ORNBV Orion Oyj Class B

Orion parantaa näkymäarviotaan vuodelle 2020

Orion parantaa näkymäarviotaan vuodelle 2020

ORION OYJ    PÖRSSITIEDOTE   SISÄPIIRITIETO             8.7.2020         KLO 19.00

         

Orion parantaa näkymäarviotaan vuodelle 2020

Orion Oyj parantaa 24.4.2020 julkaistua koko vuodelle 2020 annettua näkymäarviota liikevoiton osalta. Vuoden 2020 liikevoiton arvioidaan kasvavan hieman tai kasvavan vuodesta 2019.

Näkyvyys loppuvuoteen on toiminnan eri osa-alueilla parantunut. Esimerkiksi Orionin tuotevalikoimissa olevien muiden lääkeyhtiöiden valmistamien geneeristen tuotteiden heikentyneen saatavuuden ei odoteta vaikuttavan koko vuoden myyntiin ja liikevoittoon yhtä negatiivisesti kuin aiemmin oletettiin. Liiketoiminnan kulujen puolestaan odotetaan koko vuoden osalta olevan jonkin verran aiemmin arvioitua alemmat.

Uusi näkymäarvio olettaa, että Orionin oma tuotanto pystyy COVID-19-pandemiasta huolimatta toimimaan normaalisti. Tämä edellyttää muun muassa, että työntekijöiden suojaamisessa onnistutaan jatkossakin siten, että sairauspoissaolot eivät kasva olennaisesti, suojavarusteita, lähtöaineita, puolivalmisteita ja materiaaleja on saatavilla ja että logistiikkaketjut toimivat riittävän hyvin.

Uusi, 8.7.2020 annettu näkymäarvio vuodelle 2020

Orion arvioi, että vuoden 2020 liikevaihto on samalla tasolla kuin vuonna 2019 (liikevaihto vuonna 2019 oli 1 051 miljoonaa euroa).

Liikevoiton arvioidaan kasvavan hieman tai kasvavan vuodesta 2019 (liikevoitto vuonna 2019 oli 253 miljoonaa euroa).

Aiempi, 24.4.2020 annettu näkymäarvio vuodelle 2020

Orion arvioi, että vuoden 2020 liikevaihto on samalla tasolla kuin vuonna 2019 (liikevaihto vuonna 2019 oli 1 051 miljoonaa euroa).

Liikevoiton arvioidaan olevan samalla tasolla kuin vuonna 2019 (liikevoitto vuonna 2019 oli 253 miljoonaa euroa).



Orion julkaisee puolivuosikatsauksen tammi-kesäkuulta 2020 perjantaina 17.7.2020.



Orion Oyj

Timo Lappalainen

Toimitusjohtaja
 Olli Huotari

Johtaja, Esikuntatoiminnot 
 

                                                                                                                                   

Yhteyshenkilöt:





Jari Karlson, talousjohtaja

puhelin 010 426 2883

Tuukka Hirvonen, sijoittajasuhteet

puhelin 010 426 2721 



Julkaisija:

Orion Oyj

Viestintä

Orionintie 1A, 02200 Espoo





Orion on suomalainen lääkeyhtiö - hyvinvoinnin rakentaja, joka toimii maailmanlaajuisesti. Orion kehittää, valmistaa ja markkinoi ihmis- ja eläinlääkkeitä sekä lääkkeiden vaikuttavia aineita. Yhtiö panostaa jatkuvasti uusien lääkkeiden sekä hoitotapojen tutkimiseen ja kehittämiseen. Orionin lääketutkimuksen ydinterapia-alueita ovat keskushermostosairaudet, syöpäsairaudet, suomalaisen tautiperimän harvinaissairaudet sekä hengityselinsairaudet, joiden hoitoon Orion kehittää inhaloitavia Easyhaler®-keuhkolääkkeitä. Orionin liikevaihto vuonna 2019 oli 1 051 miljoonaa euroa, ja yhtiö työllisti vuoden lopussa noin 3 300 henkilöä. Orionin A- ja B- osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.

EN
08/07/2020

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Orion Oyj Class B

 PRESS RELEASE

337,000 Orion Corporation A shares converted into B shares

337,000 Orion Corporation A shares converted into B shares ORION CORPORATION STOCK EXCHANGE RELEASE – OTHER INFORMATION DISCLOSED ACCORDING TO THE RULES OF THE EXCHANGE 20 AUGUST 2025 at 9.00 EEST         337,000 Orion Corporation A shares converted into B shares In accordance with Section 3 of the Articles of Association of Orion Corporation, 337,000 A shares have been converted into 337,000 B shares. The conversion has been entered into the Trade Register on 20 August 2025. The total number of shares in Orion Corporation is 141,134,278 which, after the conversion, consists of 31,971,...

 PRESS RELEASE

337 000 kpl Orion Oyj:n A-osaketta muunnettu B-osakkeiksi

337 000 kpl Orion Oyj:n A-osaketta muunnettu B-osakkeiksi ORION OYJ        PÖRSSITIEDOTE – MUUT PÖRSSIN SÄÄNTÖJEN NOJALLA JULKISTETTAVAT TIEDOT         20.8.2025 KLO 9.00          337 000 kpl Orion Oyj:n A-osaketta muunnettu B-osakkeiksi Orion Oyj:n yhtiöjärjestyksen 3 §:n nojalla on muunnettu 337 000 A-osaketta 337 000 B-osakkeeksi. Muuntaminen on merkitty kaupparekisteriin 20.8.2025. Orion Oyj:n osakkeiden kokonaismäärä on 141 134 278 kpl. Muuntamisen jälkeen A-osakkeita on 31 971 783 kpl ja B-osakkeita 109 162 495 kpl. Yhtiön osakkeiden tuottama äänimäärä muunnon jälkeen on yhteensä...

Orion Oyj: 1 director

A director at Orion Oyj sold 4,000 shares at 64.481EUR and the significance rating of the trade was 55/100. Is that information sufficient for you to make an investment decision? This report gives details of those trades and adds context and analysis to them such that you can judge whether these trading decisions are ones worth following. Included in the report is a detailed share price chart which plots discretionary trades by all the company's directors over the last two years clearly showin...

 PRESS RELEASE

Orion Corporation: Managers’ transactions – Juhani Kankaanpää

Orion Corporation: Managers’ transactions – Juhani Kankaanpää ORION CORPORATION MANAGERS’ TRANSACTIONS 8 AUGUST 2025 at 9.30 EEST         Orion Corporation: Managers’ transactions – Juhani Kankaanpää Orion Corporation has received the following disclosure under Market Abuse Regulation (EU) No 596/2014, regarding transactions with shares and linked securities in Orion Corporation made by managers and their closely associated persons. Orion Oyj - Managers' Transactions____________________________________________Person subject to the notification requirementName: Juhani KankaanpääPosition...

 PRESS RELEASE

Orion Oyj: Johtohenkilöiden liiketoimet – Juhani Kankaanpää

Orion Oyj: Johtohenkilöiden liiketoimet – Juhani Kankaanpää ORION OYJ        JOHTOHENKILÖIDEN LIIKETOIMET         8.8.2025 KLO 9.30          Orion Oyj: Johtohenkilöiden liiketoimet – Juhani Kankaanpää Orion Oyj on saanut seuraavan Markkinoiden väärinkäyttöasetuksen (EU) N:o 596/2014 mukaisen ilmoituksen johtohenkilön tai johtohenkilön lähipiirin liiketoimista Orionin osakkeilla tai muilla Orioniin liittyvillä rahoitusvälineillä. Orion Oyj - Johdon liiketoimet____________________________________________IlmoitusvelvollinenNimi: Juhani KankaanpääAsema: Muu ylin johtoLiikkeeseenlaskija: Or...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch