AKTAV Aktia Bank plc Class A

Suomen talouskasvu hidastuu 2022 – yksityinen kulutus ei riitä kasvun pelastajaksi

Suomen talouskasvu hidastuu 2022 – yksityinen kulutus ei riitä kasvun pelastajaksi

Aktian pääekonomisti Lasse Corinin mukaan Suomen talous kasvaa kuluvana vuonna 3,3 prosenttia, mutta kasvu hidastuu 2,3 prosenttiin vuonna 2022. Kulutuksen patoutuneen kysynnän purkautuminen ja työmarkkinoiden ripeä palautuminen eivät riitä pelastajaksi kasvulle.

Aktian tänään julkaisemassa raportissa pääekonomisti Lasse Corin totea, että positiivinen työmarkkinakehitys on palauttanut kuluttajien luottamuksen pandemiaa edeltäneelle tasolle. Koronarajoitteiden purun ei kuitenkaan odoteta kasvattavan merkittävästi kotitalouksien kulutusta.

”Kotitalouksien säästöt ovat kasvaneet voimakkaasti koronapandemian aikana, mikä antaa tilaa kulutuksen kasvulle. Rajoitteet tekivät monien palveluiden ostamisen mahdottomaksi. Sen sijaan kotitalouksilla on ollut mahdollisuuksia purkaa patoutunutta kysyntää tavaroihin, joten tavaroiden kysyntään koronajoitteiden purku ei tuo merkittävää positiivista tukea”, kertoo Lasse Corin.

Vaikka palveluiden kysynnän odotetaan piristyvän, pandemian aikana menetettyjä palveluita ei korvata täysimääräisesti kasvattamalla niiden kulutusta – esimerkiksi menetettyjä ravintolaillallisia ja ulkomaanmatkoja ei korvata täysmääräisesti uusilla, vaan ne ovat suurelta osin menetettyä kysyntää. Toisaalta esimerkiksi kodinkoneiden, huonekalujen ja erilaisten remontointitarvikkeiden menekki on ollut voimakasta jo pandemian aikana. Näissä kategorioissa kysyntä tulee vähenemään, kun rajoitusten purku ja paluu kohti normaalia vähentävät tarvetta kodin uudistamiselle ja ehostamiselle.

Työmarkkinoiden nopea palautuminen ylitti Aktian ennusteet

Suomen työllisyystilanteen palautuminen on ollut positiivinen yllätys. Aktian edellisestä ennusteesta työttömyysluvut paranevat kuluvana vuonna 7,6 prosenttiin ja edelleen 7,2 prosenttiin vuonna 2022. Työttömyyden väheneminen on ollut laaja-alaista, mutta koronaviruksen delta-variantin aiheuttamat epävarmuustekijät ja talouden avaamisen viivästyminen ovat rasittaneet etenkin palvelu- ja matkailualojen työllisyyttä.

”Työmarkkinoiden ripeä palautuminen on ollut omiaan tukemaan talouskasvua. Kaikkien työntekijöiden yhteenlaskettu palkkasumma onkin jo kuukausitasolla ohittanut pandemiaa edeltäneen tason”, Lasse Corin sanoo. ”Työmarkkinoiden kehityksen lisäksi Suomen talouskasvua vauhdittaa erityisesti viennin positiivinen vire – varsinkin teollisuuden tilauskanta on kasvanut siinä määrin, että se koettiin yhtä vahvaksi viimeksi ennen 2008 finanssikriisiä.”

Suomen viennistä reilu puolet suuntautuu Euroopan Unionin alueelle, 15 % Yhdysvaltoihin ja 15 % Aasiaan. Näiden alueiden myönteiset talousnäkymät hyödyttävät suomalaisia vientiyrityksiä. Viennin kasvun odotetaan kiihtyvän selvästi vuoden 2021 loppua kohden ja koko vuoden viennin määrän arvioidaan kasvavan 3,9 prosenttia vuodentakaisesta. Palveluvienti piristyy tavaravientiä ripeämmin ja palaa näin olleen ennen koronaa vallinneeseen trendiin.

Lähitulevaisuudessa Suomen tärkeimpien vientimaiden talouskasvun hidastuminen heijastuu vääjäämättä myös koti-Suomeen. Taloudellisen epävarmuuden lisääntyessä myös kulutuksen kasvuodotusten riskit kasvavat.

Lisätietoja

Lasse Corin, pääekonomisti, puh. 5, 

Katja Korsinkin, viestintäpäällikkö, puh. +358 50 411 3036, 

Aktia on suomalainen varainhoitaja, pankki ja henkivakuuttaja, joka on luonut vaurautta ja hyvinvointia sukupolvelta toiselle jo 200 vuoden ajan. Palvelemme asiakkaitamme digitaalisten kanavien kautta kaikkialla ja kasvokkain toimipisteissämme pääkaupunkiseudulla sekä Turun, Tampereen, Vaasan ja Oulun seuduilla. Palkitun varainhoitomme rahastoja myydään myös kansainvälisesti. Työllistämme noin 900 henkilöä eri puolella Suomea. Aktian hallinnoitavat asiakasvarat (AuM) 30.6.2021 olivat 15,6 miljardia euroa ja taseen arvo 11,2 miljardia euroa. Aktian osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä (AKTIA). aktia.com.

Liite



EN
18/10/2021

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Aktia Bank plc Class A

 PRESS RELEASE

Changes in the number of own shares held by Aktia Bank Plc

Changes in the number of own shares held by Aktia Bank Plc Aktia Bank PlcStock Exchange Release28 March 2025 at 10.00 a.m. Changes in the number of own shares held by Aktia Bank Plc Aktia Bank Plc has today, based on a decision made by the company's Board of Directors, divested a total of 2,000 own shares held by the company to one person as part of the Restricted Share Plan. The divestment of own shares is based on the authorisations by the Annual General Meeting of Shareholders held on 3 April 2024. After the above-mentioned divestment, a total of 54,708 shares remain in the company’s ...

 PRESS RELEASE

Muutoksia Aktia Pankki Oyj:n hallussa olevien omien osakkeiden määräss...

Muutoksia Aktia Pankki Oyj:n hallussa olevien omien osakkeiden määrässä Aktia Pankki OyjPörssitiedote28.3.2025 klo 10.00 Muutoksia Aktia Pankki Oyj:n hallussa olevien omien osakkeiden määrässä Aktia Pankki Oyj on tänään luovuttanut yhtiön hallituksen päätöksen nojalla yhteensä 2 000 yhtiön hallussa olevaa omaa osakettaan yhdelle henkilölle osana ehdollista osakepalkkiojärjestelmää (Restricted Share Plan). Omien osakkeiden luovutus perustuu varsinaisen yhtiökokouksen 3.4.2024 antamiin valtuutuksiin. Edellä mainitun luovutuksen jälkeen yhtiön hallussa on yhteensä 54 708 osaketta. Aktia Pa...

 PRESS RELEASE

Ändringar i antalet egna aktier i Aktia Bank Abp:s besittning

Ändringar i antalet egna aktier i Aktia Bank Abp:s besittning Aktia Bank AbpBörsmeddelande28.3.2025 kl. 10.00 Ändringar i antalet egna aktier i Aktia Bank Abp:s besittning Aktia Bank Abp har idag med stöd av ett beslut av bolagets styrelse överlåtit totalt 2 000 Aktia-aktier i bolagets besittning till en person som en del av det villkorade aktieincitamentsprogrammet (Restricted Share Plan). Överlåtelsen av aktier är baserad på bemyndiganden av den ordinarie bolagsstämman 3.4.2024. Efter ovan nämnda överlåtelse har bolaget sammanlagt 54 708 aktier i sin besittning. Aktia Bank Abp Mera i...

 PRESS RELEASE

Correction to Aktia Bank Plc's Annual Review 2024

Correction to Aktia Bank Plc's Annual Review 2024 Aktia Bank PlcStock Exchange Release14 March 2025 at 2.45 p.m. Correction to Aktia Bank Plc's Annual Review 2024 Aktia Bank Plc's Annual Review 2024, published on 13 March 2025 as part of Aktia's Annual Report 2024, contains incorrect information about the launch of some funds in 2024. On page 15, which describes the Asset Management business area, the first paragraph under the subheading ‘We continued our determined efforts to develop our award-winning fund selection’ has been corrected. Below the corrected paragraph in full. In 2024, w...

 PRESS RELEASE

Korjaus Aktia Pankki Oyj:n vuosikatsaukseen ”Annual Review 2024”

Korjaus Aktia Pankki Oyj:n vuosikatsaukseen ”Annual Review 2024” Aktia Pankki OyjPörssitiedote14.3.2025 klo 14.45 Korjaus Aktia Pankki Oyj:n vuosikatsaukseen ”Annual Review 2024” Aktia Pankki Oyj:n vuosikatsaus "Annual Review 2024", joka julkaistiin englanniksi 13.3.2025 osana Aktian vuosikertomusta vuodelta 2024, sisältää virheellistä tietoa joidenkin rahastojen lanseeraamisesta vuonna 2024. Sivulla 15, jossa kuvataan Varainhoidon liiketoiminta-aluetta, alaotsikon ”We continued our determined efforts to develop our award-winning fund selection” ensimmäinen kappale on korjattu. Alla korj...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch