ELEAV Elecster Oyj Series A

ELECSTER OYJ:N VUOSIKERTOMUS JA PALKITSEMISRAPORTTI VUODELTA 2024 ON JULKAISTU

ELECSTER OYJ:N VUOSIKERTOMUS JA PALKITSEMISRAPORTTI VUODELTA 2024 ON JULKAISTU





 

ELECSTER OYJ                  PÖRSSITIEDOTE 26.3.2025 klo 8:40 

ELECSTER OYJ:N VUOSIKERTOMUS JA PALKITSEMISRAPORTTI VUODELTA 2024 ON JULKAISTU 

Elecster Oyj:n vuosikertomus vuodelta 2024 on julkaistu tänään.

Vuosikertomus ja  palkitsemisraportti ovat luettavissa PDF-versioina yhtiön internet-sivuilla osoitteessakohdassa Sijoittajat.

Elecster Oyj:n tilinpäätös julkaistaan myös European Single Electronic Format (ESEF) raportointivaatimusten mukaisesti XHTML-tiedostona. ESEF-vaatimusten mukaisesti konsernitilinpäätöksen päälaskelmat ja liitetiedot on merkitty XBRL-merkeillä. Tilintarkastusyhteisö BDO Oy on toimittanut riippumattoman, kohtuullisen varmuuden antavan varmennusraportin koskien Elecster Oyj:n XBRL-merkintöjä. Varmennustoimeksianto on suoritettu kansainvälisen varmennustoimeksiantostandardin ISAE 3000 mukaisesti. XHTML-tiedosto löytyy osoitteesta Elecster.fi.

ELECSTER OYJ 

Arto Kinnunen 

toimitusjohtaja 

Jakelu 

Nasdaq OMX Helsinki 

Keskeiset tiedotusvälineet 

 







 

Liitteet



EN
26/03/2025

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Elecster Oyj Series A

 PRESS RELEASE

Sisäpiiritieto: Elecster Oyj aloittaa koko henkilöstöä koskevat muutos...

Sisäpiiritieto: Elecster Oyj aloittaa koko henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut ELECSTER OYJ        SISÄPIIRITIETO 16.10.2025 KLO 9.00 SISÄPIIRITIETO: ELECSTER OYJ ALOITTAA KOKO HENKILÖSTÖÄ KOSKEVAT MUUTOSNEUVOTTELUT Elecster Oyj aloittaa Suomen yksiköiden koko henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut lomautuksista, irtisanomisista ja mahdollisista tehtävien uudelleenjärjestelyistä. Neuvotteluiden piirissä on yhteensä noin 100 henkilöä. Muutosneuvottelut alkavat viikolla 43, ja niiden arvioidaan kestävän 3 viikkoa.  Muutosneuvotteluilla varaudutaan mahdolliseen tuotannon sopeuttamise...

 PRESS RELEASE

Sisäpiiritieto, tulosvaroitus: Elecster alentaa liikevaihto- ja tulosa...

Sisäpiiritieto, tulosvaroitus: Elecster alentaa liikevaihto- ja tulosarviotaan ELECSTER OYJ                        SISÄPIIRITIETO 15.10.2025 KLO 16:00 SISÄPIIRITIETO, TULOSVAROITUS: ELECSTER ALENTAA LIIKEVAIHTO- JA TULOSARVIOTAAN         Elecster-konserni alentaa vuoden 2025 liikevaihtoa ja osakekohtaista tulosta koskevaa ohjeistusta.  Uusi ohjeistus Koko vuoden osalta arvioimme konsernin liikevaihdon pienenevän ja osakekohtaisen tuloksen heikkenevän edelliseen vuoteen verrattuna. Aiemmin Elecster on arvioinut konsernin liikevaihdon kasvavan ja osakekohtaisen tuloksen paranevan edellis...

 PRESS RELEASE

Elecster-konsernin puolivuosikatsaus 1.1. – 30.6.2025

Elecster-konsernin puolivuosikatsaus 1.1. – 30.6.2025 ELECSTER OYJ                 PUOLIVUOSIKATSAUS 15.8.2025 KLO 8:45 ELECSTER-KONSERNIN PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. – 30.6.2025 YHTEENVETO Tammi-kesäkuu: Liikevaihto 16,7 MEUR (1-6/2024: 18,5 MEUR)Liikevoitto 0,5 MEUR (1,6 MEUR)Tulos ennen veroja -0,5 MEUR (1,7 MEUR)Tulos/osake -0,12 EUR (0,36 EUR)Omavaraisuusaste 59,5 % (54,7 %) Huhti-kesäkuu: Liikevaihto 9,0 MEUR (4-6/2024: 10,2 MEUR)Liikevoitto 0,5 MEUR (1,0 MEUR)Tulos ennen veroja 0,1 MEUR (0,8 MEUR)Tulos/osake 0,02 EUR (0,19 EUR) TOIMINTAYMPÄRISTÖEKP:n kesäkuun lopulla julkaisemassa...

 PRESS RELEASE

Elecster-konsernin osavuosikatsaus 1.1. – 31.3.2025

Elecster-konsernin osavuosikatsaus 1.1. – 31.3.2025 ELECSTER OYJ                 OSAVUOSIKATSAUS 8.5.2025 KLO 08:45 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. – 31.3.2025 YHTEENVETO Liikevaihto 7,7 MEUR (1-3/2024: 8,2 MEUR)Liikevoitto -0,0 MEUR (0,6 MEUR)Tulos ennen veroja -0,6 MEUR (0,9 MEUR)Tulos/osake -0,14 EUR (0,17 EUR)Omavaraisuusaste 58,4 % (51,0 %) TOIMINTAYMPÄRISTÖEKP:n talouskatsauksessa 2/2025 kerrotaan, että suuri geopoliittinen sekä talous- ja kauppapoliittinen epävarmuus jatkuu ja odotettavasti heikentää euroalueen talouden ja erityisesti investointien ja viennin kasvua, mi...

 PRESS RELEASE

ELECSTER OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET

ELECSTER OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET ELECSTER OYJ                PÖRSSITIEDOTE 24.4.2025 KLO 15:00 ELECSTER OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Elecster Oyj:n varsinainen yhtiökokous on 24.4.2025 pitämässään kokouksessa vahvistanut vuoden 2024 tilinpäätöksen ja myöntänyt vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että 31.12.2024 päättyneeltä tilikaudelta ei jaeta osinkoa. Yhtiökokous vahvisti hallituksen ehdotuksen mukaisesti palkitsemisraportin vuodelta 2024. Hallituksen jäsenmääräksi päätetti...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch