TNOM Talenom Oyj

Sisäpiiritieto, tulosvaroitus: Talenom laskee ohjeistustaan vuodelle 2023

Sisäpiiritieto, tulosvaroitus: Talenom laskee ohjeistustaan vuodelle 2023

Talenom Oyj, sisäpiiritieto 12.10.2023 klo 17.50

Sisäpiiritieto, tulosvaroitus: Talenom laskee ohjeistustaan vuodelle 2023

Talenom laskee ohjeistustaan vuodelle 2023 sekä liikevaihdon että kannattavuuden osalta heikon suhdannetilanteen heijastevaikutusten sekä kertaluontoisen alaskirjauksen johdosta.

Yhtiö lähti vuoteen 2023 voimakkaan kasvustrategian mukaisesti resursoiden kovaa kasvua. Markkinatilanne kuitenkin muuttui kevään aikana merkittävästi. Yhtiön kasvu on ollut kuluvan vuoden aikana tavoiteltua hitaampaa talouden yleisen hiipumisen heijastevaikutusten seurauksena Suomessa ja Ruotsissa. Talouden heikko suhdanne on johtanut asiakaskohtaisen laskutuksen pienenemiseen asiakkaiden liiketoimintojen supistuessa sekä liikevaihdon ennakoitua pienempään kasvuun. Talenom varautui rekrytoinneissaan voimakkaampaan kasvuun, mikä yhdessä tavoiteltua heikomman liikevaihdon kanssa on painanut kannattavuutta. Toisella vuosipuoliskolla edelleen heikentyneen suhdanteen johdosta keväällä aloitettujen kannattavuuden parannustoimien vaikutus ei ehdi näkyä riittävästi loppuvuoden aikana. Nämä toimet ovat edenneet suunnitellusti ja parantavat merkittävästi ensi vuoden kannattavuuspohjaa samalla ylläpitäen strategian mukaiset kasvun edellytykset. Yhtiön liiketoiminta on edelleen toimialaan nähden erittäin kannattavaa.

Talenomin arkkitehtuuriuudistus on edennyt suunniteltua nopeammin, ja sen myötä vanhoja Suomessa käytettyjä ohjelmistoja poistetaan käytöstä. Yhtiö tekee kolmannella vuosineljänneksellä noin 3,2 miljoonan euron kertaluonteisen alaskirjauksen ohjelmistoinvestoinneista.

Uusi ohjeistus vuodelle 2023:

Talenom arvioi vuoden 2023 liikevaihdon olevan noin 120–125 miljoonaa euroa, käyttökatteen noin 30–34 miljoonaa euroa, vertailukelpoisen liikevoiton ilman ohjelmistojen alaskirjauksia noin 10–13 miljoonaa euroa ja liikevoiton noin 7–10 miljoonaa euroa.

Aiempi ohjeistus vuodelle 2023:

Talenom arvioi vuoden 2023 liikevaihdon olevan noin 125–130 miljoonaa euroa sekä euromääräisen käyttökatteen ja liikevoiton kasvavan edellisestä vuodesta.

Talenom Oyj

Hallitus

Lisätietoja:

Otto-Pekka Huhtala

toimitusjohtaja, Talenom Oyj

040 703 8554

Talenom lyhyesti

Talenom on vuonna 1972 perustettu ketterä ja edistyksellinen tilitoimisto. Liiketoiminta-ajatuksemme on yrittäjien arjen helpottaminen markkinoiden helppokäyttöisimmillä sähköisillä työkaluilla sekä pitkälle automatisoiduilla palveluilla. Kattavien tilitoimistopalvelujen lisäksi tuemme asiakkaidemme liiketoimintaa monipuolisilla asiantuntijapalveluilla sekä rahoitus- ja pankkipalveluilla. Visionamme on tarjota ylivoimaiset tilitoimisto- ja pankkipalvelut pk-yrityksille.

Talenomin kasvuhistoria on ollut vahva – liikevaihdon keskimääräinen vuosikasvu oli noin 17 % vuosina 2005–2022. Talenomin liikevaihto oli noin 102 miljoonaa euroa vuonna 2022, ja yhtiön palveluksessa oli vuoden lopussa reilu 1 300 työntekijää Suomessa, Ruotsissa, Espanjassa ja Italiassa. Talenomin osake on listattu Nasdaq Helsingin päämarkkinalla. Lue lisää: investors.talenom.com/fi



EN
12/10/2023

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Talenom Oyj

 PRESS RELEASE

Talenom Plc: Managers' Transactions – Antti Aho

Talenom Plc: Managers' Transactions – Antti Aho Talenom Plc: Managers' Transactions – Antti Aho Talenom Plc, Managers' Transactions 10 November 2023 at 15:30 EET ____________________________________________ Person subject to the notification requirementName: Antti AhoPosition: Other senior managerIssuer: Talenom Oyj LEI: 7437008E4R0N45B8J675Notification type: INITIAL NOTIFICATIONReference number: 43201/5/4____________________________________________Transaction date: 2023-11-10Venue: NASDAQ HELSINKI LTD (XHEL)Instrument type: SHAREISIN: FI4000153580Nature of transaction: ACQUISITION Tra...

 PRESS RELEASE

Talenom Oyj: Johdon liiketoimet – Antti Aho

Talenom Oyj: Johdon liiketoimet – Antti Aho Talenom Oyj: Johdon liiketoimet – Antti Aho Talenom Oyj, johtohenkilöiden liiketoimet 10.11.2023 klo 15.30 ____________________________________________ IlmoitusvelvollinenNimi: Antti AhoAsema: Muu ylin johtoLiikkeeseenlaskija: Talenom Oyj LEI: 7437008E4R0N45B8J675Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUSViitenumero: 43201/5/4____________________________________________Liiketoimen päivämäärä: 2023-11-10Kauppapaikka: NASDAQ HELSINKI LTD (XHEL)Instrumenttityyppi: OSAKEISIN: FI4000153580Liiketoimen luonne: HANKINTA Liiketoimien yksityiskohtaiset t...

 PRESS RELEASE

Talenom Plc: Managers' Transactions – Matti Eilonen

Talenom Plc: Managers' Transactions – Matti Eilonen Talenom Plc: Managers' Transactions – Matti Eilonen Talenom Plc, Managers' Transactions 10 November 2023 at 15:30 EET ____________________________________________ Person subject to the notification requirementName: Matti EilonenPosition: Chief Financial OfficerIssuer: Talenom Oyj LEI: 7437008E4R0N45B8J675Notification type: INITIAL NOTIFICATIONReference number: 43231/4/4____________________________________________Transaction date: 2023-11-10Venue: NASDAQ HELSINKI LTD (XHEL)Instrument type: SHAREISIN: FI4000153580Nature of transaction: A...

 PRESS RELEASE

Talenom Oyj: Johdon liiketoimet – Matti Eilonen

Talenom Oyj: Johdon liiketoimet – Matti Eilonen Talenom Oyj: Johdon liiketoimet – Matti Eilonen Talenom Oyj, johtohenkilöiden liiketoimet 10.11.2023 klo 15.30 ____________________________________________IlmoitusvelvollinenNimi: Matti EilonenAsema: TalousjohtajaLiikkeeseenlaskija: Talenom Oyj LEI: 7437008E4R0N45B8J675Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUSViitenumero: 43231/4/4____________________________________________Liiketoimen päivämäärä: 2023-11-10Kauppapaikka: NASDAQ HELSINKI LTD (XHEL)Instrumenttityyppi: OSAKEISIN: FI4000153580Liiketoimen luonne: HANKINTA Liiketoimien yksityisko...

 PRESS RELEASE

Talenom Plc: Managers' Transactions

Talenom Plc: Managers' Transactions Talenom Plc: Managers' Transactions Talenom Plc, Managers' Transactions 24 October 2023 at 15:00 EEST____________________________________________ Person subject to the notification requirementName: Katriina TahkolaPosition: Closely associated person(1)   Person Discharging Managerial Responsibilities In IssuerName: Harri TahkolaPosition: Member of the BoardIssuer: Talenom Oyj LEI: 7437008E4R0N45B8J675Notification type: INITIAL NOTIFICATIONReference number: 41389/4/4____________________________________________Transaction date: 2023-10-23Venue: NASDAQ HE...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch