CGCBV Cargotec Oyj Class B

Cargotecin hallituksen järjestäytymiskokous 2025

Cargotecin hallituksen järjestäytymiskokous 2025

CARGOTEC OYJ, PÖRSSITIEDOTE, 26. MAALISKUUTA 2025 KLO 17.00

Cargotecin hallituksen järjestäytymiskokous 2025

Cargotec Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa valittu hallitus on järjestäytymiskokouksessaan valinnut Jukka Moision hallituksen puheenjohtajaksi. Hallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin Casimir Lindholm, jonka toimikausi alkaa hänen toiveensa mukaisesti 1.4.2025.

Hallitus arvioi, että kaikki hallituksen jäsenet Casimir Lindholmia lukuunottamatta ovat riippumattomia yhtiöstä ja Ilkka Herliniä lukuun ottamatta riippumattomia merkittävistä osakkeenomistajista. Kokonaisarviossaan hallitus otti huomioon Ilkka Herlinin yli 10 vuoden hallitusjäsenyyden, mutta arvioi hänet edelleen riippumattomaksi yhtiöstä.

Tarkastus- ja riskienhallintavaliokunnan jäseniksi valittiin Eric Alström, Raija-Leena Hankonen-Nybom ja Tuija Pohjolainen-Hiltunen. Valiokunnan puheenjohtajaksi valittiin Raija-Leena Hankonen-Nybom.

Nimitys- ja palkitsemisvaliokunta uudelleennimettiin Henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunnaksi. Valiokunnan jäseniksi valittiin Casimir Lindholm, Jukka Moisio ja Ritva Sotamaa. Valiokunnan puheenjohtajaksi valittiin Jukka Moisio.

Hallituksen sihteerinä toimii 1.4. 2025 alkaen lakiasiainjohtaja Taina Tirkkonen.

Cargotec vaihtaa nimensä Hiabiksi 1.4.2025. Scott Phillips nimitettiin toimitusjohtajaksi nimenmuutoksen voimaantulopäivästä 1.4.2025 alkaen.



Lisätietoa:

Mikko Puolakka, talous- ja rahoitusjohtaja, puh. 020 777 4000

Taina Tirkkonen, lakiasiainjohtaja (1.4 alkaen), puh. 020 777 4000



Cargotecin (Nasdaq Helsinki: CGCBV) Hiab-liiketoiminta on älykkäiden ja kestävien kuormankäsittelyratkaisujen johtava toimittaja, joka on sitoutunut tarjoamaan asiakkailleen joka päivä parhaan asiakaskokemuksen yhdessä erittäin sitoutuneiden työntekijöidensä ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Cargotecin jatkuvien toimintojen liikevaihto vuonna 2024 oli noin 1,6 miljardia euroa, ja se työllistää yli 4 000 henkilöä. 





EN
26/03/2025

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Cargotec Oyj Class B

 PRESS RELEASE

Hiab publishes its 2025 annual report and financial statements

Hiab publishes its 2025 annual report and financial statements HIAB CORPORATION, STOCK EXCHANGE RELEASE, 19 FEBRUARY 2026 AT 8:00 AM (EET) Hiab publishes its 2025 annual report and financial statementsHiab Corporation’s 2025 annual report and financial statements for the financial year 1 January–31 December 2025 have been published in English and Finnish. The report consists of the annual review, financial review, corporate governance statement and remuneration report. The financial review consists of the Board of Directors' report, including the sustainability statement, as well as the f...

 PRESS RELEASE

Hiab julkaisee vuoden 2025 vuosikertomuksen ja tilinpäätöksen

Hiab julkaisee vuoden 2025 vuosikertomuksen ja tilinpäätöksen HIAB OYJ, PÖRSSITIEDOTE, 19. HELMIKUUTA 2026 KLO 8.00 Hiab julkaisee vuoden 2025 vuosikertomuksen ja tilinpäätöksenHiab Oyj:n vuoden 2025 vuosikertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1.–31.12.2025 on julkaistu suomeksi ja englanniksi. Vuosikertomus 2025 sisältää vuosikatsauksen ja taloudellisen katsauksen, selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä palkitsemisraportin. Taloudellinen katsaus koostuu kestävyysraportin sisältävästä hallituksen toimintakertomuksesta, tilinpäätöksestä sekä tilintarkastus- ja varmennuskertomuk...

 PRESS RELEASE

Hiab Corporation: Notice to Annual General Meeting 2026

Hiab Corporation: Notice to Annual General Meeting 2026 HIAB CORPORATION, STOCK EXCHANGE RELEASE, 12 FEBRUARY 2026 AT 8:25 AM (EET)  Hiab Corporation: Notice to Annual General Meeting 2026 Notice is given to the shareholders of Hiab Corporation to the Annual General Meeting to be held on Tuesday 24 March 2026 at 2:00 p.m. (EET) at Finlandia Hall, Veranda 2, Mannerheimintie 13 e, 00100 Helsinki, Finland. The reception of persons who have registered for the meeting, the distribution of voting tickets and coffee service preceding the meeting will commence at 12:30 p.m. (EET). Shareholders m...

 PRESS RELEASE

Hiab Oyj: Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen 2026

Hiab Oyj: Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen 2026 HIAB OYJ, PÖRSSITIEDOTE, 12. HELMIKUUTA 2026 KLO 8.25 Hiab Oyj: Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen 2026 Hiab Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 24.3.2026 klo 14.00 alkaen Finlandia-talon Veranda 2 -salissa, osoitteessa Mannerheimintie 13 e, 00100 Helsinki. Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen sekä kahvitarjoilu kokouspaikalla aloitetaan klo 12.30. Osakkeenomistajat voivat käyttää äänioikeuttaan myös äänestämällä ennakkoon. Ohjeet ennakkoäänes...

 PRESS RELEASE

Hiab's financial statements review 2025: Comparable operating profit m...

Hiab's financial statements review 2025: Comparable operating profit margin continued to improve in 2025 HIAB CORPORATION, FINANCIAL STATEMENTS REVIEW 2025, 12 FEBRUARY 2026 AT 8:00 AM (EET) Hiab's financial statements review 2025: Comparable operating profit margin continued to improve in 2025 Highlights of 2025 Market environment was characterised by increased trade tensions and uncertaintiesOrders received remained at past two years’ level and amounted to EUR 1,481 (1,509) millionRecord high full year comparable operating profit margin of 13.7 (13.2) percent, despite 6 percent lower s...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch