

 PRESS RELEASE

Investors House omien osakkeiden osto-ohjelma lykkääntyy

Investors House omien osakkeiden osto-ohjelma lykkääntyy Investors House Oyj Pörssitiedote 19.2.2024 klo 22.45 Investors House omien osakkeiden osto-ohjelma lykkääntyy Investors House tiedotti 19.2.2024 maksimissaan 70.000 osakkeen osto-ohjelman käynnistämisestä siten, että ohjelma alkaisi aikaisintaan 20.2.2024. Yhtiön hallitus on päättänyt lykätä mahdollisia omien osakkeiden ostoja eikä tällä hetkellä valmistele osto-ohjelman käynnistystä. Yhtiö tiedottaa erikseen mahdollisesta osto-ohjelman alkamisesta. Helsinki 19.2.2024 Investors House Oyj Lisätiedot        Petri Roininen, puh 0...

 PRESS RELEASE

Investors House aloittaa uuden omien osakkeiden osto-ohjelman

Investors House aloittaa uuden omien osakkeiden osto-ohjelman Investors House Oyj Pörssitiedote 19.2.2024 klo 10.30 Investors House aloittaa uuden omien osakkeiden osto-ohjelman Investors Housen hallitus on päättänyt käynnistää omien osakkeiden osto-ohjelman 27.4.2023 pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen myöntämän valtuutuksen nojalla. Ohjelmassa hankintaan enintään 70.000 osaketta ja se kestää maksimissaan 31.5.2024 saakka. Aikaisemman vastaavan ohjelman päättymisestä tiedotettiin 16.2.2024. Uusi ohjelma alkaa aikaisintaan 20.2.2024. Toimitusjohtaja Petri Roininen: ’’Omien osakk...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch