SIILI Siili Solutions

Siili Solutions Oyj kasvattaa omistustaan tytäryhtiössään VALA Group Oy:ssä

Siili Solutions Oyj kasvattaa omistustaan tytäryhtiössään VALA Group Oy:ssä

Siili Solutions Oyj Sisäpiiritieto Pörssitiedote 14.1.2021 kello 14.15

Siili Solutions Oyj (”Siili”) tulee ostamaan 14.1.2021 allekirjoitetun sopimuksen nojalla 21,4 % ohjelmistotestaukseen, laadunvarmistukseen ja testiautomaatioon erikoistuneen tytäryhtiönsä VALA Group Oy:n (”VALA”) osakekannasta. Ennen kauppaa Siili omistaa 60 % VALAn osakekannasta. Kaupan jälkeen Siilin omistus nousee 81,4 %:iin. VALAlla on henkilöstön optio-ohjelma, joka tulee myöhemmin laimentamaan kaikkien nykyisten omistajien osakeomistusta enintään 8 % vuoden 2023 loppuun mennessä. Sami Tuomisaari jatkaa edelleen VALAn toimitusjohtajana sekä vähemmistöomistajana. Kauppa toteutetaan viimeistään 30.4.2021 mennessä.

Siili hankki 60 % VALAn osakekannasta 1.8.2018. Alkuperäisen kauppasopimuksen mukaisesti sekä Siilillä että myyjillä on ollut oikeus toteuttaa kauppa jäljellä olevista VALAn osakkeista aikaisintaan vuoden 2021 alussa. Yksi omistajista on käyttänyt myyntioikeuttaan kokonaisuudessaan. Muiden osalta osapuolet ovat sopineet, että vähemmistöomistajat jatkavat edelleen omistajina ja työntekijöinä yhtiössä.

”Yhteistyö on sujunut erinomaisesti ja on hyvä esimerkki Siilin portfolioyhtiöstrategian toimivuudesta, mistä syystä molemmille osapuolille on luontevaa jatkaa samankaltaisella omistusrakenteella myös tulevaisuudessa”, Siilin toimitusjohtaja Marko Somerma kommentoi.

Uuden sopimuksen mukaan myyjillä on optio myydä loput osakkeensa Siilille vuosittain vuoden 2022 jälkeen.

”Osapuolten tavoitteena on tällä mallilla mahdollistaa pitkäaikainen omistusrakenne ja yhteistyö”, Somerma lisää.

Kauppahinta, liittyen 21,4 %:n osuuden hankintaan VALAn osakekannasta, määräytyy 1.8.2018 allekirjoitetun kauppasopimuksen mukaisesti, ja se perustuu VALAn vuosien 2018–2020 liikevaihdon ja tuloksen kehitykseen, sekä VALAn nettokassan määrään. Alustavan arvion mukaan kauppahinta tulee olemaan 4,7–4,9 miljoonaa euroa. Lopullinen kauppahinta määräytyy vuoden 2020 tarkastetun ja hyväksytyn tilinpäätöksen perusteella. Kauppahinta maksetaan käteisvastikkeella, joka rahoitetaan osittain nostettavalla pankkilainalla ja osittain kassavaroista.  

VALA on yhdistelty 100-prosenttisesti konsernitilinpäätökseen 1.8.2018 alkaen, ja alkuperäisen sopimuksen mukainen vähemmistöosuuden ehdollisen ostohinnan käypä arvo on raportoitu osana Siilin konserniliikearvoa ja pitkäaikaisia korollisia velkoja. Ehdollisen kauppahintavelan käyvän arvon muutokset on kirjattu tulosvaikutteisesti. Uusi sopimus ei muuta VALAn yhdistelyä konsernitilinpäätökseen, mutta vaikuttaa uuden lunastusvelvoitteisen vähemmistöosuuden perusteella määritettävän kauppahintavelan määrään.

”Yhteisellä matkallamme Siilin kanssa on ollut hyvää oikeastaan kaikki. Olemme nauttineet samanaikaisesti sekä pienen että suuremman yrityksen hyvistä puolista. Olemme pystyneet vaalimaan työntekijöiden hyvinvointia korostavaa kulttuuriamme samalla, kun olemme palvelleet asiakkaitamme onnistuneesti. Koemme, että matkamme on kuitenkin vasta alkutaipaleella ja odotamme tulevalta paljon”, kommentoi VALAn toimitusjohtaja Sami Tuomisaari.

”VALAn liiketoiminnassa on edelleen kasvupotentiaalia ja tätä viestittää myös VALAn johdon sitoutuminen pitkäaikaiseen omistajuuteen. Meistä on mukava jatkaa saman ydintiimin kanssa töitä tällä polulla”, Somerma toteaa. 

Lisätietoja:

Marko Somerma

Toimitusjohtaja, Siili Solutions Oyj

050 5181 496

marko.somerma(at)siili.com 

Sami Tuomisaari

Toimitusjohtaja, VALA Group Oy

040 590 5007

sami.tuomisaari(at)valagroup.com



Jakelu:

Nasdaq Helsinki Oy

Keskeiset tiedotusvälineet



Siili Solutions lyhyesti:

Siili Solutions Oyj on digitaalisen muotoilutoimiston ja teknologian moniosaajan ainutlaatuinen yhdistelmä. Kaiken työmme lähtökohtana on syvällinen ymmärrys ihmisen käyttäytymisestä. Siili on asiakkaalle paras kumppani, kun haetaan kasvua, tehokkuutta ja kilpailuetua digitaalisin keinoin. Siilillä on toimistot Suomessa, Saksassa, Puolassa ja USA:ssa. Siili Solutions Oyj:n osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalla. Siili on kasvanut kannattavasti perustamisestaan vuodesta 2005 lähtien. 



EN
14/01/2021

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Siili Solutions

 PRESS RELEASE

Changes in Siili’s management team

Changes in Siili’s management team Changes in Siili’s management team Siili Solutions Plc Stock exchange release 8 September 2025 at 8:50 EEST Siili Solutions Plc (“Siili” or “company”) announced 12 August 2025 that it will renew its operational model and organization to be more in line with the Siili Group strategy and customer needs created by the AI transformation. As part of the organizational change Siili has appointed Markku Savusalo (VP, Digital Engineering), Jaakko Aatola (VP, Strategy & Partners) and Marton Heves (CEO, Supercharge Kft) as new members of Siili Solutions Plc’s mana...

 PRESS RELEASE

Muutoksia Siilin johtoryhmässä

Muutoksia Siilin johtoryhmässä Muutoksia Siilin johtoryhmässä Siili Solutions Oyj Pörssitiedote 8.9.2025 kello 8.50 Siili Solutions Oyj (“Siili” tai “yhtiö”) tiedotti 12.8.2025 uudistavansa toimintamalliaan ja organisaatiotaan vastaamaan paremmin Siili-konsernin strategiaa ja tekoälymurroksen luomia asiakastarpeita. Osana organisaatiouudistusta Siili on nimittänyt konsernin johtoryhmään 15.9.2025 alkaen Markku Savusalon (VP, Digital Engineering), Jaakko Aatolan (VP, Strategy & Partners) ja Marton Hevesin (toimitusjohtaja, Supercharge Kft). Samalla Andras Tessenyi jättää tehtävänsä Superch...

 PRESS RELEASE

Siili Solutions Plc - Managers' transactions - Salo

Siili Solutions Plc - Managers' transactions - Salo Siili Solutions Plc - Managers' transactions - Salo Siili Solutions Plc Stock Exchange Release 21 August 2025 at 10:00 EEST ____________________________________________   Person subject to the notification requirement Name: Salo, Taru Position: Other senior manager Issuer: Siili Solutions Plc LEI: 7437003WYXJUSV27Q316   Notification type: INITIAL NOTIFICATION Reference number: 7437003WYXJUSV27Q316_20250819170241_104 ____________________________________________   Transaction date: 2025-08-18 Venue not applicable Instrument t...

 PRESS RELEASE

Siili Solutions Oyj - Johdon liiketoimet - Salo

Siili Solutions Oyj - Johdon liiketoimet - Salo Siili Solutions Oyj - Johdon liiketoimet - Salo Siili Solutions Oyj Pörssitiedote 21.8.2025 klo 10.00 ____________________________________________   Ilmoitusvelvollinen Nimi: Salo, Taru Asema: Muu ylin johto Liikkeeseenlaskija: Siili Solutions Oyj LEI: 7437003WYXJUSV27Q316   Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUS Viitenumero: 7437003WYXJUSV27Q316_20250819170241_104 ____________________________________________   Liiketoimen päivämäärä: 2025-08-18 Kauppapaikka ei sovellu Instrumentti tyyppi: RAHOITUSINSTRUMENTTI, JOKA LIITTYY O...

 PRESS RELEASE

Siili Solutions Plc - Managers' transactions - Salo

Siili Solutions Plc - Managers' transactions - Salo Siili Solutions Plc - Managers' transactions - Salo Siili Solutions Plc Stock Exchange Release 21 August 2025 at 10:00 EEST ____________________________________________   Person subject to the notification requirement Name: Salo, Taru Position: Other senior manager Issuer: Siili Solutions Plc LEI: 7437003WYXJUSV27Q316   Notification type: INITIAL NOTIFICATION Reference number: 7437003WYXJUSV27Q316_20250819155430_101 ____________________________________________   Transaction date: 2025-08-18 Venue: XHEL Instrument type: SHAR...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch