MEKKO Marimekko Oyj

Muutoksia Marimekon johdossa – Mikki Inkeroinen teknologiajohtajaksi (CTO) ja johtoryhmän jäseneksi; Inkeroinen luopuu Marimekon hallituksen jäsenyydestä

Muutoksia Marimekon johdossa – Mikki Inkeroinen teknologiajohtajaksi (CTO) ja johtoryhmän jäseneksi; Inkeroinen luopuu Marimekon hallituksen jäsenyydestä

Marimekko Oyj, Pörssitiedote 2.11.2023 klo 15.00

Muutoksia Marimekon johdossa – Mikki Inkeroinen teknologiajohtajaksi (CTO) ja johtoryhmän jäseneksi; Inkeroinen luopuu Marimekon hallituksen jäsenyydestä

Mikki Inkeroinen, 36, on tänään nimitetty Marimekon teknologiajohtajaksi (CTO) ja johtoryhmän jäseneksi. Hän aloittaa tehtävässä 29.1.2024 ja raportoi toimitusjohtajalle. Inkeroinen luopuu Marimekon hallituksen jäsenyydestä samana päivänä eli 29.1.2024.

VTM Mikki Inkeroinen siirtyy Marimekkoon toiminnallisia lastenvaatteita valmistavasta Reimasta, jossa Inkeroinen on työskennellyt Chief Digital Growth Officerina vuodesta 2022. Ennen Reimaa Inkeroinen on toiminut digitaalisuuden johtotehtävissä Kamux Oyj:ssä, Power International AS:ssa sekä Expert ASA Oy:ssä. Inkeroinen aloitti Marimekon hallituksen jäsenenä vuonna 2015.

Marimekko on päättänyt yhdistää Digitaalisen liiketoiminnan yksikkönsä sekä IT-organisaationsa yhdeksi Teknologia-yksiköksi. Uuden Teknologia-yksikön tehtävänä on mahdollistaa Marimekon kasvun skaalaaminen tarttumalla niihin arvoa ja tehokkuutta tuoviin mahdollisuuksiin, joita teknologia ja data yhtiölle tarjoavat. Teknologia-yksikkö johtaa yhtiön koko arvoketjun digitalisaatiota, kehittää edelleen Marimekon digitaalisen liiketoiminnan kilpailukykyä ja luotsaa yhtiön IT-strategiaa ja -ratkaisuja.

”Vuoden 2023 alusta olemme lähteneet toteuttamaan kasvuun keskittyvää SCALE-strategiaamme, jossa arvoketjun digitalisointi on identifioitu yhdeksi viidestä strategisesta menestystekijästämme. Organisaatiouudistuksen myötä muodostamme vahvan strategisen Teknologia-yksikön ja siirrymme näin digitalisaatiomme seuraavaan vaiheeseen. Mikin monipuolinen digitaalinen johtamiskokemus ja visionäärinen strateginen osaaminen yhdistettynä hänen syvään ymmärrykseensä Marimekon liiketoiminnasta tekevät hänestä poikkeuksellisen johtajan Chief Technology Officer -rooliin. Olen innoissani voidessani toivottaa Mikin tervetulleeksi johtoryhmämme jäseneksi”, sanoo Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko.

Digitaalisesta liiketoiminnasta (CDO) Marimekossa vastannut Kari Härkönen lopettaa tehtävässään ja johtoryhmän jäsenenä 2.11.2023. Asiasta on sovittu yhteisymmärryksessä.

”Haluan lämpimästi kiittää Karia hänen vuosistaan Marimekossa ja hänen merkittävästä panoksestaan digitaalisen liiketoimintamme rakentamisessa. Yhdessä tiimin kanssa Kari on luonut meille vahvan perustan jatkaa kasvuamme”, Alahuhta-Kasko sanoo.

MARIMEKKO OYJ

Konserniviestintä

Lotta Roitto

Puh. 09 7587 233

JAKELU:

Nasdaq Helsinki Oy

Keskeiset tiedotusvälineet

Marimekko on suomalainen lifestyle-designyritys, joka tunnetaan ennen kaikkea omaleimaisista kuvioista ja väreistä. Yhtiön tuotevalikoimaan kuuluu korkealuokkaisia vaatteita, laukkuja ja asusteita sekä kodintavaroita sisustustekstiileistä astioihin. Kun Marimekko vuonna 1951 perustettiin, sen ennennäkemättömät painokankaat antoivat sille vahvan ja ainutlaatuisen identiteetin. Vuonna 2022 yhtiön liikevaihto oli 167 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 30,4 miljoonaa euroa. Marimekko-myymälöitä on noin 150 eri puolilla maailmaa, ja verkkokauppa palvelee asiakkaita 35 maassa. Keskeisiä markkinoita ovat Pohjois-Eurooppa, Aasian-Tyynenmeren alue ja Pohjois-Amerikka. Konsernin palveluksessa on noin 460 henkeä. Yhtiön osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä.   



 



EN
02/11/2023

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Marimekko Oyj

 PRESS RELEASE

Marimekko’s financial reporting and Annual General Meeting in 2026

Marimekko’s financial reporting and Annual General Meeting in 2026 Marimekko Corporation, Stock Exchange Release, 14 August 2025 at 8.15 a.m. EEST Marimekko’s financial reporting and Annual General Meeting in 2026 In 2026, Marimekko Corporation will publish financial information as follows: Financial Statements Bulletin 2025 on Thursday 12 February 2026 at 8.00 a.m.Interim Report 1 January–31 March 2026 on Wednesday 13 May 2026 at 8.00 a.m.Half-year Financial Report 1 January–30 June 2026 on Thursday 13 August 2026 at 8.00 a.m. Interim Report 1 January–30 September 2026 on Wednesday 4 No...

 PRESS RELEASE

Marimekon taloudellinen raportointi ja yhtiökokous vuonna 2026

Marimekon taloudellinen raportointi ja yhtiökokous vuonna 2026 Marimekko Oyj, Pörssitiedote 14.8.2025 klo 8.15 Marimekon taloudellinen raportointi ja yhtiökokous vuonna 2026 Marimekko Oyj julkaisee taloudelliset katsaukset vuonna 2026 seuraavasti: Tilinpäätöstiedote vuodelta 2025 torstaina 12.2.2026 klo 8.00Osavuosikatsaus tammi–maaliskuu 2026 keskiviikkona 13.5.2026 klo 8.00Puolivuosikatsaus tammi–kesäkuu 2026 torstaina 13.8.2026 klo 8.00Osavuosikatsaus tammi–syyskuu 2026 keskiviikkona 4.11.2026 klo 8.00. Marimekko noudattaa 30 päivän hiljaista jaksoa ennen taloudellisten katsausten j...

 PRESS RELEASE

HALF-YEAR FINANCIAL REPORT OF MARIMEKKO CORPORATION, 1 January–30 June...

HALF-YEAR FINANCIAL REPORT OF MARIMEKKO CORPORATION, 1 January–30 June 2025: Marimekko’s net sales in the second quarter grew and operating profit improved Marimekko Corporation, Half-year Financial Report, 14 August 2025 at 8.00 a.m. EEST HALF-YEAR FINANCIAL REPORT OF MARIMEKKO CORPORATION, 1 January–30 June 2025: Marimekko’s net sales in the second quarter grew and operating profit improved This release is a summary of Marimekko’s half-year financial report for the January–June period of 2025. The complete report is attached to this release as a pdf file and it is also available on the ...

 PRESS RELEASE

MARIMEKKO OYJ:N PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2025: Marimekon liikevaiht...

MARIMEKKO OYJ:N PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2025: Marimekon liikevaihto toisella neljänneksellä kasvoi ja liikevoitto parani Marimekko Oyj, Puolivuosikatsaus 14.8.2025 klo 8.00 MARIMEKKO OYJ:N PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2025: Marimekon liikevaihto toisella neljänneksellä kasvoi ja liikevoitto parani Tämä tiedote on tiivistelmä Marimekon tammi-kesäkuun 2025 puolivuosikatsauksesta. Puolivuosikatsaus kokonaisuudessaan on tämän tiedotteen liitteenä pdf-tiedostona ja se on saatavilla myös yhtiön kotisivuilla company.marimekko.com kohdassa Tiedotteet ja julkaisut. Toinen vuosineljännes lyhyes...

 PRESS RELEASE

Marimekko opens flagship store in Paris

Marimekko opens flagship store in Paris Marimekko opens flagship store in Paris Marimekko Corporation, Press Release 12 August 2025 at 13:00 EEST Leading Finnish design house Marimekko will open its first ever flagship store in Paris, France, in the fall 2025. The new experiential retail space will be located in the vibrant Le Marais district, a renowned hub for fashion and design, in the proximity of several international premium brands as well as the Picasso Museum. Marimekko approaches its market areas through key cities. Paris is one of the most important cities on the global fashi...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch