VAIAS Vaisala Oyj Class A

Vaisala Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen ja hallituksen päätökset

Vaisala Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen ja hallituksen päätökset

Vaisala Oyj

Pörssitiedote

3.6.2020 klo 17.30

Vaisala Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen ja hallituksen päätökset

Vaisala Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin keskiviikkona 3.6.2020. Kokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 1.1.–31.12.2019.

Osinko

Osingoksi vahvistettiin 0,61 euroa osakkeelta. Osingonmaksun täsmäytyspäivä on 5.6.2020 ja maksupäivä 12.6.2019.

Hallitus

Hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin kahdeksan. Hallituksen jäseninä jatkavat Petri Castrén, Petra Lundström, Jukka Rinnevaara, Kaarina Ståhlberg, Tuomas Syrjänen, Raimo Voipio ja Ville Voipio. Hallituksen uudeksi jäseneksi valittiin Antti Jääskeläinen.

Hallituksen puheenjohtajan vuosipalkkioksi vahvistettiin 45 000 euroa ja jäsenten palkkioksi 35 000 euroa. Vuosipalkkiosta noin 40 % maksetaan markkinoilta hankittavina Vaisala Oyj:n A-sarjan osakkeina ja loput rahana. Lisäksi yhtiökokous päätti, että tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle maksetaan kokouspalkkiona 1 500 euroa per osallistuttu kokous, ja että kullekin tarkastusvaliokunnan jäsenelle, palkitsemis- ja henkilöstövaliokunnan tai muun hallituksen perustaman valiokunnan puheenjohtajalle ja kullekin jäsenelle maksetaan 1 000 euroa per osallistuttu kokous toimikaudelta, joka päättyy vuoden 2021 varsinaiseen yhtiökokoukseen. Kokouspalkkiot maksetaan rahana. Mahdolliset matkakulut korvataan yhtiön matkustussäännön mukaisesti.

Tilintarkastaja

Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin uudelleen tilintarkastusyhteisö Deloitte Oy, jonka päävastuullisena tilintarkastajana toimii KHT Reeta Virolainen. Tilintarkastajan palkkio maksetaan laskun mukaisesti.

Valtuutus omien A-sarjan osakkeiden suunnattuun hankkimiseen

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 500 000 yhtiön oman A-sarjan osakkeen suunnatusta hankkimisesta yhdessä tai useammassa erässä yhtiön vapaaseen omaan pääomaan kuuluvilla varoilla. Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 3.12.2021 saakka.

Valtuutus omien osakkeiden luovuttamiseen

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 937 039 oman A-sarjan osakkeen luovuttamisesta. Omien osakkeiden luovuttaminen voi tapahtua osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (suunnattu anti). Osakkeita voidaan luovuttaa suunnatusti maksutta osana yhtiön osakepohjaista kannustinjärjestelmää. Osakkeiden merkintähinta voidaan maksaa rahan sijasta myös kokonaan tai osittain apporttiomaisuudella. Valtuutus on voimassa 3.12.2021 saakka. Valtuutus kannustinjärjestelmiä varten on kuitenkin voimassa 3.6.2024 saakka.

HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

Hallitus valitsi yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa hallituksen puheenjohtajaksi uudelleen Raimo Voipion ja varapuheenjohtajaksi Ville Voipion.

Hallituksen valiokuntien kokoonpano päätettiin seuraavasti:

Kaarina Ståhlberg valittiin tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi ja Petri Castrén, Antti Jääskeläinen ja Ville Voipio jäseniksi. Tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja ja kaikki jäsenet ovat yhtiöstä ja yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista riippumattomia.

Ville Voipio valittiin palkitsemis- ja henkilöstövaliokunnan puheenjohtajaksi ja Petra Lundström ja Jukka Rinnevaara jäseniksi. Palkitsemis- ja henkilöstövaliokunnan puheenjohtaja ja kaikki jäsenet ovat yhtiöstä ja yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista riippumattomia.

Lisätietoja

Katriina Vainio, lakiasiainjohtaja

puh. 0400 790 212

Jakelu

Nasdaq Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

vaisala.fi

Vaisala on maailman johtava ympäristön ja teollisuuden mittausratkaisuihin erikoistunut yritys. Yli 80-vuotiseen kokemukseemme pohjaten tarjoamme asiakkaillemme luotettavia mittaratkaisuja ja palveluja paremman päätöksenteon, turvallisuuden ja tehokkuuden tueksi. Vaisalan pääkonttori sijaitsee Suomessa, ja yhtiön palveluksessa on noin 1 850 ammattilaista eri puolilla maailmaa. Yhtiön A-sarjan osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki arvopaperipörssissä. vaisala.fi twitter.com/VaisalaSuomi

EN
03/06/2020

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Vaisala Oyj Class A

 PRESS RELEASE

Vaisala Corporation Interim Report January–September 2025: Strong sale...

Vaisala Corporation Interim Report January–September 2025: Strong sales and profitability in the third quarter Vaisala Corporation        Interim Report                October 23, 2025, at 9:00 a.m. (EEST) Vaisala Corporation Interim Report January–September 2025: Strong sales and profitability in the third quarter This release is a summary of Vaisala’s Interim Report January–September 2025. The complete report is attached to this release as a pdf file. It is also available on the company website at . Third quarter 2025: Orders received EUR 119.6 (150.8) million, decrease 21%Order book ...

 PRESS RELEASE

Vaisala Oyj osavuosikatsaus tammi–syyskuu 2025: Vahva liikevaihto ja k...

Vaisala Oyj osavuosikatsaus tammi–syyskuu 2025: Vahva liikevaihto ja kannattavuus kolmannella neljänneksellä Vaisala Oyj                        Osavuosikatsaus                23.10.2025 klo 9.00 Vaisala Oyj osavuosikatsaus tammi–syyskuu 2025: Vahva liikevaihto ja kannattavuus kolmannella neljänneksellä Tämä tiedote on tiivistelmä Vaisalan tammi–kesäkuun 2024 puolivuosikatsauksesta. Raportti kokonaisuudessaan on tämän tiedotteen liitteenä pdf-tiedostona. Raportti on myös saatavilla yhtiön verkkosivuilla osoitteessa .  Kolmas neljännes 2025 Saadut tilaukset 119,6 (150,8) miljoonaa euroa, ...

 PRESS RELEASE

Vaisala’s financial information and Annual General Meeting in 2026

Vaisala’s financial information and Annual General Meeting in 2026 Vaisala CorporationStock exchange releaseOctober 23, 2025, at 8:30 a.m. (EEST) Vaisala’s financial information and Annual General Meeting in 2026 Vaisala Corporation will publish its Financial Statement Release, Half Year Financial Report and two Interim Reports during 2026 as follows: February 12, 2026: Financial Statement Release 2025April 24, 2026: Interim Report January–March 2026July 21, 2026: Half Year Financial Report 2026October 27, 2026: Interim Report January–September 2026 The Annual Report 2025 will be publis...

 PRESS RELEASE

Vaisalan taloudellinen tiedottaminen ja yhtiökokous vuonna 2026

Vaisalan taloudellinen tiedottaminen ja yhtiökokous vuonna 2026 Vaisala OyjPörssitiedote23.10.2025 klo 8.30 Vaisalan taloudellinen tiedottaminen ja yhtiökokous vuonna 2026 Vaisala Oyj julkaisee vuoden 2026 aikana tilinpäätöstiedotteen, puolivuosikatsauksen ja kaksi osavuosikatsausta seuraavan aikataulun mukaisesti: 12.2.2026: tilinpäätöstiedote 202524.4.2026: osavuosikatsaus tammi–maaliskuu 202621.7.2026: puolivuosikatsaus 202627.10.2026: osavuosikatsaus tammi–syyskuu 2026 Vuoden 2025 vuosiraportti julkaistaan yhtiön verkkosivuilla osoitteessa vaisala.fi viikolla 9, 2026. Vaisala Oyj:n...

 PRESS RELEASE

Vaisala completes repurchasing own shares

Vaisala completes repurchasing own shares Vaisala CorporationStock exchange releaseSeptember 10, at 9:00 a.m. (EEST) Vaisala completes repurchasing own shares Vaisala communicated on April 29, 2025, that its Board of Directors decided to exercise the authorization of the 2025 Annual General Meeting to repurchase own series A shares. The repurchases started on May 6, 2025, and ended on September 9, 2025. During this period, Vaisala repurchased a total of 65,000 own series A shares for an average price of EUR 46.2327 per share. The shares were repurchased in public trading on Nasdaq Helsin...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch