CRA1V Cramo Oyj

Cramo peruu vuoden 2020 tulosennusteensa COVID-19 aiheuttamien epävarmuustekijöiden vuoksi

Cramo peruu vuoden 2020 tulosennusteensa COVID-19 aiheuttamien epävarmuustekijöiden vuoksi

Cramo Oyj     Pörssitiedote 9.4.2020 klo 17.00 EET

Cramo peruu vuoden 2020 tulosennusteensa COVID-19 aiheuttamien epävarmuustekijöiden vuoksi

Cramon tammi-maaliskuun 2020 taloudellinen tulos on kehittynyt suurelta osin odotusten mukaisesti. Koronaviruspandemian (COVID-19) puhkeaminen ei ole vielä vaikuttanut Cramon tulokseen. Nopeasti leviävä koronavirus aiheuttaa kuitenkin merkittävää epävarmuutta loppuvuodelle. Koska tilanteen taloudellisia vaikutuksia on vielä vaikea arvioida, Cramo peruu tulosennusteensa vuodelle 2020.



Cramo on tehnyt toimia turvatakseen henkilöstönsä terveyden ja turvallisuuden sekä varmistaakseen liiketoiminnan jatkuvuuden. Suurimmat epävarmuustekijät liittyvät maailmanlaajuisesti yhteiskuntia koskevien rajoitustoimien kestoon ja mahdolliseen rakennustyömaiden sulkemiseen. Epävarmuus sekä maailmantalouden hidastuminen todennäköisesti viivästyttävät ja vähentävät investointipäätöksiä, mikä vaikuttaa negatiivisesti vuokralaitteiden kysyntään.

Cramo seuraa tarkasti koronaviruksen COVID-19 kehittymistä ja yhtiö on aloittanut useita toimia lieventääkseen koronaviruksen vaikutuksia liiketoimintaansa.

Aiempi tulosennuste vuodelle 2020 (julkaistu 11.2.2020):

Cramo arvioi, että sen vertailukelpoinen EBITA-liikevoitto ylittää 75 miljoonaa euroa vuonna 2020.

CRAMO OYJ



Lisätietoja:



Ville Halttunen, talous- ja rahoitusjohtaja, puh: 8, sähköposti: 



Jakelu:



Nasdaq Helsinki Oy

Keskeiset tiedotusvälineet





Cramo on yksi Euroopan johtavista kone- ja laitevuokrauspalveluyrityksistä, jonka liikevaihto oli 613 miljoonaa euroa vuonna 2019. Cramon noin 300 toimipistettä 11 markkina-alueella palvelee noin 150 000 asiakasta täyden valikoiman kone- ja laitevuokrauspalveluilla. Cramolla on vankka markkina-asema kaikilla avainmarkkinoilla sekä vahva fokus vaativimpiin asiakkaisiin korjaus- ja uudisrakentamisen, teollisuuden sekä julkisen sektorin markkinoilla. Cramo (CRA1V) on listattu Nasdaq Helsingissä. Boels Topholding B.V. on hankkinut yli 90 prosenttia kaikista Cramon osakkeista ja tulee poistamaan yhtiön Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalta heti kun se on sovellettavien lakien mukaan sallittua.

Lisätietoja: , /cramogroup

EN
09/04/2020

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Cramo Oyj

 PRESS RELEASE

Cramo Plc announces tender offer and consent solicitation for its outs...

Cramo Plc announces tender offer and consent solicitation for its outstanding notes due 2022 Cramo Plc                 Insider Information              12 June 2020 at 9.00 Finnish time (EET) Cramo Plc announces tender offer and consent solicitation for its outstanding notes due 2022 NOT FOR RELEASE, PUBLICATION OR DISTRIBUTION IN WHOLE OR IN PART, DIRECTLY OR INDIRECTLY, IN OR INTO THE UNITED STATES, AUSTRALIA, CANADA, HONG KONG, JAPAN, NEW ZEALAND, SINGAPORE OR SOUTH AFRICA OR ANY OTHER JURISDICTION IN WHICH THE RELEASE, PUBLICATION OR DISTRIBUTION WOULD BE UNLAWFUL. ...

 PRESS RELEASE

Cramo Oyj julkistaa vapaaehtoisen takaisinostotarjouksen sekä suostum...

Cramo Oyj julkistaa vapaaehtoisen takaisinostotarjouksen sekä suostumusten hakumenettelyn vuonna 2022 erääntyvistä joukkovelkakirjoistaan Cramo Oyj            Sisäpiiritieto          12.6.2020 klo 9.00 Cramo Oyj julkistaa vapaaehtoisen takaisinostotarjouksen sekä suostumusten hakumenettelyn vuonna 2022 erääntyvistä joukkovelkakirjoistaan EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA, SINGAPORESSA TAI ETELÄ-AFRIKASSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA JULKAISEM...

 PRESS RELEASE

Boels Topholding B.V. has gained title to all the shares in Cramo Plc ...

Boels Topholding B.V. has gained title to all the shares in Cramo Plc and the shares have been delisted from Nasdaq Helsinki Cramo Plc           Stock Exchange Release    3 June 2020 at 11.30 am EET Boels Topholding B.V. has gained title to all the shares in Cramo Plc and the shares have been delisted from Nasdaq Helsinki Boels Topholding B.V. (“Boels”) has today placed a security approved by the Arbitral Tribunal and thus gained title to all the shares in Cramo Plc (“Cramo”) in accordance with Chapter 18, Section 6 of the Finnish Companies Act. After the security has been placed ...

 PRESS RELEASE

Boels Topholding B.V. on saanut omistusoikeuden Cramo Oyj:n kaikkiin o...

Boels Topholding B.V. on saanut omistusoikeuden Cramo Oyj:n kaikkiin osakkeisiin ja osakkeet ovat poistuneet Nasdaq Helsingin pörssilistalta Cramo Oyj            Pörssitiedote            3.6.2020 klo 11.30 EET Boels Topholding B.V. on saanut omistusoikeuden Cramo Oyj:n kaikkiin osakkeisiin ja osakkeet ovat poistuneet Nasdaq Helsingin pörssilistalta Boels Topholding B.V. (”Boels”) on tänään asettanut välimiesoikeuden hyväksymän vakuuden ja näin ollen saanut omistusoikeuden kaikkiin Cramo Oyj:n (”Cramo”) osakkeisiin osakeyhtiölain 18 luvun 6 §:n mukaisesti. Vakuuden asettamisen ja o...

 PRESS RELEASE

Arbitral Tribunal has confirmed Boels Topholding B.V.'s redemption rig...

Arbitral Tribunal has confirmed Boels Topholding B.V.'s redemption right to Cramo Plc's shares Cramo Plc       Stock Exchange Release      28 May 2020 at 7.30 pm EET Arbitral Tribunal has confirmed Boels Topholding B.V.'s redemption right to Cramo Plc's shares The Arbitral Tribunal appointed by the Redemption Board of the Finland Chamber of Commerce has on May 28, 2020 confirmed that Boels Topholding B.V. (“Boels”) has the right to redeem the minority shares in Cramo Plc (“Cramo”) and that Boels has the right to obtain title to the minority shares by placing a security approved by th...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch