RAP1V Rapala VMC Oyj

RAPALA VMC OYJ: MUUTOKSIA GLOBAALISSA JOHTORYHMÄSSÄ - LARS OLLBERG ON NIMITETTY RAPALA VMC OYJ:N TOIMITUSJOHTAJAKSI

RAPALA VMC OYJ: MUUTOKSIA GLOBAALISSA JOHTORYHMÄSSÄ - LARS OLLBERG ON NIMITETTY RAPALA VMC OYJ:N TOIMITUSJOHTAJAKSI

RAPALA VMC OYJ – Sisäpiiritieto – Muutokset hallitus/johto/tilintarkastus, 4.4.2023 klo 18.00 EET

Rapala VMC Oyj:n hallitus on nimittänyt Lars Ollbergin yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 1.5.2023. Lars Ollberg oli kesäkuuhun 2022 saakka konsernin operatiivinen johtaja ja konsernin johtoryhmän jäsen.

”Olemme hyvin tyytyväisiä Lars Ollbergin nimityksestä toimitusjohtajaksi. Hänellä on vahvat johtamistaidot, syvällinen ymmärrys liiketoiminnastamme sekä vankka osaaminen, jota tarvitaan Rapalan kehittämiseen tulevaisuudessa”, sanoo hallituksen puheenjohtaja Louis d’Alançon.

“Tunnen suurta kunniaa ja innostusta paluustani Rapala VMC:hen, jonka liiketoiminnan ja osaavan sekä kunnianhimoisen henkilöstön tunnen hyvin. Olen kiitollinen saadessani tämän tilaisuuden johtaa Rapala VMC:tä”, sanoo Lars Ollberg.

Rapala VMC Oyj:n hallitus on nimittänyt Cyrille Viellardin yhtiön varatoimitusjohtajaksi. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 1.5.2023. Cyrille Viellard on konsernin koukkuliiketoiminnasta vastaava johtaja ja on ollut vuodesta 2015 konsernin johtoryhmän jäsen.

Rapala VMC Oyj:n hallitus on nimittänyt Jean-Philippe Nicollen yhtiön seuraavaksi talous- ja rahoitusjohtajaksi nykyisen talous- ja rahoitusjohtajan jättäessä yhtiön 21.6.2023. Jean-Philippe Nicolle on konsernin Etelä-Euroopan jakelutoiminnasta vastaava johtaja ja on ollut vuodesta 2020 konsernin johtoryhmän jäsen. Hänellä on erittäin vahva kokemus taloushallinnosta ja hän on toiminut vuosina 1997-2007 Normark Francen sekä VMC Pêche:n talousjohtajana.

Konsernin Venäjän jakelutoiminnasta vastaava johtaja Victor Skvortsov on eronnut konsernin johtoryhmästä.

Ollbergin, Viellardin ja Nicollen ansioluettelot ovat saatavilla yhtiön verkkosivuilla.

Helsingissä, 4.4.2023

RAPALA VMC OYJ

Louis d’Alançon

Hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja

Lisätietoja antavat:

Louis d’Alançon, hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja, puh.

Tuomo Leino, sijoittajasuhteet, puh.

Jakelu: Nasdaq Helsinki ja keskeiset tiedotusvälineet

Rapala VMC Oyj:stä

Rapala VMC -konserni on maailman johtava kalastusvälineyritys ja globaali markkinajohtaja uistimissa, kolmihaarakoukuissa ja kalastukseen liittyvissä veitsissä ja työkaluissa. Konsernilla on myös vahva maailmanlaajuinen markkina-asema muissa urheilukalastuksen tuotekategorioissa ja Rapala VMC:n jakeluverkosto on alan kattavin. Päätuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa, Ranskassa, Virossa ja Isossa-Britanniassa. Rapala VMC -konsernin brändiportfolioon kuuluu alan johtava brändi, Rapala, ja muita maailmanlaajuisesti tunnettuja brändejä kuten VMC, Sufix, Storm, Blue Fox, Luhr Jensen, Williamson, Dynamite Baits, Mora Ice, StrikeMaster, Marttiini, Peltonen ja 13 Fishing Yhdysvaltain ulkopuolella sekä Okuma Euroopassa. Konsernin liikevaihto vuonna 2022 oli 274 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 1 500 henkilöä noin 40 maassa. Rapala VMC Oyj:n osakkeella on käyty kauppaa Nasdaq Helsingissä vuodesta 1998.



EN
04/04/2023

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Rapala VMC Oyj

Rapala VMC Oyj: 1 director

A director at Rapala VMC Oyj bought 370,028 shares at 1.310EUR and the significance rating of the trade was 67/100. Is that information sufficient for you to make an investment decision? This report gives details of those trades and adds context and analysis to them such that you can judge whether these trading decisions are ones worth following. Included in the report is a detailed share price chart which plots discretionary trades by all the company's directors over the last two years clearl...

 PRESS RELEASE

Rapala VMC Corporation - Managers' transactions - Viellard Migeon et C...

Rapala VMC Corporation - Managers' transactions - Viellard Migeon et Compagnie SA Rapala VMC Corporation, Managers’ transactions, July 29, 2025 at 18:30 p.m. EEST Rapala VMC Oyj - Managers' Transactions - Viellard Migeon et Compagnie SA  ____________________________________________ Person subject to the notification requirement Name: VIELLARD MIGEON ET COMPAGNIE SA Position: Closely associated person (X) Legal person  (1):Person Discharging Managerial Responsibilities In Issuer Name: Emmanuel Viellard Position: Member of the Board (2):Person Discharging Managerial Responsibilitie...

 PRESS RELEASE

Rapala VMC Oyj - Johdon liiketoimet - Viellard Migeon et Compagnie SA

Rapala VMC Oyj - Johdon liiketoimet - Viellard Migeon et Compagnie SA Rapala VMC Oyj, Johdon liiketoimet, 29.7.2025 klo 18.30 EEST Rapala VMC Oyj - Johdon liiketoimet - Viellard Migeon et Compagnie SA ____________________________________________ Ilmoitusvelvollinen Nimi: VIELLARD MIGEON ET COMPAGNIE SA Asema: Lähipiiriin kuuluva henkilö (X) Oikeushenkilö  (1):Liikkeeseenlaskijassa johtotehtävissä toimiva henkilö Nimi: Emmanuel Viellard Asema: Hallituksen jäsen/varajäsen (2):Liikkeeseenlaskijassa johtotehtävissä toimiva henkilö Nimi: Cyrille Viellard Asema: Toimitusjohtaja Lii...

 PRESS RELEASE

Rapala VMC Corporation: Notice pursuant to the Finnish Securities Mark...

Rapala VMC Corporation: Notice pursuant to the Finnish Securities Market Act, Chapter 9, Section 10 RAPALA VMC CORPORATION, Major shareholder announcements, July 24, 2025 at 12:00 p.m. EEST Rapala VMC Corporation has received a notification pursuant to Chapter 9, Section 5 of the Securities Markets Act from Sycamore Partners Management, L.P. (New York, U.S.) on July 23, 2025. According to the notification, the aggregate ownership of Cermak Road LLC in Rapala VMC Corporation’s shares (ISIN: FI0009007355) decreased below five (5) per cent threshold on July 23, 2025. Total position of perso...

 PRESS RELEASE

Rapala VMC Oyj: Arvopaperimarkkinalain 9. luvun 10. pykälän mukainen l...

Rapala VMC Oyj: Arvopaperimarkkinalain 9. luvun 10. pykälän mukainen liputusilmoitus RAPALA VMC OYJ, Suurimmat osakkeenomistajat -tiedote, 24.7.2025 klo 12.00 EEST Rapala VMC Oyj on 23.7.2025 vastaanottanut arvopaperimarkkinalain 9 luvun 5 §:n mukaisen ilmoituksen Sycamore Partners Management, L.P.:ltä (New York, Yhdysvallat). Ilmoituksen mukaan Cermak Road LLC:n yhteenlaskettu omistusosuus Rapala VMC Oyj:n osakkeista (ISIN: FI0009007355) väheni alle viiden (5) prosentin 23.7.2025. Liputusvelvollisen (liputusvelvollisten) osuus:   % osakkeista ja äänistä % osa...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch