SIILI Siili Solutions

Muutoksia Siili Solutions Oyj:n johtoryhmässä

Muutoksia Siili Solutions Oyj:n johtoryhmässä

Muutoksia Siili Solutions Oyj:n johtoryhmässä

Siili Solutions Oyj Pörssitiedote 18.8.2025 klo 9.45

Siili-konsernin talousjohtajana sekä johtoryhmän jäsenenä toiminut Aleksi Kankainen jättää yhtiön. Kankainen jatkaa tehtävässään elokuun 2025 loppuun saakka.

Tuomas Toropainen (synt. 1980) on nimitetty Siili-konsernin talousjohtajaksi sekä johtoryhmän jäseneksi. Toropainen ottaa talousjohtajan tehtävät vastaan 1.9.2025 alkaen. Hän raportoi toimitusjohtaja Tomi Pienimäelle.

Toropainen on aiemmin toiminut talousjohtajana useissa kansainvälisissä teknologiayhtiöissä, viimeiseksi Nordcloudilla. Hänellä on laaja kokemus strategisesta talousjohtamisesta, rahoituksesta, sijoittajasuhteista sekä liiketoiminnan kehittämisestä erityisesti digitaalisissa ja teknologiaintensiivisissä ympäristöissä.

“Aleksilla on ollut merkittävä rooli Siilin kasvussa ja kansainvälistymisessä. Hänen talousosaamisensa ja analyyttisyytensä ovat tukeneet yhtiön strategista etenemistä ja muutosmatkaa. Haluan lämpimästi kiittää Aleksia hänen panoksestaan ja toivottaa hänelle kaikkea hyvää tulevaan”, toteaa toimitusjohtaja Tomi Pienimäki.

“Siilillä on ollut inspiroiva ja kunnianhimoinen kasvutarina, johon on ollut etuoikeus osallistua. Haluan kiittää johtoryhmää, hallitusta ja kaikkia Siilin ammattilaisia erinomaisesta yhteistyöstä. Odotan innolla seuraavia haasteita urallani”, sanoo Aleksi Kankainen.

“Olen iloinen voidessani toivottaa Tuomaksen tervetulleeksi Siilille. Hän tuo mukanaan vahvaa kansainvälistä talousjohtamisen kokemusta sekä syvällistä ymmärrystä teknologiatoimialasta. Nämä ovat arvokkaita vahvuuksia, kun jatkamme Siilin tekoälystrategian toteuttamista ja kasvun kiihdyttämistä”, kertoo toimitusjohtaja Tomi Pienimäki.

Siili Solutions Oyj

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Tomi Pienimäki

Puhelin: 040 834 1399, sähköposti: tomi.pienimaki(at)siili.com 

Jakelu:

Nasdaq Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

Siili.com

Siili Solutions lyhyesti:

Siili Solutions Oyj on tekoälyavusteisen ohjelmistokehityksen edelläkävijä. Siili on asiakkaalle paras kumppani, kun haetaan kasvua, tehokkuutta ja kilpailuetua digitaalisin keinoin. Päämarkkinamme ovat Suomi, Alankomaat Iso-Britannia ja Saksa. Siili Solutions Oyj:n osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalla. Siili on kasvanut kannattavasti perustamisestaan vuodesta 2005 lähtien.



EN
18/08/2025

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Siili Solutions

 PRESS RELEASE

Changes in Siili Solutions Plc’s management team

Changes in Siili Solutions Plc’s management team Changes in Siili Solutions Plc’s management team Siili Solutions Plc Stock Exchange Release 18 August 2025 at 9:45 EEST Aleksi Kankainen, who has served as CFO of Siili Group and a member of the management team, will leave the company. He will continue in his role until the end of August 2025. Tuomas Toropainen (b. 1980) has been appointed as CFO of Siili Group and a member of the management team. He will assume his duties as CFO on 1 September 2025 and will report to CEO Tomi Pienimäki. Toropainen has previously served as CFO in several ...

 PRESS RELEASE

Muutoksia Siili Solutions Oyj:n johtoryhmässä

Muutoksia Siili Solutions Oyj:n johtoryhmässä Muutoksia Siili Solutions Oyj:n johtoryhmässä Siili Solutions Oyj Pörssitiedote 18.8.2025 klo 9.45 Siili-konsernin talousjohtajana sekä johtoryhmän jäsenenä toiminut Aleksi Kankainen jättää yhtiön. Kankainen jatkaa tehtävässään elokuun 2025 loppuun saakka. Tuomas Toropainen (synt. 1980) on nimitetty Siili-konsernin talousjohtajaksi sekä johtoryhmän jäseneksi. Toropainen ottaa talousjohtajan tehtävät vastaan 1.9.2025 alkaen. Hän raportoi toimitusjohtaja Tomi Pienimäelle. Toropainen on aiemmin toiminut talousjohtajana useissa kansainvälisissä ...

 PRESS RELEASE

Siili Solutions Plc, Half-year report, 1 January–30 June 2025 (unaudit...

Siili Solutions Plc, Half-year report, 1 January–30 June 2025 (unaudited) Siili Solutions Plc, Half-year report, 1 January–30 June 2025 (unaudited) Siili Solutions Plc, Half-year report, 1 January–30 June 2025 (unaudited) Measures to improve profitability continue, strategy implementation proceeds Siili Solutions Plc Half-year report 12 August 2025 at 9:00 am (EET)  JANUARY-JUNE 2025 We enhanced our overall offering to be in line with the market demand, and launched a new Advisory business area We updated our competence profile to better support our AI-driven strategy and market deman...

 PRESS RELEASE

Siili Solutions Oyj Puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2025 (tilintarkastamat...

Siili Solutions Oyj Puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2025 (tilintarkastamaton) Siili Solutions Oyj Puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2025 (tilintarkastamaton) Siili Solutions Oyj Puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2025 (tilintarkastamaton) Toimenpiteet kannattavuuden parantamiseksi jatkuvat, strategian toteuttaminen etenee Siili Solutions Oyj Puolivuosikatsaus 12.8.2025 kello 9.00 TAMMI-KESÄKUU 2025 Vahvistimme kokonaistarjoomaamme vastauksena markkinakysyntään, ja käynnistimme uuden Advisory-liiketoiminta-alueen Sopeutimme osaamisprofiiliamme vastaamaan tekoälyyn keskittyvää strategiaamme ja nykyistä ...

 PRESS RELEASE

Siili Solutions Plc: Share Repurchase Programme Completed

Siili Solutions Plc: Share Repurchase Programme Completed Siili Solutions Plc: Share Repurchase Programme Completed  Siili Solutions Plc Stock Exchange Release 17 July 2025 at 19:00 EEST  Siili Solutions Plc: Share Repurchase Programme Completed  Siili Solutions Plc announced on 26 May 2025 that the Board of Directors had decided to launch a share repurchase programme. The purpose of the programme was to acquire the company’s own shares to cover obligations arising from long-term share-based incentive schemes.  Siili has today completed the aforementioned share repurchase program...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch