F-Secure peruu vuodelle 2020 annetut taloudelliset näkymät COVID-19 -pandemian aiheuttamista markkinaepävarmuuksista johtuen – alkuvuosi odotusten mukainen
F-Secure Oyj, Pörssitiedote, 9.4.2020 klo 16:30
F-Secure peruu vuodelle 2020 annetut taloudelliset näkymät COVID-19 -pandemian aiheuttamista markkinaepävarmuuksista johtuen – alkuvuosi odotusten mukainen
F-Secure peruu vuodelle 2020 annetut taloudelliset näkymät COVID-19 -pandemian aiheuttamista markkinaepävarmuuksista johtuen ja tulee antamaan uudet näkymät heti kun se nähdään mahdolliseksi. Yhtiön liiketoiminta on sujunut alkuvuonna odotetusti, mutta pandemia on aiheuttanut epävarmuutta loppuvuodelle.
F-Securella on monipuolinen portfolio tietoturvatoimialalla, mikä rajoittaa yhtiön alttiutta ulkopuolisille markkinashokeille. Tähän mennessä pandemia ei ole vaikuttanut negatiivisesti F-Securen ohjelmistoliiketoimintaan yrityksille tai kuluttajille. Markkinaepävarmuuden ei odoteta vaikuttavan merkittävästi sopimusten uusimisiin. Ohjelmistotuotteiden ja hallinnoitujen tietoturvapalveluiden (MDR) uusmyynnissä voidaan kuitenkin nähdä mahdollista hidastumista loppuvuoden aikana. Taloudellisen epävarmuuden arvioidaan vaikuttavan negatiivisesti myös enemmän projektiluontoiseen kyberturvallisuuskonsultointiin.
F-Securen liiketoiminta-alueiden pitkän aikavälin näkymät jatkuvat houkuttelevina, sillä tietoturvamarkkinan peruselementit eivät ole muuttuneet.
F-Secure on turvannut työntekijöidensä terveyden ja turvallisuuden sekä taannut liiketoimintansa jatkuvuuden kaikille asiakkaille. Palveluiden toimittamista asiakkaille jatketaan onnistuneesti palvelutasosopimusten (SLA) mukaisesti, vaikka yhtiössä ollaan siirrytty etätyöskentelyyn.
F-Secure on tutkinut erilaisia skenaarioita valmistautuakseen tulevaisuuden epävarmuuksiin ja toteuttaa tarvittavat mahdolliset toimenpiteet tilanteen niin vaatiessa.
Joulukuussa 2019 F-Secure julkisti alla olevan arvion vuoden 2020 näkymistään:
- Yritystietoturvan orgaanisen kasvun odotetaan jatkuvan vuonna 2020, kuitenkin hitaampana kuin vuonna 2019. Lopetettujen, ei-strategisten tuotteiden negatiivinen vaikutus kasvuun vuonna 2020 on arviolta muutamia prosenttiyksikköjä.
- Kuluttajatietoturvan liikevaihdon odotetaan olevan noin vuoden 2019 tasolla.
- Oikaistun käyttökatteen odotetaan kasvavan selvästi verrattuna vuoteen 2019.
Lisätietoja:
Eriikka Söderström, Talousjohtaja, F-Secure Oyj
4
Henri Kiili, Johtaja - Sijoittajasuhteet ja Treasury, F-Secure Oyj
0