INVEST Investors House Oyj

INVESTORS HOUSE Q3 2022: INVESTOINTI-IKKUNA RAOLLAAN MUTTEI VIELÄ AUKI

INVESTORS HOUSE Q3 2022: INVESTOINTI-IKKUNA RAOLLAAN MUTTEI VIELÄ AUKI

Investors House Oyj                                Osavuosikatsaus Q3 2022

                                        

INVESTORS HOUSE Q3 2022: INVESTOINTI-IKKUNA RAOLLAAN MUTTEI VIELÄ AUKI

YHTEENVETO Q3 2022 (VERTAILUKAUSI Q3 2021)

Kolmannen kvartaalin operatiivinen tulos (Epra) oli 0,69 M€ ja sellaisena 21 % edellisvuotta (0,87 M€) heikompi.

Yhtiö myi Q4 2021 huomattavan osan asunto- ja toimitilasijoituksistaan, minkä jäljiltä yhtiön likviditeetti ja omavaraisuus ovat vahvat. Ne mahdollistavat sekä kasvuinvestoinnit että riskeihin varautumisen.

Vallitsevassa markkinatilanteessa Investors House on katsonut aiheelliseksi olla hyvin selektiivinen investoinneissa. Yhtiö odottaa valuaatio-odotusten laskevan kiinnostavalle tasolle.

Vuoden 2021 tuloksen perusteella maksettiin osingon toinen erä 0,14 €/osake. Yhtiön osakekohtainen osinko on nyt kasvanut seitsemän peräkkäisen vuoden ajan.

Yhtiö käynnisti avainhenkilöiden osakepalkkiojärjestelmän ja kutsui siihen kahdeksan henkilöä.

YHTEENVETO 1-9/ 2022 (VERTAILUKAUSI 1-9/2021)

Investors Housen osakkuusyhtiö Apitare aloitti toimintansa vuoden alussa. Investors House omistaa 1/3 yhtiöstä, joka omistaa ja vuokraa 17.600 m2 kiinteistökokonaisuutta Jyväskylässä.

Katsauskaudella toteutettiin Infonia Oy:n hankinta sekä maksettiin 2021 hankitun Juhola Asset Managementin loppukauppahinta.

Yhtiö toteutti katsauskaudella ylimääräisen 1,00 € / osake varojen jaon osakkeenomistajilleen. Tarkoitus oli palauttaa osakkeenomistajille se pääoma mitä syksyn 2021 huomattavien kiinteistömyyntien jälkeen ei arvioitu tarvittavan tulevassa liiketoiminnassa, joka aikaisempia vuosia enemmän painottuu vähän pääomaa sitovaan palvelu- ja kehitystoimintaan.

Myyntien jälkeen yhtiön operatiivinen tulos oli 1,44 M€ mikä oli 20 % vertailukautta (1,81 M€) heikompi. Yhtiö koko tulos muodostui selvästi vertailukautta paremmaksi.

Katsauskauden päättyessä omavaraisuusaste oli merkittävästä varojenjaosta huolimatta vahva ollen 58 % (49 %). Myös likviditeetti oli vahva.

TOIMITUSJOHTAJA PETRI ROININEN:

’’Käsitykseni mukaan toimintaympäristö ja markkina ovat klassisessa epäjatkuvuuskohdassa. Markkinan sopeutuminen uuteen korko- ja tuottovaadetasoon on kesken ja vie aikaa.

Investors House on erinomaisessa asemassa puolustamaan ja luomaan omistaja-arvoa. Yhtiön perustoiminta on kannattavaa, kassavarat vastaavat 1/4:aa yhtiön markkina-arvosta, emoyhtiö on nettovelaton ja omavaraisuusaste on korkea. Yhtiö voi sekä tarttua mahdollisuuksiin että varautua riskeihin.

Meillä on lähes markkina-arvoamme vastaava kyky investoida, mutta luemme kevättalvella muuttunutta toimintaympäristöä erityisellä huolella. Siksi olemme edelleen olleet hyvin valikoivia uusien investointien kanssa.

Mielestämme investointi-ikkuna on raollaan, muttei vielä kunnolla auki. Kävimme alkuvuodesta yhteensä yli 20 investointihankkeesta alustavia keskusteluja. Yksi niistä johti investointiin. Vahva tase ja likviditeetti antavat mahdollisuuden olla oikealla puolen pöytää, kun otollinen aika investoinneille koittaa.

Olemme kehittäneet yhtiötä pitkäjänteisesti. Tästä konkreettisena osoituksena on 32 kvartaalin aikana 21-kertaistunut operatiivinen tulos, palveluliiketoiminnan osuuden kasvu ja seitsemän vuotta peräkkäin kasvaneet osakekohtaiset osingot. Tähän pyrimme jatkossakin.

YHTEENVETOTAULUKKO

 7-9/20227-9/2021Muutos1-9/20221-9/2021Muutos
Liikevaihto, t eur1,8862,348-20%5,5446,749-18%
Nettotuotto, t eur9291,089-15%2,2532,527-11%
Katsauskauden tulos, t eur252-261069%893173416%
Omavaraisuusaste, %   58.049.0 
Operatiivinen tulos, t eur690874-21%1,4411,808-20%
Nettovarallisuus/osake, eur (EPRA NRV)   5.708.55-33%

LÄHIAJAN RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT

Venäjä ja turvallisuuspolittiinen tilanne

Yhtiöllä ei ole liiketoimintaa eikä suoria sidoksia Venäjälle. Mahdolliset Venäjään kohdistuvat taloudelliset pakotteet eivät suoraan vaikututa yhtiöön. Epäsuorasti pakotteilla ja turvallisuuspoliittisella tilanteella on vaikutus yleiseen toimintaympäristöön.

Korona

Koronan nettovaikutukset konsernin liiketoimintaan ja omaisuuden arvoon ovat jääneet kokonaisuutena vähäisiksi, mihin on myös vaikuttanut omistusten hajautus eri kiinteistötyyppeihin sekä palveluliiketoimintaan. Vastaavalla tavalla kuin kiinteistöjen käyvät arvot arvioidaan ulkopuolisen arvioijan toimesta, ulkopuolisen investointipankin toimesta arvioitiin Palvelut -segmentin liiketoiminnan käypä arvo.

Rahoituksen saatavuuteen koronakriisillä ei ole yhtiön kannalta ollut merkittävää vaikutusta.

Vaikka koronan vaikutukset ovat olleet toistaiseksi rajalliset, on selvää, että uudelleen pahentuessaan kriisillä voi olla negatiivisia vaikutuksia vuokraustoimintaan, rahoitukseen ja omaisuuden arvoihin.

Muut tekijät ennallaan

Rahoitusjärjestelmän kiristyvät pääomavaateet ja kasvava regulaatio voivat rajoittaa pankkien luotonantoa, millä voi olla negatiivisia vaikutuksia kiinteistömarkkinaan.

Yleinen korkotaso voi nousta, mikä voi vaikuttaa rahoituksen hintaan.

Yhtiön omistamien kiinteistöjen vuokrausaste voi vaihdella ja palveluliiketoiminnan asiakassuhteet voivat muuttua.

OHJEISTUS

Investors House linjauksensa mukaisesti ohjeistaa koko vuoden operatiivista tulosta (EPRA) ja pitää kuluvan vuoden ohjeistuksen ennallaan.

Investors House arvioi vuoden 2022 operatiivisen tuloksen olevan merkittävästi alhaisempi kuin vuonna 2021.

Koko vuoden 2022 operatiivisen tuloksen lasku aiheutuu Q4 2021 aikana toteutetuista merkittävistä asunto- ja toimistoportfolioiden myynnistä. Operatiivinen tulos laskee kunnes kaupoista saadut varat on uudelleensijoitettu tuottavasti. Yhtiö on selektiivinen uusien investointien kanssa. Yhtiö näkee parhaat mahdollisuudet palvelu- ja kehitysliiketoiminnoissa.

JULKISTUSTILAISUUS

Investors House järjestää osakkaille, analyytikoille ja medialle tarkoitetun julkistustilaisuuden pääkonttorillaan 14.11.2022 klo 13.

Helsinki 14.11.2022

Investors House Oyj

Lisätiedot        Toimitusjohtaja Petri Roininen, puh 040 761 9669

Jakelu        Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet,

Liite



EN
14/11/2022

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Investors House Oyj

 PRESS RELEASE

Investors Housen tilinpäätös 2023, hallituksen toimintakertomus, selvi...

Investors Housen tilinpäätös 2023, hallituksen toimintakertomus, selvitys hallinto- ja ohjausjärjestämästä, palkitsemisraportti sekä vastuullisuusraportti ovat julkaistu Investors House Oy Tilinpäätös ja toimintakertomus Pörssitiedote 18.3.2024 klo 8:30 Investors Housen tilinpäätös 2023, hallituksen toimintakertomus, selvitys hallinto- ja ohjausjärjestämästä, palkitsemisraportti sekä vastuullisuusraportti ovat julkaistu Investors House Oyj on julkaissut vuoden 2023 tilinpäätöksen ja hallituksen toimintakertomuksen, tilintarkastuskertomuksen, selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestämästä,...

 PRESS RELEASE

Investors House: OVV:n asuntovuokraus rajussa kasvussa tammikuussa

Investors House: OVV:n asuntovuokraus rajussa kasvussa tammikuussa Investors House Lehdistötiedote 8.2.2024 klo 8.00 Investors House: OVV:n asuntovuokraus rajussa kasvussa tammikuussa Investors House -konserniin kuuluva OVV -vuokravälitysketju vuokrasi tammikuussa 444 asuntoa. Kasvu edellisvuoteen (337) oli peräti 32 %. Investors Housen käsityksen mukaan asuntojen vuokrausmarkkina ei ole kasvanut juurikaan. Pikemminkin markkinalle on ominaista vuokrauksen haastavuus, kun asuntojen tarjonta on kasvanut. Tätä taustaa vastaan franchise -pohjaisen OVV ketjun vuoden avaus on vahva. ’’Kasvu ...

 PRESS RELEASE

INVESTORS HOUSEN HENKILÖSTÖRAHASTOON SUORITUSPALKKIO

INVESTORS HOUSEN HENKILÖSTÖRAHASTOON SUORITUSPALKKIO Investors House Oyj Lehdistötiedote 5.3.2024 klo 8.00 INVESTORS HOUSEN HENKILÖSTÖRAHASTOON SUORITUSPALKKIO Investors Housen henkilöstörahastoon maksetaan vuoden 2023 perusteella suorituspalkkio, joka on noin 30 % henkilöstörahastolain mukaisesta maksimista. Investors Housen jokainen työntekijä on henkilöstörahaston jäsen ja sitä kautta yhtiön omistajia. Hyvästä tuloksesta henkilöstö hyötyy sekä tulospalkkion että hallituksen ehdotuksen mukaan yhdeksättä vuotta kasvavien osinkojen muodossa. Toimitusjohtaja Petri Roininen: ’’Henkil...

 PRESS RELEASE

Investors House omien osakkeiden osto-ohjelma lykkääntyy

Investors House omien osakkeiden osto-ohjelma lykkääntyy Investors House Oyj Pörssitiedote 19.2.2024 klo 22.45 Investors House omien osakkeiden osto-ohjelma lykkääntyy Investors House tiedotti 19.2.2024 maksimissaan 70.000 osakkeen osto-ohjelman käynnistämisestä siten, että ohjelma alkaisi aikaisintaan 20.2.2024. Yhtiön hallitus on päättänyt lykätä mahdollisia omien osakkeiden ostoja eikä tällä hetkellä valmistele osto-ohjelman käynnistystä. Yhtiö tiedottaa erikseen mahdollisesta osto-ohjelman alkamisesta. Helsinki 19.2.2024 Investors House Oyj Lisätiedot        Petri Roininen, puh 0...

 PRESS RELEASE

Investors House aloittaa uuden omien osakkeiden osto-ohjelman

Investors House aloittaa uuden omien osakkeiden osto-ohjelman Investors House Oyj Pörssitiedote 19.2.2024 klo 10.30 Investors House aloittaa uuden omien osakkeiden osto-ohjelman Investors Housen hallitus on päättänyt käynnistää omien osakkeiden osto-ohjelman 27.4.2023 pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen myöntämän valtuutuksen nojalla. Ohjelmassa hankintaan enintään 70.000 osaketta ja se kestää maksimissaan 31.5.2024 saakka. Aikaisemman vastaavan ohjelman päättymisestä tiedotettiin 16.2.2024. Uusi ohjelma alkaa aikaisintaan 20.2.2024. Toimitusjohtaja Petri Roininen: ’’Omien osakk...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch