INVEST Investors House Oyj

INVESTORS HOUSEN Q3 2023: TULOS KAKSINKERTAISTUI

INVESTORS HOUSEN Q3 2023: TULOS KAKSINKERTAISTUI

Investors House Oyj                                

Osavuosikatsaus Q3 2023

Julkaistaan 13.11.2023 klo 8:30

INVESTORS HOUSEN Q3 2023: TULOS KAKSINKERTAISTUI

YHTEENVETO Q3 2023 (VERTAILUKAUSI Q3 2022)

Investors Housen kolmannen kvartaalin tulos parani 106 % ja oli 0,5 M€ (0,3 M€).

Q3 2023 aikana yhtiö jatkoi perustoimintojaan sekä Kiinteistöt että Palvelut segmenteillä. Molemmat segmentit olivat voitolliset.

Yhtiö ylläpiti rahoitettavuuttaan ja paransi hieman omavaraisuusastettaan (63%). Likviditeetti säilyi hyvänä.

Katsauskauden alussa yhtiön osakkuusyhtiöt allekirjoittivat Keski-Suomen Hyvinvointialueen kanssa sopimukset koskien Kukkula-alueen kehittämistä. Niiden tulosvaikutus raportoitiin jo H1 2023 raportissa eivät ne vaikuttaneet Q3 2023 tulokseen muutoin kuin jatkuvan vuokratuoton osalta.

Kiinteistösegmentillä Investors House saattoi loppuun Tikkurilan keskustassa sijaitsevan kaavoitetun maa-alueen myynnin. Kaavoituksen myötä syntynyt arvonnousu kirjautui jo edellisvuoden tulokseen.

Yhtiö oli mukana konsortiossa, joka heinäkuussa teki indikatiivisen tarjouksen Lakea-konsernista ja käynnisti dd:n. Syyskuussa konsortio ja Lakea totesivat, ettei edellytyksiä jatkaa kauppaprosessia ole olemassa.

Katsauskaudella Investors Housen osakkuusyhtiö myi voitollisesti hankkimansa asuinkiinteistön.

Palveluliiketoiminnassa yhtiön vuokravälitysketju sai uuden ison asiakkaan. Kokonaispalvelun piirin kuuluvien asuntojen määrä kasvoi vuoden takaisesta selvästi. Yritysasiakaspuolella vuokrauspalveluiden kysyntä oli edelleen normaalia vähäisempää.

Yhtiö tiedotti 4.7.2023 positiivisesta tulosvaroituksesta.

YHTEENVETO TAMMI-SYYSKUU 2023 (VERTAILUKAUSI TAMMI-SYYSKUU 2022)

Tammi-syyskuun tulos parani 286 % ja oli 3,5 M€ (0,9 M€). Tammi-syyskuun tulos oli konsernin historian toiseksi paras.

Yhtiön vahva tuloskehitys perustuu tehtyihin strategisiin valintoihin ja pääoman allokointiin.

Nollakorkokauden lopulla 2020-21 Investors House myi valtaosan kiinteistöistään usealla kaupalla. Varoilla maksettiin pois sekä lainoja että tammikuussa 2022 ylimäärinen osinko osakkeenomistajille. Samalla kehitettiin palveluliiketoimintaa sekä vahvistettiin tasetta.

Syntynyt yhtiön vahva tase mahdollistaa investoinnit, joita yhtiö nyt aktiivisesti hakee. Tavoitteena on tuottaa osakkeenomistajille vuosittain kasvavaa osinkoa. Isoina tulosajureina tammi-syyskuussa olivatkin katsauskauden aikana toteutetut investoinnit ja uudet vahvistetut vuokrasopimukset.

Korkojen noustessa yhtiö on edelleen lyhentänyt käteisvaroilla lainojaan. Katsauskauden lopussa omavaraisuusaste oli 63 % (58 %) ja kassavarat noin 7,7 M€ (7,6 M€).

Hallitus esitti 0,31 €/osake osinkoa huhtikuussa kokoontuneelle yhtiökokoukselle, joka sen päätti. Päätöksen mukainen osinko maksettiin kahdessa erässä touko- ja kesäkuussa.

Vuoden 2022 tuloksen perusteella maksettava osinko oli kahdeksas peräkkäinen kasvavan osingon vuosi. Tällaisena se on linjassa yhtiön päämäärän kanssa kehittyä ns osinkoaristokraatiksi, joka tarkoittaa 10 vuotta peräkkäin kasvaneita osakekohtaisia osinkoja.

TOIMITUSJOHTAJA PETRI ROININEN:

’’Kolmannella kvartaalilla paransimme tulostamme, teimme tulevaa kannattavuutta tukevia uusia vuokra- ja investointisopimuksia sekä ylläpidimme hyvää rahoitettavuutta.

Kiitän jälleen hyvästä kehityksestä henkilöstöä, rahoittajia ja yhteistyökumppaneita.

Investors Housen pelikirja on jonkin aikaa tiivistynyt neljään: Vuonna 2021 myimme kiinteistöjä. Vuonna 2022 maltoimme. Vuonna 2023 aloitamme investoinnit. Vuoden 2024 jälkeen olemme osinkoaristokraatti.

Lähivuosina pelikirjan keskeisiä elementtejä ovat Kukkulan toteuttaminen, palveluliiketoiminnan kannattavuuden parantaminen, yritys- tai portfoliokaupat sekä konsernin rahoitettavuuden hyvänä säilyttäminen.

Lähtökohdat tuleviin vuosiin poikkeuksellisen hyvät toimintaympäristön haasteista huolimatta.’’

YHTEENVETOTAULUKKO

 7-9/20237-9/2022Muutos1-9/20231-9/2022Muutos
Liikevaihto, t eur1 6481 886-13 %5 0185 544-9 %
Nettotuotto, t eur540929-42 %1 1812 253-48 %
Katsauskauden tulos, t eur518252106 %3 450893286 %
Omavaraisuusaste, %   62,958,0 
Operatiivinen tulos, t eur212690-69 %4921 441-66 %
EPRA NRV/osake   5,745,701 %

LÄHIAJAN RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT

Alkuvuonna inflaation perässä nopeasti nousseet korot muuttivat markkinaa perusteellisesti. Kesän jälkeen pankkirahoituksen yleinen saatavuus on hieman kiristynyt.

Suurimmat epävarmuudet koskevat markkinaolosuhteiden vaikutusta kiinteistöjen arvoihin sekä yleisen taloustilanteen heikkenemistä.

Venäjä ja turvallisuuspolittiinen tilanne

Yhtiöllä ei ole liiketoimintaa eikä suoria sidoksia Venäjälle. Mahdolliset Venäjään kohdistuvat taloudelliset pakotteet eivät suoraan vaikututa yhtiöön. Epäsuorasti pakotteilla ja turvallisuuspoliittisella tilanteella on vaikutus yleiseen toimintaympäristöön.

Muut tekijät ennallaan

Viimeisen vuoden aikana nopeasti nousseet korot ja inflaatio muovaavat kiinteistösektorin toimintaympäristöä.

Rahoitusjärjestelmän kiristyvät pääomavaateet ja kasvava regulaatio voivat rajoittaa pankkien luotonantoa, millä voi olla negatiivisia vaikutuksia kiinteistömarkkinaan.

Yhtiön omistamien kiinteistöjen vuokrausaste voi vaihdella ja palveluliiketoiminnan asiakassuhteet voivat muuttua.

OHJEISTUS

Investors House ohjeistaa vuodelle 2023 tilikauden tulosta.

Investors House arvioi vuoden 2023 tuloksen olevan samalla tasolla tai hieman parempi kuin vuoden 2022 tulos.

TIEDOTUSTILAISUUS

Tammi-syyskuun tulosta koskeva sijoittajille, analyytikoille ja medialle tarkoitettu tiedotustilaisuus on Investors Housen toimistolla Triplassa Helsingissä 13.11.2023 klo 13. Tilaisuudessa toimitusjohtaja Petri Roininen esittelee osavuosikatsauksen sekä vastaa kysymyksiin. Tilaisuutta voi seurata .

Helsinki 13.11.2023

Investors House Oyj

Lisätiedot        Toimitusjohtaja Petri Roininen, puh 040 761 9669

Jakelu        Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet,

Liite



EN
13/11/2023

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Investors House Oyj

 PRESS RELEASE

Investors Housen tilinpäätös 2023, hallituksen toimintakertomus, selvi...

Investors Housen tilinpäätös 2023, hallituksen toimintakertomus, selvitys hallinto- ja ohjausjärjestämästä, palkitsemisraportti sekä vastuullisuusraportti ovat julkaistu Investors House Oy Tilinpäätös ja toimintakertomus Pörssitiedote 18.3.2024 klo 8:30 Investors Housen tilinpäätös 2023, hallituksen toimintakertomus, selvitys hallinto- ja ohjausjärjestämästä, palkitsemisraportti sekä vastuullisuusraportti ovat julkaistu Investors House Oyj on julkaissut vuoden 2023 tilinpäätöksen ja hallituksen toimintakertomuksen, tilintarkastuskertomuksen, selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestämästä,...

 PRESS RELEASE

Investors House: OVV:n asuntovuokraus rajussa kasvussa tammikuussa

Investors House: OVV:n asuntovuokraus rajussa kasvussa tammikuussa Investors House Lehdistötiedote 8.2.2024 klo 8.00 Investors House: OVV:n asuntovuokraus rajussa kasvussa tammikuussa Investors House -konserniin kuuluva OVV -vuokravälitysketju vuokrasi tammikuussa 444 asuntoa. Kasvu edellisvuoteen (337) oli peräti 32 %. Investors Housen käsityksen mukaan asuntojen vuokrausmarkkina ei ole kasvanut juurikaan. Pikemminkin markkinalle on ominaista vuokrauksen haastavuus, kun asuntojen tarjonta on kasvanut. Tätä taustaa vastaan franchise -pohjaisen OVV ketjun vuoden avaus on vahva. ’’Kasvu ...

 PRESS RELEASE

INVESTORS HOUSEN HENKILÖSTÖRAHASTOON SUORITUSPALKKIO

INVESTORS HOUSEN HENKILÖSTÖRAHASTOON SUORITUSPALKKIO Investors House Oyj Lehdistötiedote 5.3.2024 klo 8.00 INVESTORS HOUSEN HENKILÖSTÖRAHASTOON SUORITUSPALKKIO Investors Housen henkilöstörahastoon maksetaan vuoden 2023 perusteella suorituspalkkio, joka on noin 30 % henkilöstörahastolain mukaisesta maksimista. Investors Housen jokainen työntekijä on henkilöstörahaston jäsen ja sitä kautta yhtiön omistajia. Hyvästä tuloksesta henkilöstö hyötyy sekä tulospalkkion että hallituksen ehdotuksen mukaan yhdeksättä vuotta kasvavien osinkojen muodossa. Toimitusjohtaja Petri Roininen: ’’Henkil...

 PRESS RELEASE

Investors House omien osakkeiden osto-ohjelma lykkääntyy

Investors House omien osakkeiden osto-ohjelma lykkääntyy Investors House Oyj Pörssitiedote 19.2.2024 klo 22.45 Investors House omien osakkeiden osto-ohjelma lykkääntyy Investors House tiedotti 19.2.2024 maksimissaan 70.000 osakkeen osto-ohjelman käynnistämisestä siten, että ohjelma alkaisi aikaisintaan 20.2.2024. Yhtiön hallitus on päättänyt lykätä mahdollisia omien osakkeiden ostoja eikä tällä hetkellä valmistele osto-ohjelman käynnistystä. Yhtiö tiedottaa erikseen mahdollisesta osto-ohjelman alkamisesta. Helsinki 19.2.2024 Investors House Oyj Lisätiedot        Petri Roininen, puh 0...

 PRESS RELEASE

Investors House aloittaa uuden omien osakkeiden osto-ohjelman

Investors House aloittaa uuden omien osakkeiden osto-ohjelman Investors House Oyj Pörssitiedote 19.2.2024 klo 10.30 Investors House aloittaa uuden omien osakkeiden osto-ohjelman Investors Housen hallitus on päättänyt käynnistää omien osakkeiden osto-ohjelman 27.4.2023 pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen myöntämän valtuutuksen nojalla. Ohjelmassa hankintaan enintään 70.000 osaketta ja se kestää maksimissaan 31.5.2024 saakka. Aikaisemman vastaavan ohjelman päättymisestä tiedotettiin 16.2.2024. Uusi ohjelma alkaa aikaisintaan 20.2.2024. Toimitusjohtaja Petri Roininen: ’’Omien osakk...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch