LAT1V Lassila & Tikanoja Oyj

Tulosvaroitus: Lassila & Tikanoja Oyj alentaa vuoden 2020 taloudellista ohjeistustaan Venäjän toimintojen alasajon ja koronavirusepidemian vuoksi

Tulosvaroitus: Lassila & Tikanoja Oyj alentaa vuoden 2020 taloudellista ohjeistustaan Venäjän toimintojen alasajon ja koronavirusepidemian vuoksi

Lassila & Tikanoja Oyj

Sisäpiiritieto

24.4.2020 klo 8.00

Tulosvaroitus: Lassila & Tikanoja Oyj alentaa vuoden 2020 taloudellista ohjeistustaan Venäjän toimintojen alasajon ja koronavirusepidemian vuoksi

Lassila & Tikanoja Oyj muuttaa vuoden 2020 taloudellista ohjeistustaan Venäjän toimintojen alasajon ja koronavirusepidemian vuoksi.

Uusi näkymä on:

Vuoden 2020 liikevaihdon arvioidaan laskevan vertailukaudesta ja liikevoiton arvioidaan olevan 30-40 miljoonaa euroa (40,5) ilman Venäjän toiminnan alasajoon liittyvää tulosvaikutusta.

Venäjän valtion jätehuoltouudistuksen seurauksena jätehuollon toteutus Moskovan läänin alueella annettiin seitsemän operaattorin hoidettavaksi vuonna 2019, ja Lassila & Tikanojan alue tuli kahden operaattorin vastuulle. Yhtiö on saanut huhtikuussa 2020 tiedon, että toinen operaattoreista on ottamassa myös jätteiden kuljetuksen itselleen, mikä leikkaa yli puolet Lassila & Tikanojan Venäjän liikevaihdosta syyskuun alkuun mennessä. Lassila & Tikanoja on merkittävästi muuttuneiden olosuhteiden seurauksena päättänyt ajaa alas Venäjän operaationsa vuoden 2020 aikana. Venäjän toimintojen alasajon negatiivisen tulosvaikutuksen arvioidaan olevan 7-11 miljoonaa euroa ja oman pääoman vaikutuksen 4-8 miljoonaa euroa vuonna 2020. Alasajolla ei arvioida olevan negatiivista kassavirtavaikutusta.

Alustavien lukujen mukaan Lassila & Tikanojan vuoden 2020 ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 184,4 (198,8) miljoonaa euroa. Liikevaihdon laskuun vaikuttivat vertailukauden lukuihin sisältyvä viime tilikaudella tapahtunut L&T Korjausrakentamisen liiketoiminnan myynti ja vuosineljänneksen loppupuolella koronavirusepidemia. Liikevoitto oli alustavasti 2,9 miljoonaa euroa ja se kasvoi selvästi vertailukaudesta (0,7). Liikevoiton kasvuun vaikutti erityisesti Kiinteistöpalvelut Suomen tulosparannus. Yhtiön liiketoiminnan nettorahavirta oli ensimmäisen vuosineljänneksen aikana hyvä 19,4 miljoonaa euroa (22,4) ja likviditeettiasema säilyi vahvana.

Koronavirusepidemia ei ole toistaiseksi vaikuttanut Lassila & Tikanojan kykyyn tuottaa palveluja asiakkailleen. Osana Lassila & Tikanojan kattavaa valmiussuunnittelua, yhtiö on käynyt Suomen toimintojen osalta yhteistoimintalain mukaiset neuvottelut, jotka mahdollistavat henkilöstön joustavan sopeuttamisen kysynnän mahdollisesti alentuessa. Yhtiön toiminnan lähtökohtana on suojella henkilöstön, asiakkaiden ja yhteistyökumppanien terveyttä ja turvallisuutta, auttaa asiakkaita selviämään poikkeustilanteesta sekä varmistaa oman liiketoiminnan jatkuvuus.

Koronavirusepidemian arvioidaan vaikuttavan kaikkien Lassila & Tikanojan liiketoimintasegmenttien liikevaihtoon ja liikevoittoon negatiivisesti. Vaikutusten odotetaan kohdistuvan erityisesti toiselle vuosineljännekselle.

Ympäristöpalveluiden toimialalla epidemian vaikutukset palveluiden kysyntään ovat olleet toistaiseksi vähäisiä. Mikäli teollisuuden tuontovolyymit laskevat epidemian pitkittyessä, on sillä negatiivinen vaikutus uusioraaka-aineiden määriin ja hintoihin.

Teollisuuspalveluissa asiakkaat ovat epidemian johdosta siirtäneet huoltotöitä loppuvuoteen tai rajoittaneet niiden laajuutta. Teollisuuden käynnissäpidon kannalta kriittisten palveluiden kysyntä on säilynyt hyvänä. Mahdolliset teollisuuden tuotannonrajoitukset vaikuttavat ylläpitopalveluiden kysyntään sekä jätteiden määrän laskun kautta liikevaihtoon.

Suomen kiinteistöpalveluiden asiakkaista viranomaisten rajoitustoimenpiteet ovat kohdistuneet erityisesti kouluihin, päiväkoteihin, oppilaitoksiin, ravintoloihin sekä logistiikkayrityksiin. Toisaalta epidemia on nostanut erilaisten hygieniapalveluiden kysyntää, millä on kyetty osittain kompensoimaan muiden palveluiden kysynnän alentumista.

Ruotsissa L&T:llä on ollut nähtävissä sairastuvuuden huomattava nousu maaliskuun puolivälin jälkeen, mikä on nostanut tuotantokustannuksia. Ruotsin liiketoiminta on keskittynyt erityisesti sairaalasegmenttiin ja sen vuoksi viranomaisten rajoitustoimenpiteet eivät vaikuta palveluiden kysyntään merkittävästi.

Yhtiön pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet säilyvät ennallaan.

Aiemmin 29.1.2020 tilinpäätöstiedotteessa julkaistu näkymä oli:

Vuoden 2020 liikevaihdon arvioidaan olevan vuoden 2019 tasolla, ja liikevoiton arvioidaan kasvavan vuoden 2019 tasosta (40,5 miljoonaa euroa). Vertailukauden liikevoitosta, 45,0 miljoonaa euroa, on vähennetty L&T Korjausrakentaminen Oy:n myynnin vaikutus 4,5 miljoonaa euroa.

LASSILA & TIKANOJA OYJ

Eero Hautaniemi

Toimitusjohtaja

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Eero Hautaniemi, puh. 010 636 2810

talousjohtaja Valtteri Palin, puh. 040 734 774



Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka tekee kiertotaloudesta totta. Yhdessä asiakkaidemme kanssa pidämme materiaalit ja kiinteistöt mahdollisimman pitkään tuottavassa käytössä sekä tehostamme raaka-aineiden ja energian käyttöä. Näin toimien luomme enemmän arvoa kiertotaloudella sekä asiakkaillemme, henkilöstöllemme että yhteiskunnalle laajemmin. Kun onnistumme tässä, myös omistajillemme tuotettu arvo kasvaa. Tavoitteenamme on jatkuvasti kasvattaa toimintamme hiilikädenjälkeä eli positiivista ilmastovaikutusta. Sosiaalista vastuuta kannamme muun muassa huolehtimalla oman henkilöstön työkyvystä sekä tarjoamalla töitä myös niille, joiden on vaikea työllistyä. L&T toimii Suomessa, Ruotsissa ja Venäjällä. Yhtiön liikevaihto vuonna 2019 oli 784,3 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää 8 200 henkilöä. L&T on listattu Nasdaq Helsingissä.

EN
24/04/2020

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Lassila & Tikanoja Oyj

 PRESS RELEASE

Composition of Lassila & Tikanoja plc’s Nomination Board

Composition of Lassila & Tikanoja plc’s Nomination Board Lassila & Tikanoja plcStock Exchange Release 23 September 2025 at 6.15 pm Composition of Lassila & Tikanoja plc’s Nomination Board Lassila & Tikanoja plc’s three largest shareholders, who are determined on the basis of the shareholder register held by Euroclear as per 1 September 2025 and who are shareholders acting according to the principles otherwise mentioned in the Charter, are entitled to appoint their representatives to the company’s Nomination Board. According to the Charter of the Nomination Board, a group of shareholders ...

 PRESS RELEASE

Lassila & Tikanoja Oyj:n nimitystoimikunnan kokoonpano 

Lassila & Tikanoja Oyj:n nimitystoimikunnan kokoonpano  Lassila & Tikanoja OyjPörssitiedote 23.9.2025 klo 18.15 Lassila & Tikanoja Oyj:n nimitystoimikunnan kokoonpano  Lassila & Tikanoja Oyj:n kolme suurinta osakkeenomistajaa, jotka ovat määräytyneet Euroclearin pitämän osakasluettelon 1.9.2025 ja työjärjestyksessä muutoin mainittujen periaatteiden mukaisesti toimineista osakkeenomistajista, ovat olleet oikeutettuja nimeämään edustajansa yhtiön nimitystoimikuntaan. Nimitystoimikunnan työjärjestyksen mukaan osakkeenomistajien ryhmä voi sopia yhteisen edustajan nimittämisestä nimitystoimik...

 PRESS RELEASE

Lassila & Tikanoja plc: Announcement of a change in shareholding accor...

Lassila & Tikanoja plc: Announcement of a change in shareholding according to Chapter 9, Section 10 of the Finnish Securities Market Act Lassila & Tikanoja plc Stock exchange release 2 September 2025 3:30 pm Lassila & Tikanoja plc: Announcement of a change in shareholding according to Chapter 9, Section 10 of the Finnish Securities Market Act Lassila & Tikanoja received a notification from Nordea Funds Ltd on 1 September 2025, according to which its voting rights in Lassila & Tikanoja increased over 5 percent on 29 August 2025. Nordea Funds’ direct holding in Lassila & Tikanoja increase...

 PRESS RELEASE

Lassila & Tikanoja Oyj: Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 §:n mukainen...

Lassila & Tikanoja Oyj: Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 §:n mukainen ilmoitus omistusosuuden muutoksista Lassila & Tikanoja Oyj Pörssitiedote 2.9.2025 klo 15.30 Lassila & Tikanoja Oyj: Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 §:n mukainen ilmoitus omistusosuuden muutoksista Lassila & Tikanoja Oyj on vastaanottanut 1.9.2025 Arvopaperimarkkinalain 9. luvun 5. pykälän mukaisen ilmoituksen, jonka mukaan Nordea Funds Ltd:n äänioikeuksien määrä Lassila & Tikanojasta ylitti 5 prosentin rajan 29.8.2025. Nordea Funds Ltd:n suora osakeomistus nousi 1 951 870 osakkeeseen ja 1 982 480 ääneen, mikä on 5,03...

 PRESS RELEASE

Lassila & Tikanoja announces approval by the required majority of note...

Lassila & Tikanoja announces approval by the required majority of noteholders in the written procedure for its EUR 75 million sustainability-linked notes   LASSILA & TIKANOJA PLC, STOCK EXCHANGE RELEASE, 29 August 2025 AT 10:35 A.M. (EEST) Lassila & Tikanoja announces approval by the required majority of noteholders in the written procedure for its EUR 75 million sustainability-linked notes NOT FOR RELEASE, PUBLICATION OR DISTRIBUTION, DIRECTLY OR INDIRECTLY, TO ANY PERSON LOCATED OR RESIDENT IN OR INTO THE UNITED STATES, AUSTRALIA, CANADA, HONG KONG, SOUTH AFRICA, JAPAN, NEW ZEALAND ...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch