VERK Verkkokauppa.com Oyj

Verkkokauppa.com päätti kvartaaliosingon kolmannen erän jakamisesta

Verkkokauppa.com päätti kvartaaliosingon kolmannen erän jakamisesta

Verkkokauppa.com Oyj         PÖRSSITIEDOTE         22.10.2021 klo 07.45

Verkkokauppa.com päätti kvartaaliosingon kolmannen erän jakamisesta

Verkkokauppa.com Oyj:n hallitus päätti tänään vuoden 2021 varsinaiselta yhtiökokoukselta saamansa valtuutuksen perusteella, että yhtiön kertyneistä voittovaroista jaetaan osinkoa 0,059 euroa osakkeelta (yhteensä 2 639 490,73 euroa).

Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka on osingon täsmäytyspäivänä, 26.10.2021 merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osinko maksetaan 2.11.2021.

Verkkokauppa.comin 25.3.2021 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään harkintansa mukaan osingonjakamisesta. Valtuutuksen perusteella neljänneksittäin jaettavan osingon määrä voi olla yhteensä enintään 0,174 euroa osakkeelta.

Hallituksen 22.10.2021 päättämän osingonjaon jälkeen yhtiöllä ei ole voimassa olevia osingonjakovaltuutuksia.

Ennen päätöstään osingonmaksusta, hallitus arvioi yhtiön maksukyvyn ja/tai taloudellisen aseman näkökulmasta, ovatko osakeyhtiölain mukaiset osingonjaon edellytykset olemassa.

Vuoden 2021 aikana Verkkokauppa.com maksaa osakkeenomistajilleen yhteensä 20 128 910,93 euroa (9,597,034.74), joka on 0,45 euroa per osake.

Lisätietoja:

Mikko Forsell

Talousjohtaja, Verkkokauppa.com Oyj



Puh. 010 309 5555

Marja Mäkinen

Head of Investor Relations and Corporate Communications

Verkkokauppa.com Oyj



Puh. 040 671 2999

Jakelu:

Nasdaq Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

Verkkokauppa.com auttaa asiakkaitaan toteuttamaan intohimojaan tarjoamalla laajan noin 70 000 tuotteen valikoiman. Verkkokauppa.com Oyj palvelee kuluttaja- ja yritysasiakkaita verkkokaupan, myymälöiden, 24h kioskin ja noutopisteverkoston kautta sekä nopeilla toimituksilla ja erilaisilla palveluilla. Suomen suosituimpana ja vierailluimpana verkossa toimivana kotimaisena vähittäiskauppana, yhtiön toimitukset tavoittavat noin 70 prosenttia suomalaisista seuraavan päivän aikana. Yhtiöllä on neljä jättimyymälää: Oulussa, Pirkkalassa, Raisiossa ja Helsingin Jätkäsaaressa, jossa yhtiön pääkonttori myös sijaitsee. Verkkokauppa.com tarjoaa työpaikan yli 700 henkilölle. Yhtiön osake on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalla kaupankäyntitunnuksella VERK.



EN
22/10/2021

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Verkkokauppa.com Oyj

 PRESS RELEASE

Verkkokauppa.com Oyj: Acquisition of own shares on 12 November 2025

Verkkokauppa.com Oyj: Acquisition of own shares on 12 November 2025 Verkkokauppa.com Oyj, Stock Exchange Release, 12 November 2025 at 07:00 p.m. EET Verkkokauppa.com Oyj: Acquisition of own shares on 12 November 2025 Date12 November 2025 Exchange transactionBuy Share trading codeVERK Amount, shares17,563 Average price/share (EUR)4.0164 Total cost (EUR)70,540.03  After the acquisitions Verkkokauppa.com Oyj holds a total of  233,430 treasury shares. On behalf of Verkkokauppa.com Oyj Danske Bank A/S, Finland BranchAntti Väliaho                        Jonathan Nyberg For more information, p...

 PRESS RELEASE

Verkkokauppa.com Oyj:n omien osakkeiden hankinta 12.11.2025

Verkkokauppa.com Oyj:n omien osakkeiden hankinta 12.11.2025 Verkkokauppa.com Oyj, Pörssitiedote, 12.11.2025 klo 19:00 Verkkokauppa.com Oyj:n omien osakkeiden hankinta 12.11.2025 Päivämäärä12.11.2025 PörssikauppaOsto OsakelajiVERK Osakemäärä (kpl)17 563 Keskihinta/osake (EUR)4,0164 Kokonaishinta (EUR)70 540,03  Hankintojen jälkeen Verkkokauppa.com Oyj:n hallussa on 233 430 omaa osaketta. Verkkokauppa.com Oyj:n puolesta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike Antti Väliaho                       Jonathan Nyberg Lisätietoja Jesper Blomster, talousjohtajaVerkkokauppa.com Oyj Verkkokauppa.com o...

 PRESS RELEASE

Verkkokauppa.com Oyj: Acquisition of own shares on 11 November 2025

Verkkokauppa.com Oyj: Acquisition of own shares on 11 November 2025 Verkkokauppa.com Oyj, Stock Exchange Release, 11 November 2025 at 07:00 p.m. EET Verkkokauppa.com Oyj: Acquisition of own shares on 11 November 2025 Date11 November 2025 Exchange transactionBuy Share trading codeVERK Amount, shares17,400 Average price/share (EUR)3.9908 Total cost (EUR)69,439.92  After the acquisitions Verkkokauppa.com Oyj holds a total of  215,867 treasury shares. On behalf of Verkkokauppa.com Oyj Danske Bank A/S, Finland BranchAntti Väliaho                        Jonathan Nyberg For more information, p...

 PRESS RELEASE

Verkkokauppa.com Oyj:n omien osakkeiden hankinta 11.11.2025

Verkkokauppa.com Oyj:n omien osakkeiden hankinta 11.11.2025 Verkkokauppa.com Oyj, Pörssitiedote, 11.11.2025 klo 19:00 Verkkokauppa.com Oyj:n omien osakkeiden hankinta 11.11.2025 Päivämäärä11.11.2025 PörssikauppaOsto OsakelajiVERK Osakemäärä (kpl)17 400 Keskihinta/osake (EUR)3,9908 Kokonaishinta (EUR)69 439,92  Hankintojen jälkeen Verkkokauppa.com Oyj:n hallussa on 215 867 omaa osaketta. Verkkokauppa.com Oyj:n puolesta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike Antti Väliaho                       Jonathan Nyberg Lisätietoja Jesper Blomster, talousjohtajaVerkkokauppa.com Oyj Ve...

 PRESS RELEASE

Verkkokauppa.com Oyj: Acquisition of own shares on 10 November 2025

Verkkokauppa.com Oyj: Acquisition of own shares on 10 November 2025 Verkkokauppa.com Oyj, Stock Exchange Release, 10 November 2025 at 07:00 p.m. EET Verkkokauppa.com Oyj: Acquisition of own shares on 10 November 2025 Date10 November 2025 Exchange transactionBuy Share trading codeVERK Amount, shares15,414 Average price/share (EUR)3.9409 Total cost (EUR)60,745.03  After the acquisitions Verkkokauppa.com Oyj holds a total of  198,467 treasury shares. On behalf of Verkkokauppa.com Oyj Danske Bank A/S, Finland BranchAntti Väliaho                        Jonathan Nyberg For more information, p...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch