CGCBV Cargotec Oyj Class B

Hiabin osakkeenomistajien nimitystoimikunnan kokoonpano

Hiabin osakkeenomistajien nimitystoimikunnan kokoonpano

HIAB OYJ, PÖRSSITIEDOTE, 6.6.2025 KLO 15.00

Hiabin osakkeenomistajien nimitystoimikunnan kokoonpano

Hiab Oyj:n (”Hiab” tai ”Yhtiö”) osakkeenomistajien nimitystoimikunta (”Nimitystoimikunta”) on nimitetty Nimitystoimikunnan työjärjestyksen mukaisesti. Yhtiön varsinainen yhtiökokous hyväksyi Nimitystoimikunnan työjärjestyksen 26.3.2025 pidetyssä yhtiökokouksessa.

Nimitystoimikunnassa on neljä (4) jäsentä. Nimitystoimikunnan työjärjestyksen mukaan Nimitystoimikunnan jäsenet nimetään siten, että kahdella suurimmalla A-sarjan osakkeiden omistajalla on kullakin oikeus nimetä yksi (1) jäsen ja kahdella suurimmalla B-sarjan osakkeiden omistajalla, jotka eivät samalla omista A-sarjan osakkeita, on kullakin oikeus nimetä yksi (1) jäsen.

Nimitystoimikunnan työjärjestyksen mukaan osakkeenomistajien omistusosuus Yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamista äänistä määräytyy Hiabin osakasluettelon perusteella kunkin vuoden kesäkuun ensimmäisen pankkipäivän tilanteen mukaisesti. Edellä esitetyn mukaisesti Hiabin Nimitystoimikunnan jäsenet ovat:

  • Ville Herlin (Wipunen varainhallinta oy:n nimeämänä)

  • Heikki Herlin (Mariatorp Oy:n nimeämänä)

  • Markus Aho, Varatoimitusjohtaja, Sijoitukset, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma (Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma nimeämänä)

  • Rami Vehmas, senior salkunhoitaja, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen (Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen nimeämänä)

Nimitystoimikunnan työjärjestyksen mukaisesti Hiabin hallituksen puheenjohtaja Jukka Moisio osallistuu Nimitystoimikunnan työskentelyyn asiantuntijana ilman oikeutta osallistua Nimitystoimikunnan päätöksentekoon.

Nimitystoimikunnan tehtävänä on valmistella Yhtiön hallituksen jäsenten lukumäärää, valintaa ja palkitsemista koskevat ehdotukset Hiabin varsinaiselle yhtiökokoukselle sekä tarvittaessa ylimääräiselle yhtiökokoukselle. Nimitystoimikunnan on toimitettava varsinaiselle yhtiökokoukselle tehtävät ehdotuksensa Yhtiön hallitukselle viimeistään varsinaista yhtiökokousta edeltävän tammikuun viimeisenä päivänä.

Lisätietoja Nimitystoimikunnasta on saatavilla Hiabin verkkosivuilla osoitteessa .

Lisätietoja:

Taina Tirkkonen, lakiasiainjohtaja, puh 050 317 4000

Aki Vesikallio, sijoittajasuhdejohtaja, puh. 040 729 1670

Hiab (Nasdaq Helsinki: HIAB) on älykkäiden ja kestävien kuormankäsittelyratkaisujen johtava toimittaja, joka on sitoutunut tarjoamaan asiakkailleen joka päivä parhaan asiakaskokemuksen yhdessä sitoutuneiden työntekijöidensä ja yhteistyökumppaneidensa kanssa. Hiabin maailmanlaajuiseen verkostoon kuuluu 3 000 omaa ja kumppanien myynti- ja huoltopistettä. Verkosto kattaa kaikki mantereet ja mahdollistaa toimitukset yli 100 maahan. Yhtiön jatkuvien toimintojen liikevaihto vuonna 2024 oli noin 1,6 miljardia euroa, ja se työllistää yli 4 000 henkilöä. 



EN
06/06/2025

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Cargotec Oyj Class B

 PRESS RELEASE

Hiab publishes its 2025 annual report and financial statements

Hiab publishes its 2025 annual report and financial statements HIAB CORPORATION, STOCK EXCHANGE RELEASE, 19 FEBRUARY 2026 AT 8:00 AM (EET) Hiab publishes its 2025 annual report and financial statementsHiab Corporation’s 2025 annual report and financial statements for the financial year 1 January–31 December 2025 have been published in English and Finnish. The report consists of the annual review, financial review, corporate governance statement and remuneration report. The financial review consists of the Board of Directors' report, including the sustainability statement, as well as the f...

 PRESS RELEASE

Hiab julkaisee vuoden 2025 vuosikertomuksen ja tilinpäätöksen

Hiab julkaisee vuoden 2025 vuosikertomuksen ja tilinpäätöksen HIAB OYJ, PÖRSSITIEDOTE, 19. HELMIKUUTA 2026 KLO 8.00 Hiab julkaisee vuoden 2025 vuosikertomuksen ja tilinpäätöksenHiab Oyj:n vuoden 2025 vuosikertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1.–31.12.2025 on julkaistu suomeksi ja englanniksi. Vuosikertomus 2025 sisältää vuosikatsauksen ja taloudellisen katsauksen, selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä palkitsemisraportin. Taloudellinen katsaus koostuu kestävyysraportin sisältävästä hallituksen toimintakertomuksesta, tilinpäätöksestä sekä tilintarkastus- ja varmennuskertomuk...

 PRESS RELEASE

Hiab Corporation: Notice to Annual General Meeting 2026

Hiab Corporation: Notice to Annual General Meeting 2026 HIAB CORPORATION, STOCK EXCHANGE RELEASE, 12 FEBRUARY 2026 AT 8:25 AM (EET)  Hiab Corporation: Notice to Annual General Meeting 2026 Notice is given to the shareholders of Hiab Corporation to the Annual General Meeting to be held on Tuesday 24 March 2026 at 2:00 p.m. (EET) at Finlandia Hall, Veranda 2, Mannerheimintie 13 e, 00100 Helsinki, Finland. The reception of persons who have registered for the meeting, the distribution of voting tickets and coffee service preceding the meeting will commence at 12:30 p.m. (EET). Shareholders m...

 PRESS RELEASE

Hiab Oyj: Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen 2026

Hiab Oyj: Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen 2026 HIAB OYJ, PÖRSSITIEDOTE, 12. HELMIKUUTA 2026 KLO 8.25 Hiab Oyj: Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen 2026 Hiab Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 24.3.2026 klo 14.00 alkaen Finlandia-talon Veranda 2 -salissa, osoitteessa Mannerheimintie 13 e, 00100 Helsinki. Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen sekä kahvitarjoilu kokouspaikalla aloitetaan klo 12.30. Osakkeenomistajat voivat käyttää äänioikeuttaan myös äänestämällä ennakkoon. Ohjeet ennakkoäänes...

 PRESS RELEASE

Hiab's financial statements review 2025: Comparable operating profit m...

Hiab's financial statements review 2025: Comparable operating profit margin continued to improve in 2025 HIAB CORPORATION, FINANCIAL STATEMENTS REVIEW 2025, 12 FEBRUARY 2026 AT 8:00 AM (EET) Hiab's financial statements review 2025: Comparable operating profit margin continued to improve in 2025 Highlights of 2025 Market environment was characterised by increased trade tensions and uncertaintiesOrders received remained at past two years’ level and amounted to EUR 1,481 (1,509) millionRecord high full year comparable operating profit margin of 13.7 (13.2) percent, despite 6 percent lower s...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch