ASPO Aspo Plc

Aspo antaa ennakkotietoja konsernin liikevaihdosta ja liikevoitosta tammi-maaliskuulta 2020, yhtiön hallitus muuttaa osingonjakoehdotustaan

Aspo antaa ennakkotietoja konsernin liikevaihdosta ja liikevoitosta tammi-maaliskuulta 2020, yhtiön hallitus muuttaa osingonjakoehdotustaan

ASPO Oyj       

Sisäpiiritieto

9.4.2020 klo 9.25



Aspo antaa ennakkotietoja konsernin liikevaihdosta ja liikevoitosta tammi-maaliskuulta 2020, yhtiön hallitus muuttaa osingonjakoehdotustaan

Alustavien tilintarkastamattomien tietojen mukaan Aspo-konsernin vuoden 2020 ensimmäisen neljänneksen liikevaihto oli 133,2 miljoonaa euroa (tammi-maaliskuu 2019: 141,5 Me) ja liikevoitto 4,0 miljoonaa euroa (4,9).

Maailmanlaajuinen koronaviruspandemia ja siihen liittyvät toimenpiteet aiheuttavat merkittäviä muutoksia Aspon liiketoimintaympäristöön. Konsernin ensimmäisen neljänneksen liikevaihtoa heikensivät raaka-ainehintojen sekä varustamoliiketoiminnan rahtihintojen voimakas lasku ja kysynnän heikentyminen. Lisäksi Aspolle tärkeillä itämarkkinoilla valuuttakurssit laskivat, mikä myös osaltaan alensi liikevaihtoa sekä liikevoittoa.

Liiketoiminnan rahavirta oli 14,2 miljoonaa euroa (1,9) Myös konsernin vapaa kassavirta säilyi vahvana ja oli 13,6 miljoonaa euroa, jota voidaan pitää poikkeuksellisen hyvänä suorituksena ensimmäiseltä vuosineljännekseltä.  

Hyvän käyttökatteen ja vahvan vapaan kassavirran ansiosta yhtiön velkaisuusaste laski vuoden 2020 ensimmäisen neljänneksen aikana. Aspon nettovelkaantumisaste oli 158,5 % (181,1) ja nettovelka suhteessa käyttökatteeseen oli 3,5 (5,2). Konsernin rahavarat olivat 27,0 miljoonaa euroa (23,7 Me 12/2019) minkä lisäksi valmiusluottolimiitit, yhteensä 40 miljoonaa euroa, olivat kokonaisuudessaan käyttämättä.

Yhtiön hallitus muuttaa osingonjakoehdotustaan

Aspo on tänään perunut 13.2.2020 antamansa tulosohjeistuksen koko vuodelle 2020, sillä nopeasti muuttuvan koronavirustilanteen vuoksi tarkkaa arviota pandemian vaikutuksista liiketoimintaan ei ole vielä tällä hetkellä mahdollista antaa. Yhtiön hallitus on tästä syystä harkinnut uudelleen tilinpäätöstiedotteen yhteydessä antamaansa voitonjakoehdotusta.

Aspon hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 2019 jaetaan osinkoa 0,11 euroa osakkeelta, ja ettei Aspo Oyj:n hallussa oleville omille osakkeille makseta osinkoa. Osinko 0,11 euroa/osake maksetaan osakkeenomistajille, jotka ovat täsmäytyspäivänä 6.5.2020 merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon. Hallitus ehdottaa osingonmaksupäiväksi 13.5.2020.

Lisäksi hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättäisi valtuuttaa hallituksen päättämään enintään 0,11 euron osakekohtaisen osingon jakamisesta yhdessä tai useammassa erässä myöhempänä ajankohtana, kun yhtiö kykenee arvioimaan tarkemmin koronaviruspandemian vaikutuksia yhtiön liiketoimintaan koko vuonna 2020. Valtuutus olisi voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen asti. Yhtiö julkistaa hallituksen mahdollisen osingonjakopäätöksen erikseen ja vahvistaa samassa yhteydessä asiaankuuluvat täsmäytys- ja maksupäivät.

Aspon hallitus on tänään erillisellä pörssitiedotteella kutsunut Aspo Oyj:n osakkeenomistajat varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 4.5.2020 kello 9.00.



Aspon liiketoimintasegmentit vuoden 2020 ensimmäisellä neljänneksellä



ESL Shippingin yleinen toimintaympäristö heikkeni voimakkaasti katsauskauden aikana. Varustamoliiketoiminnan yleiseen hintatasoon vaikutti merkittävästi katsauskauden alussa Kiinassa voimaan tulleet koronaviruspandemian aiheuttamat rajoitukset. Rajoitusten laajeneminen myös muille markkina-alueille maaliskuun aikana lisäsi epävarmuutta teollisuusasiakkaiden vuoden 2020 tuotanto- ja kuljetusvolyymien arviointiin. Teollisuusasiakkaiden kuljetusvolyymit laskivat vuoden 2020 ensimmäisellä neljänneksellä sekä terästeollisuus- että energiasektorissa. Pienempien alusluokkien kuljetusvolyymit taas säilyivät normaalilla tasolla. ESL Shippingin liikevaihto laski vertailukauteen nähden ja oli 42,7 miljoonaa euroa (43,7). Myös liikevoitto laski ja oli katsauskaudella 2,3 miljoonaa euroa (3,2).

Telko on vuonna 2019 julkistettujen tavoitteidensa mukaisesti panostanut kannattavuuden parantamiseen. Vaikka liikevaihto Telko-segmentissä laski vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ja oli 63,6 miljoonaa euroa (71,9), segmentin liikevoitto pysyi ennallaan ja oli 2,4 miljoonaa euroa (2,4).

Leipurin liikevaihto kasvoi tammi-maaliskuussa erityisesti teollisuusleipomoiden raaka-ainetarpeen lisäännyttyä. Katsauskauden lopussa pienleipomoihin ja erityisesti kahvilaketjuihin kohdistuneet rajoitukset laskivat asiakasryhmän liikevaihtoa voimakkaasti. Leipurin liikevaihto vuoden 2020 ensimmäisellä neljänneksellä oli 26,9 miljoonaa euroa (25,9). Leipurin liikevoitto parani ja oli 0,6 miljoonaa euroa (0,5).

Aspo julkistaa vuoden 2020 ensimmäisen neljänneksen osavuosikatsauksensa aiemmin tiedotetun aikataulun mukaisesti tiistaina 5.5.2020.



ASPO Oyj



Aki Ojanen

toimitusjohtaja



Lisätiedot:

Aki Ojanen, toimitusjohtaja

puh. 0400 106 592,  



Aspo on monialayhtiö, joka omistaa ja kehittää liiketoimintoja Pohjois-Euroopan lisäksi kasvumarkkinoilla keskittyen vaativiin B-to-B -asiakkaisiin. Vahvojen yritysbrändien, ESL Shipping, Leipurin, Telko ja Kauko, tavoitteena on olla toimialojensa markkinajohtajia. Ne vastaavat omasta toiminnastaan, asiakassuhteistaan ja niiden kehittämisestä. Kokonaisuutena ne tuottavat Aspon liikearvon. Aspon konsernirakennetta ja liiketoimintoja kehitetään pitkäjänteisesti ilman ennalta määriteltyä aikataulua.



JAKELU:      

NASDAQ OMX Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet









EN
09/04/2020

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Aspo Plc

 PRESS RELEASE

Aspo Plc - Managers' Transactions - Miska Kuusela

Aspo Plc - Managers' Transactions - Miska Kuusela Aspo Plc Managers’ transactions February 24, 2026 at 11.30 EET    Aspo Plc - Managers' Transactions - Miska Kuusela____________________________________________Person subject to the notification requirementName: Miska KuuselaPosition: Other senior managerIssuer: Aspo OyjLEI: 7437000TB0GHDHLPX677Notification type: INITIAL NOTIFICATIONReference number: 144358/4/8____________________________________________Transaction date: 2026-02-20Outside a trading venueInstrument type: SHAREISIN: FI0009008072Nature of transaction: RECEIPT OF A SHARE-BASED I...

 PRESS RELEASE

Aspo Oyj - Johdon liiketoimet - Miska Kuusela

Aspo Oyj - Johdon liiketoimet - Miska Kuusela Aspo Oyj Johtohenkilöiden liiketoimet 24.2.2026 klo 11.30  Aspo Oyj - Johdon liiketoimet - Miska Kuusela____________________________________________IlmoitusvelvollinenNimi: Miska KuuselaAsema: Muu ylin johtoLiikkeeseenlaskija: Aspo OyjLEI: 7437000TB0GHDHLPX677Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUSViitenumero: 144358/4/8____________________________________________Liiketoimen päivämäärä: 2026-02-20Kauppapaikka ei sovelluInstrumenttityyppi: OSAKEISIN: FI0009008072Liiketoimen luonne: OSAKEPALKKION VASTAANOTTAMINEN Liiketoimien yksityiskohtaiset ...

 PRESS RELEASE

Share rewards from Aspo’s short-term remuneration plan

Share rewards from Aspo’s short-term remuneration plan Aspo Plc Stock exchange release 16 February 2026 at 9.15 EET Share rewards from Aspo’s short-term remuneration plan The Board of Directors of Aspo has resolved that 50% of the remuneration earned by the CEO, members of the Group Executive Committee and other key employees of the company under the short-term remuneration plan 2026 will be paid in shares of Aspo Plc. The target group in the plan covers about 20 key people. The part payable in shares is estimated to be a maximum total of 160,000 shares (gross) calculated at the share p...

 PRESS RELEASE

Aspon lyhyen aikavälin palkitsemisjärjestelmän osakepalkkiot

Aspon lyhyen aikavälin palkitsemisjärjestelmän osakepalkkiot Aspo Oyj Pörssitiedote 16.2.2026 klo 9.15 Aspon lyhyen aikavälin palkitsemisjärjestelmän osakepalkkiot Aspon hallitus on päättänyt, että 50 % toimitusjohtajan, johtoryhmän ja Aspon muiden avainhenkilöiden ansaitsemasta palkkiosta lyhyen aikavälin palkitsemisjärjestelmästä 2026 maksetaan Aspo Oyj:n osakkeina. Kannustinjärjestelmän piiriin kuuluu noin 20 avainhenkilöä. Osakkeina maksettava osuus on arviolta yhteensä enintään 160 000 osaketta (bruttona ennen palkkioihin liittyvien verojen vähentämistä) laskettuna hallituksen päätö...

 PRESS RELEASE

Aspo Plc’s Financial Statements Release, January 1 – December 31, 2025...

Aspo Plc’s Financial Statements Release, January 1 – December 31, 2025: A year with significant profit improvement in a challenging market Aspo Plc Financial Statements Release February 16, 2026, at 9.00 EETAspo Plc’s Financial Statements Release, January 1 – December 31, 2025: A year with significant profit improvement in a challenging market This is a summary of the Financial Statements Release January 1 – December 31, 2025 of Aspo Plc. The complete report is attached to this release and available at . October–December 2025 Net sales, Group total was EUR 158.0 (159.8) millionNet sales...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch