OMASP OMA SAASTOPANKKI OYJ

Oma Säästöpankki Oyj suunnittelee laskevansa liikkeeseen debentuurilainan

Oma Säästöpankki Oyj suunnittelee laskevansa liikkeeseen debentuurilainan

OMA SÄÄSTÖPANKKI OYJ, PÖRSSITIEDOTE 13.9.2022 klo 15.50, SISÄPIIRITIETO



Oma Säästöpankki Oyj suunnittelee laskevansa liikkeeseen debentuurilainan

Oma Säästöpankki Oyj (OmaSp tai Yhtiö) suunnittelee laskevansa liikkeeseen 20 miljoonan euron debentuurilainan syyskuun 2022 aikana. Lisäksi yhtiö suunnittelee toisen debentuurilainan liikkeeseenlaskua vuoden 2022 neljännen kvartaalin aikana enimmäismäärältään 20-30 milj. euroa.

Yhtiö käynnistää toimenpiteitä pääomarakenteen vahvistamiseksi. Yhtiön vakavaraisuus (TC) oli kesäkuun 2022 lopussa 13,2 %. Pääomarakenne koostui suurimmalta osin ydinpääomasta (CET1). Omien varojen vaade on yhtiölle 12,01 %.

Ensimmäisenä toimenpiteenä on syyskuussa 2022 liikkeeseen laskettava 20 miljoonan euron suuruinen debentuurilaina. Liikkeeseenlasku edellyttää Finanssivalvonnalta tarjousesitteen hyväksyntää. Lisäksi yhtiö suunnittelee toisen 20-30 miljoonan euron debentuurilainan liikkeeseenlaskua loppuvuodesta 2022.

Liikkeeseenlaskuilla vahvistetaan pääomarakennetta ja varaudutaan korkoympäristön mahdollisiin muutoksiin. Lisäksi varaudutaan liiketoiminnan kasvun ja investointien vaatimiin pääomatarpeisiin sekä suunniteltuun Liedon Säästöpankin pankkiliiketoiminnan yhdistämiseen. Yhdistymisen vaikutus vakavaraisuuteen tarkentuu transaktion toteutuessa ja on mahdollista, että yhdistymisellä on vakavaraisuutta lievästi heikentävä vaikutus. Yhtiö antaa ensimmäisen perustellun arvion vaikutuksista vakavaraisuuteen kolmannen vuosineljänneksen tulosjulkistuksen yhteydessä.

Toteutettavilla liikkeeseenlaskuilla yhtiön toissijaisen pääoman määrä kasvaa 40-50 miljoonaa euroa tilikauden 2022 aikana.



Oma Säästöpankki Oyj



Lisätietoja:

Pasi Sydänlammi, toimitusjohtaja, puh 6,

Sarianna Liiri, talousjohtaja, puh. +358 40 835 6712,

Minna Sillanpää, viestintäjohtaja, puh. ,

JAKELU:

Nasdaq Helsinki Oy

Keskeiset tiedotusvälineet

OmaSp on kasvava suomalainen pankki ja taseen loppusummalla mitattuna Suomen suurin säästöpankki. OmaSp palvelee ympäri Suomen 35 konttorissa ja digitaalisten palvelukanavien kautta 160 000 henkilö- ja yritysasiakasta noin 330 asiantuntijan voimin. OmaSp keskittyy pääasiassa vähittäispankkitoimintaan ja tarjoaa asiakkailleen monipuolisia pankkipalveluja sekä oman taseensa kautta, että välittäen yhteistyökumppaneidensa tuotteita. Välitetyt tuotteet käsittävät luotto-, sijoitus- ja lainaturvatuotteita. OmaSp harjoittaa myös kiinnitysluottopankkitoimintaa.

OmaSp:n keskeisenä tavoitteena on palvella asiakkaita henkilökohtaisesti ja olla lähellä ja läsnä sekä digitaalisissa että perinteisissä kanavissa. OmaSp pyrkii ensiluokkaiseen asiakaskokemukseen henkilökohtaisen palvelun ja helpon saavutettavuuden kautta. Myös toiminnan ja palvelujen kehittäminen tapahtuu asiakaslähtöisesti. Henkilöstö on sitoutunutta, ja sen urakehitystä pyritään tukemaan monipuolisten tehtävien ja jatkuvan kehittymisen avulla. Merkittävä osa henkilöstöstä omistaa myös OmaSp:n osakkeita.



EN
13/09/2022

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on OMA SAASTOPANKKI OYJ

 PRESS RELEASE

Oma Savings Bank Plc issues an unsecured senior-term bond of EUR 200 m...

Oma Savings Bank Plc issues an unsecured senior-term bond of EUR 200 million as part of a bond program OMA SAVINGS BANK PLC, STOCK EXCHANGE RELEASE 25 SEPTEMBER 2025 AT 17.15 P.M. EET, OTHER INFORMATION DISCLOSED TO THE RULES OF THE EXCHANGE Oma Savings Bank Plc issues an unsecured senior-term bond of EUR 200 million as part of a bond program NOT FOR RELEASE, PUBLICATION OR DISTRIBUTION, IN WHOLE OR IN PART, DIRECTLY OR INDIRECTLY, IN OR INTO THE UNITED STATES, AUSTRALIA, CANADA, HONG KONG, JAPAN, NEW ZEALAND, SINGAPORE, SOUTH AFRICA OR SUCH OTHER COUNTRIES OR OTHERWISE IN SUCH CIRCUMSTAN...

 PRESS RELEASE

Oma Säästöpankki Oyj laskee liikkeeseen 200 miljoonan euron vakuudetto...

Oma Säästöpankki Oyj laskee liikkeeseen 200 miljoonan euron vakuudettoman senior-ehtoisen joukkovelkakirjalainan osana joukkovelkakirjalainaohjelmaa OMA SÄÄSTÖPANKKI OYJ, PÖRSSITIEDOTE, 25.9.2025 klo 17.15, MUUT PÖRSSIN SÄÄNTÖJEN NOJALLA JULKISTETTAVAT TIEDOT Oma Säästöpankki Oyj laskee liikkeeseen 200 miljoonan euron vakuudettoman senior-ehtoisen joukkovelkakirjalainan osana joukkovelkakirjalainaohjelmaa EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI ISO-BRITANNIASSA, YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNI...

 PRESS RELEASE

S&P Global Ratings affirmed Oma Savings Bank Plc's credit rating and c...

S&P Global Ratings affirmed Oma Savings Bank Plc's credit rating and changed outlook to negative OMA SAVINGS BANK PLC STOCK EXCHANGE RELEASE 10 SEPTEMBER 2025 AT 1.25 P.M. EET, OTHER INFORMATION DISCLOSED ACCORDING TO THE RULES OF THE EXCHANGE S&P Global Ratings affirmed Oma Savings Bank Plc's credit rating and changed outlook to negative On 10.9.2025 June 2025, S&P Global Ratings (S&P) has affirmed that the short-term and long-term issuer credit ratings of Oma Savings Bank Plc (OmaSp or the Company) remain unchanged and are BBB/A-2. At the same time, S&P has changed OmaSp's outlook from ...

 PRESS RELEASE

S&P Global Ratings vahvisti Oma Säästöpankki Oyj:n luottoluokituksen j...

S&P Global Ratings vahvisti Oma Säästöpankki Oyj:n luottoluokituksen ja päivitti näkymän negatiiviseksi OMA SÄÄSTÖPANKKI OYJ, PÖRSSITIEDOTE 10.9.2025 KLO 13.25 MUUT PÖRSSIN SÄÄNTÖJEN NOJALLA JULKISTETTAVAT TIEDOT   S&P Global Ratings vahvisti Oma Säästöpankki Oyj:n luottoluokituksen ja päivitti näkymän negatiiviseksi   S&P Global Ratings (S&P) on 10.9.2025 vahvistanut, että Oma Säästöpankki Oyj:n (OmaSp tai Yhtiö) lyhytaikaisen ja pitkäaikaisen varainhankinnan luottoluokitus säilyy ennallaan ja on tasolla BBB/A-2. Samalla S&P on päivittänyt OmaSp:n luottoluokituksen näkymän vakaasta nega...

 PRESS RELEASE

Sasu Sihvonen appointed Oma Savings Bank’s Chief Risk Officer and memb...

Sasu Sihvonen appointed Oma Savings Bank’s Chief Risk Officer and member of the management team OMA SAVINGS BANK PLC, STOCK EXCHANGE RELEASE 28 AUG 2025 AT 16.00 PM CHANGES IN BOARD/MANAGEMENT/AUDITORS Sasu Sihvonen appointed Oma Savings Bank’s Chief Risk Officer and member of the management team Oma Savings Bank Plc (OmaSp) has appointed Sasu Sihvonen (M.Sc. in Accounting and Finance) Chief Risk Officer (CRO) and member of the management team. Sihvonen will start in his position on 1 September 2025. Sihvonen has over 25 years of experience in global financial services leadership in Eur...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch