SAA1V Sanoma Oyj

Sanoma on saanut päätökseen Alma Median alueellisen sanomalehtiliiketoiminnan yritysoston

Sanoma on saanut päätökseen Alma Median alueellisen sanomalehtiliiketoiminnan yritysoston

Sanoma Oyj, Pörssitiedote, 30.4.2020 klo 10.45

Sanoma on saanut päätökseen Alma Median alueellisen sanomalehtiliiketoiminnan yritysoston

Sanoma on saanut päätökseen Alma Median alueellisen sanomalehtiliiketoiminnan yritysoston. Kauppa julkistettiin 11.2.2020, ja Kilpailu- ja kuluttajavirasto hyväksyi sen ehdoitta 19.3.2020.

”Minulla on ilo toivottaa tervetulleiksi Sanomalle Alma Median osaavat tiimit ja vahvat paikalliset uutisbrändit, joiden menestyksellinen historia ulottuu jopa yli 140 vuoden taakse. Olemme valmiina tiiviiseen yhteistyöhön ja odotamme oppivamme parhaita käytäntöjä toisiltamme. Näinä koronapandemian aikoina riippumattomalla journalismilla ja uutismedialla on tärkeämpi rooli osana jokapäiväistä elämäämme kuin koskaan aiemmin. Yhdistämällä voimamme voimme turvata niiden elinvoimaisuuden myös jatkossa. Yhdessä varmistamme digitaalisten uutistuotteidemme houkuttelevuuden ja voimme kiihdyttää digitaalisen tilaajamäärämme kasvua”, sanoo Sanoman toimitusjohtaja Susan Duinhoven.

Alma Median alueellinen sanomalehtiliiketoiminta lyhyesti

Ostettu liiketoiminta käsittää Alma Media Kustannus Oy:n, joka kustantaa johtavia, alueellisia sanomalehtiä Aamulehteä ja Satakunnan Kansaa sekä kolmeatoista pienempää paikallista lehteä Pirkanmaalla sekä Länsi- ja Keski-Suomessa. Kauppaan kuuluu myös Alma Manu Oy, joka tarjoaa painopalveluja modernissa painotalossaan Tampereella. Ostettavilla lehdillä oli 31.3.2020 yhteensä 185 000 tilausta, joista n. 15 % oli puhtaasti digitaalisia. Ostettavan liiketoiminnan liikevaihdosta n. 60 % tulee tilausmyynnistä ja n. 40 % mainosmyynnistä.

Alustavat oikaistut avainluvut neljännesvuosittain (pro forma *)

milj. euroa Q1 20   Q4 19 Q3 19 Q2 19 Q1 19    2019
Liikevaihto 21,0   23,7 22,3 24,4 23,2   93,5
Liikevoitto 1,8   3,2 2,1 2,5 2,4   10,2
  Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät 0   1,3 1,3 1,3 1,3   5,0
  Hankintamenojen poistot 0   0 0 0 0   0
Operatiivinen liikevoitto ilman hankintamenojen poistoja 1,8   4,4 3,4 3,7 3,6



 
  15,2

* Sisältäen n. 5 milj. euron vuotuiset kustannussäästöt (kirjattuna vertailukelpoisuuteen vaikuttavina erinä) ja niitä vastaavan liikevaihtovaikutuksen liittyen 1.1.2020 voimaan tulleeseen jakelun ulkoistussopimukseen.



Ostettavassa liiketoiminnassa on 365 työntekijää (kokoaikaisiksi muutettuna), jotka siirtyvät Sanoma-konsernin työntekijöiksi kaupan toteutumisen myötä.

Sanoma arvioi, että 1.1.2020 voimaan tulleeseen jakelun ulkoistussopimukseen liittyvien n. 5 milj. euron vuotuisten säästöjen lisäksi yrityskaupasta syntyy n. 13 milj. euroa vuotuisia nettosynergioita, joiden arvioidaan toteutuvan täysimäärisinä vuonna 2022. Synergiat liittyvät pääosin operatiivisen toiminnan tehokkuuteen, hankintaan ja IT:hen sekä yhteisiin tukitoimintoihin.

Tietoja yrityskaupasta

Ostettavan liiketoiminnan sovittu kauppahinta ilman velkoja ja käteisvaroja (enterprise value) on 115 milj. euroa sisältäen 37 milj. euroa nettovelkaa ja saatuja ennakoita ja se on maksettu kaupan toteutumisen yhteydessä. Kauppahinta vastaa arvostuskerrointa 5,8 laskettuna jakelun ulkoistussopimuksen sisältävällä oikaistulla pro forma käyttökatteella, ja kerrointa 3,5 sisältäen myös synergiat. Sanoma on rahoittanut kaupan 20.4.2020 päätökseen saadusta Sanoma Media Netherlandsin divestoinnista saaduilla varoilla.

Sanoma tulee kirjaamaan n. 10 milj. euroa transaktio- ja integraatiokuluja vertailukelpoisuuteen vaikuttavina erinä Sanoma Media Finlandin vuoden 2020 tulokseen. Kuluista 1 milj. euroa on kirjattu ensimmäiselle vuosineljännekselle. Yrityskauppa saatiin päätökseen aiemmin kuin allekirjoitushetkellä arvioitiin, mikä on kasvattanut arviota vuodelle 2020 kohdistuvista integraatiokuluista merkittävästi. Vertailukelpoisuuteen vaikuttavien erien lisäksi seuraavien seitsemän kuukauden aikana odotetaan syntyvän n. 3 milj. euroa operatiivisia kuluja, jotka liittyvät siirtymäkauden palvelusopimukseen. Ottaen huomioon ostettavan liiketoiminnan operatiivisen rahavirran ja yrityskauppaan liittyvät kuluerät Sanoma arvioi kaupan kassavirtavaikutuksen olevan lähellä nollaa vuonna 2020.

Ostettu liiketoiminta raportoidaan osana Sanoma Media Finland -liiketoimintasegmenttiä 1.5.2020 alkaen.



Lisätietoja


Kaisa Uurasmaa, sijoittajasuhde- ja yritysvastuujohtaja, p. 040 560 5601

Sanoma

Sanoma on oppimisen ja median edelläkävijä, jolla on päivittäin vaikutus miljoonien ihmisten elämään. Autamme opettajia kehittämään jokaisen lapsen taitoja, tarjoamme kuluttajille merkityksellistä sisältöä ja yritysasiakkaillemme ainutlaatuisia markkinointiratkaisuja.

Tänään toimimme kymmenessä maassa, mm. Suomessa, Hollannissa ja Puolassa. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 900 miljoonaa euroa ja työllistimme noin 3 500 ammattilaista. Sanoman osake on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoja osoitteessa /fi.

EN
30/04/2020

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Sanoma Oyj

 PRESS RELEASE

SANOMA CORPORATION: ACQUISITION OF OWN SHARES 28 May 2025

SANOMA CORPORATION: ACQUISITION OF OWN SHARES 28 May 2025 Sanoma Corporation, Stock exchange release, 28 May 2025 at 18:30 EET SANOMA CORPORATION: ACQUISITION OF OWN SHARES 28 May 2025 Nasdaq Helsinki Ltd: Date28 May 2025 Exchange transaction Buy Share classSANOMA Amount1,801 Average price/share, EUR9.4874 Highest price/share, EUR9.5000 Lowest price/share, EUR9.4700 Total cost, EUR17,086.81     The share buybacks are executed in compliance with Regulation No. 596/2014 of the European Parliament and Council (MAR) Article 5 and the Commission Delegated Regulation (EU) 2016/1...

 PRESS RELEASE

SANOMA OYJ: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 28.05.2025

SANOMA OYJ: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 28.05.2025 Sanoma Oyj, pörssitiedote, 28.05.2025 klo 18.30 SANOMA OYJ: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 28.05.2025 Nasdaq Helsinki Oy: Päivämäärä28.05.2025 PörssikauppaOsto OsakelajiSANOMA Osakemäärä, kpl1 801 Keskihinta/osake, euroa9,4874 Ylin hinta/osake, euroa9,5000 Alin hinta/osake, euroa 9,4700 Kokonaishinta, euroa17 086,81     Omia osakkeita hankitaan markkinoiden väärinkäyttöasetuksen (EU) N:o 596/2014 5 artiklan sekä Euroopan komission delegoidun asetuksen (EU) 2016/1052 mukaisesti. Yhtiön hallussa on 28.05.2025 tehtyjen kauppojen jälkeen...

 PRESS RELEASE

SANOMA CORPORATION: ACQUISITION OF OWN SHARES 27 May 2025

SANOMA CORPORATION: ACQUISITION OF OWN SHARES 27 May 2025 Sanoma Corporation, Stock exchange release, 27 May 2025 at 18:30 EET SANOMA CORPORATION: ACQUISITION OF OWN SHARES 27 May 2025 Nasdaq Helsinki Ltd: Date27 May 2025 Exchange transaction Buy Share classSANOMA Amount4,808 Average price/share, EUR9.5000 Highest price/share, EUR9.5000 Lowest price/share, EUR9.5000 Total cost, EUR45,676.00     The share buybacks are executed in compliance with Regulation No. 596/2014 of the European Parliament and Council (MAR) Article 5 and the Commission Delegated Regulation (EU) 2016/1...

 PRESS RELEASE

SANOMA OYJ: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 27.05.2025

SANOMA OYJ: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 27.05.2025 Sanoma Oyj, pörssitiedote, 27.05.2025 klo 18.30 SANOMA OYJ: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 27.05.2025 Nasdaq Helsinki Oy: Päivämäärä27.05.2025 PörssikauppaOsto OsakelajiSANOMA Osakemäärä, kpl4 808 Keskihinta/osake, euroa9,5000 Ylin hinta/osake, euroa9,5000 Alin hinta/osake, euroa 9,5000 Kokonaishinta, euroa45 676,00     Omia osakkeita hankitaan markkinoiden väärinkäyttöasetuksen (EU) N:o 596/2014 5 artiklan sekä Euroopan komission delegoidun asetuksen (EU) 2016/1052 mukaisesti. Yhtiön hallussa on 27.05.2025 tehtyjen kauppojen jälkeen...

 PRESS RELEASE

Decisions taken by Sanoma Corporation’s Annual General Meeting and Boa...

Decisions taken by Sanoma Corporation’s Annual General Meeting and Board of Directors Sanoma Corporation, Stock Exchange Release, 29 April 2025 at 13:45 EET Decisions taken by Sanoma Corporation’s Annual General Meeting and Board of Directors Sanoma Corporation’s Annual General Meeting (AGM) was held on 29 April 2025 in Helsinki. The meeting adopted the Financial Statements for the year 2024 and discharged the members of the Board of Directors and the President and CEO from liability for the financial year 2024. In addition, the meeting made an advisory decision on the adoption of the Rem...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch