SUY1V Suominen OYJ

Tietoa Suomisen 19.3.2020 pidettävästä yhtiökokouksesta liittyen koronavirukseen

Tietoa Suomisen 19.3.2020 pidettävästä yhtiökokouksesta liittyen koronavirukseen

Suominen Oyj:n pörssitiedote 16.3.2020 klo 9.45 



Suominen pitää yhtiökokouksen Helsingissä suunnitellusti. Johtuen siitä, että koronavirukseen sairastumisen riski on kasvanut kaikkialla Euroopassa sekä ympäri maailmaa, yhtiö on päättänyt ottaa käyttöön tiettyjä varautumistoimenpiteitä.

Tämän vuoden yhtiökokouksessa Suominen toteuttaa tiettyjä muutoksia kokousjärjestelyissä vähentääkseen viruksen leviämisen riskiä. Rekisteröinti alkaa klo 9.45, eikä klo 9.00 kuten yhtiökokouskutsussa ilmoitettiin. Olemme päättäneet pitää yhtiökokouksen mahdollisimman yksinkertaisessa muodossa. Kokouksessa ei ole ruoka- eikä kahvitarjoilua. Lisäksi hallituksen varapuheenjohtaja Risto Anttosen sekä toimitusjohtaja Petri Helskyn puheet on molemmat rajoitettu kahteen minuuttiin. Pidempi versio toimitusjohtajan puheesta julkaistaan yhtiön verkkosivuilla kokouksen jälkeen. Osakkeenomistajien kysymysten tulee siksi keskittyä esityslistalla oleviin asioihin. Osakkeenomistajia pyydetään lähettämään yleisluontoisemmat kysymykset yhtiöstä kirjallisesti osoitteeseen .





Hallituksen puheenjohtaja, Ruotsin kansalainen Jan Johansson sekä uusiksi hallituksen jäseniksi ehdotetut Ruotsin kansalaiset Björn Borgman ja Nina Linander eivät osallistu yhtiökokoukseen. Matkustusrajoituksista johtuen yhtiön johtoryhmän jäsenistä vain osa osallistuu yhtiökokoukseen.

Muistutamme mahdollisuudesta osallistua Suomisen yhtiökokoukseen henkilökohtaisen läsnäolon sijaan valtakirjalla. Monet suurimmista osakkeenomistajista sekä monet institutionaaliset sijoittajat ovat jo ilmoittaneet, että eivät osallistu kokoukseen henkilökohtaisesti.

Toivomme osakkeenomistajien ymmärtävän yllä kuvatut muutokset, jotka johtuvat koronaviruksen aiheuttamasta poikkeuksellisesta tilanteesta.

Suominen seuraa koronaviruksen kehittymistä jatkuvasti ja tarpeen vaatiessa päivittää yllä mainittuja varotoimenpiteitä ennen yhtiökokousta. Pyydämme kaikkia niitä, jotka aikovat osallistua yhtiökokoukseen, seuraamaan yhtiön verkkosivuja mahdollisten lisätoimien varalta.



Suominen Oyj

Petri Helsky, toimitusjohtaja



Lisätietoa:

Klaus Korhonen, henkilöstö- ja lakiasiainjohtaja, puh. 010 214 3070



Jakelu:

Nasdaq Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet





Suominen valmistaa kuitukankaita rullatavarana pyyhintätuotteisiin sekä muihin sovelluksiin. Visiomme on olla edelläkävijä innovatiivisissa ja vastuullisissa kuitukankaissa. Suomisen kuitukankaista valmistetut lopputuotteet, esimerkiksi kosteuspyyhkeet, terveyssiteet ja haavataitokset, ovat läsnä ihmisten jokapäiväisessä elämässä ympäri maailmaa. Suomisen liikevaihto vuonna 2019 oli 411,4 milj. euroa ja työllistämme lähes 700 ammattilaista Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Suomisen osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. Lue lisää:

EN
16/03/2020

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Suominen OYJ

 PRESS RELEASE

Suominen Corporation – Manager’s transaction: Charles Héaulmé

Suominen Corporation – Manager’s transaction: Charles Héaulmé Suominen Corporation August 13, 2025 at 3:00 p.m. (EEST) Charles Héaulmé has reported to have made transactions with Suominen Corporation's shares. The transactions are presented below as a summary, and in detail as per the disclosure requirement. Acquisitions on August 11, 2025: Total amount 4896 sharesVolume weighted average price EUR 1.8000 Suominen Oyj - Managers' Transactions____________________________________________Person subject to the notification requirementName: Charles HéaulméPosition: Chief Executive OfficerIssu...

 PRESS RELEASE

Suominen Oyj – Johtohenkilön liiketoimet: Charles Héaulmé

Suominen Oyj – Johtohenkilön liiketoimet: Charles Héaulmé Suominen Oyj 13.8.2025 klo 15.00 Charles Héaulmé on ilmoittanut tehneensä Suomisen osakkeilla liiketoimia, joista alla yhteenveto sekä tiedotusvelvollisuuden mukaiset yksilöintitiedot.Hankinnat 11.8.2025: Kokonaismäärä 4896 osakettaKaupankäyntimäärillä painotettu keskihinta 1,8000 euroa Suominen Oyj - Johdon liiketoimet____________________________________________IlmoitusvelvollinenNimi: Charles HéaulméAsema: ToimitusjohtajaLiikkeeseenlaskija: Suominen OyjLEI: 743700Z1BNFYR9PRDF52Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUSViitenumero:...

 PRESS RELEASE

Suominen Corporation’s Half-Year Financial Report for January 1 – June...

Suominen Corporation’s Half-Year Financial Report for January 1 – June 30, 2025: Performance impacted by trade environment, cost saving program progressing Suominen Corporation’s Half-Year Financial Report on August 7, 2025, at 9:30 a.m. (EEST)Suominen Corporation’s Half-Year Financial Report for January 1 – June 30, 2025: Performance impacted by trade environment, cost saving program progressing KEY FIGURES  4-6/4-6/1-6/1-6/1-12/ 20252024202520242024Net sales, EUR million99.8118.7217.3232.3462.3Comparable EBITDA, EUR million3.25.07.39.517.0Comparable EBITDA, %3.24.23.34.13.7EBITDA, EUR ...

 PRESS RELEASE

Suominen Oyj:n puolivuosikatsaus 1.1.–30.6.2025: Haastava markkinaympä...

Suominen Oyj:n puolivuosikatsaus 1.1.–30.6.2025: Haastava markkinaympäristö vaikutti tulokseen, säästöohjelma etenee suunnitellusti Suominen Oyj:n puolivuosikatsaus 7.8.2025 klo 9.30Suominen Oyj:n puolivuosikatsaus 1.1.–30.6.2025: Haastava markkinaympäristö vaikutti tulokseen, säästöohjelma etenee suunnitellusti AVAINLUKUJA  4-6/4-6/1-6/1-6/1-12/ 20252024202520242024Liikevaihto, milj. euroa99,8118,7217,3232,3462,3Vertailukelpoinen käyttökate, milj. euroa3,25,07,39,517,0Vertailukelpoinen käyttökate, %3,24,23,34,13,7Käyttökate, milj. euroa2,63,86,68,417,2Käyttökate, %2,63,23,13,63,7Vertailu...

 PRESS RELEASE

Inside information: CEO of Suominen Corporation changes

Inside information: CEO of Suominen Corporation changes Suominen Corporation, inside information, June 30, 2025 at 4:20 p.m. EEST  Suominen Corporation’s Board of Directors has appointed Mr. Charles Héaulmé, current Chair of the Board, as the company’s new President and CEO. Mr. Héaulmé will start at the latest August 11, 2025.  Mr. Héaulmé brings with him decades of executive leadership experience across various industries. His strategic insight and proven track record in driving performance and transformation have earned the full confidence of the Board to lead Suominen into its next...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch