GOFORE Gofore Oyj

Gofore Oyj: Gofore nimittää Ville Hurnosen yritysjärjestelyistä vastaavaksi johtajaksi

Gofore Oyj: Gofore nimittää Ville Hurnosen yritysjärjestelyistä vastaavaksi johtajaksi

GOFORE OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 2.11.2021 KLO 09.40 

Gofore nimittää Ville Hurnosen yritysjärjestelyistä vastaavaksi johtajaksi

Digitaalisen muutoksen asiantuntijayritys Gofore Oyj on nimittänyt Ville Hurnosen (48) yritysjärjestelyistä vastaavaksi johtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi. Hän siirtyy Goforelle Netwheels Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä ja aloittaa tehtävässään 4.12.2021. Nimityksellä Gofore vahvistaa kasvustrategiansa toteuttamista ja tavoitettaan kasvaa yritysjärjestelyillä.

Ville Hurnosella (KTM, tekn. yo.) on vahvaa kokemusta IT-alalta toimitusjohtajan, myynti- ja liiketoimintajohtajan sekä konsultin tehtävistä. Ennen Goforelle siirtymistään Hurnonen johti kahdeksan vuoden ajan Sanoma-konserniin kuuluvaa SaaS-yhtiö Netwheels Oy:tä. Hän on aiemmin työskennellyt muun muassa Appelsiini Finland Oy:ssä, Elisa Oyj:ssä, Enfo Oyj:ssä ja Capnova Oy:ssä. Tällä hetkellä Hurnonen toimii myös perustamassaan Binary Design Agency Oy:ssä ja on Plantui Oy:n hallituksen jäsen. 

”Toivotan Villen lämpimästi tervetulleeksi Goforelle ja johtoryhmään. Olemme toteuttaneet kuusi yritysostoa vuodesta 2017, ja niistä jokainen on vaikuttanut olennaisesti siihen, mitä Gofore on tänään. Olemme mielestäni hienosti onnistuneet luomaan arvoa niin asiakkaille, omistajille kuin goforelaisille lisäämällä osaamistamme digitaalisen transformaation eri osa-alueilla. Tällä polulla jatkamme strategiamme mukaisesti ja on hienoa saada IT-alalta laajasti kokemusta kerännyt Ville mukaan tiimimme”, sanoo toimitusjohtaja Mikael Nylund

Gofore tavoittelee kasvustrategiansa mukaisesti yli 20 prosentin vuotuista liikevaihdon kasvua, josta noin puolet odotetaan toteutuvan yritysostojen kautta. Yritysostoilla ja integraatioilla pyritään tukemaan kasvua niin Suomessa kuin kansainvälisesti, erityisesti Saksassa, jossa Goforella on paikallista liiketoimintaa. Hurnosen vastuualueeseen kuuluu yritysjärjestelytoiminto molemmissa maantieteellisissä kohdealueissa sekä Gofore-konsernin alustapalvelujen ja integraatiokyvykkyyden kehittäminen.

”Olen erittäin innostunut uudesta tehtävästäni Goforella. On hienoa päästä tukemaan ainutlaatuisen yhtiön kasvua ja kansainvälistymistä. Uskon, että pystyn pitkällä ja monipuolisella IT-alan kokemuksellani auttamaan yhtiötä toteuttamaan onnistuneita yritysostoja ja integraatioita. Goforessa minua kiehtoo ihmislähtöisen ja eettisen digitaalisen tulevaisuuden rakentaminen”, Ville Hurnonen kommentoi nimitystään.

Gofore-konsernin johtoryhmän muodostavat 4.12.2021 alkaen:

Mikael Nylund, toimitusjohtaja 

Teppo Talvinko, talousjohtaja 

Riikka Vilminko-Heikkinen, johtaja, myynti ja asiakasarvo

Ville Hurnonen, johtaja, yritysjärjestelyt

Petra Sievinen, markkinointi- ja viestintäjohtaja 

Terhi Vesanen, kasvujohtaja 

Juha Virtanen, johtaja, digitaaliset palvelut

Elja Kirjavainen, johtaja, digitaalinen muutos

Miika Nurminen, digitaalinen laadunvarmistus

Sanna Hildén, henkilöstöjohtaja

Kalle Mäki, lakiasiainjohtaja

Lehdistökuva, Ville Hurnonen. Kuva: Jonathan Melartin.

Lisätietoja: 

Mikael Nylund, toimitusjohtaja, Gofore Oyj 

p. 040 540 2280 

 

Ville Hurnonen

Yritysjärjestelyistä vastaava johtaja 4.12.2021 alkaen, Gofore Oyj

p. 050 433 5944

Gofore Oyj on digitaalisen muutoksen asiantuntija. Meitä on Suomessa, Saksassa, Espanjassa ja Virossa yli 800 alan johtavaa asiantuntijaa, jotka ovat yrityksemme sydän, aivot ja kädet. Kaikella tekemisellämme on positiivinen vaikutus – oli kyse sitten johdon konsultoinnista, muotoilusta, koodauksesta tai testauksesta. Meillä tehdään töitä ihmisistä, yhteisöistä ja organisaatioista välittäen. Toimintaamme ohjaavat vahvat arvomme: olemme jokaiselle hyvä työpaikka, ja elämme asiakkaidemme onnistumisista. Liikevaihtomme vuonna 2020 oli 78 miljoonaa euroa. Gofore Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Tutustu meihin paremmin osoitteessa  



EN
02/11/2021

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Gofore Oyj

Gofore Plc: 1 director

A director at Gofore Plc maiden bought 3,600 shares at 14.030EUR and the significance rating of the trade was 70/100. Is that information sufficient for you to make an investment decision? This report gives details of those trades and adds context and analysis to them such that you can judge whether these trading decisions are ones worth following. Included in the report is a detailed share price chart which plots discretionary trades by all the company's directors over the last two years clea...

 PRESS RELEASE

Invitation to Gofore’s Capital Markets Day 2023

Invitation to Gofore’s Capital Markets Day 2023 Gofore PlcPress Release14 December 2022 Invitation to Gofore's Capital Markets Day on 13 January 2023 Gofore is pleased to invite investors, analysts and media representatives to the company’s Capital Markets Day 2023. The event will be held as a live webcast. In the event, Gofore’s CEO Mikael Nylund and other executives of the company delve into the  communicated today. Day: Friday, 13 January 2023 Time: 9.30 – 12.30 a.m. EET Webcast and enrolment:  Participants are requested to enroll for the event with the link above, and ...

 PRESS RELEASE

Kutsu Goforen pääomamarkkinapäivään 13.1.2023

Kutsu Goforen pääomamarkkinapäivään 13.1.2023 Gofore Oyj Lehdistötiedote 14.12.2022  Kutsu Goforen pääomamarkkinapäivään 13.1.2023 Goforella on ilo kutsua sijoittajat, analyytikot ja median edustajat yhtiön pääomamarkkinapäivään 2023. Tilaisuus pidetään webcast-lähetyksenä. Tilaisuudessa Goforen toimitusjohtaja Mikael Nylund ja yhtiön muu johto kertovat tarkemmin yhtiön tänään tiedottamasta . Päivä: perjantai 13.1.2023 Aika: 9.30 – 12.30 Webcast ja ilmoittautuminen:  Pyydämme osallistujia ilmoittautumaan tilaisuuteen yllä olevan linkin kautta. Sama linkki toimii ...

 PRESS RELEASE

Gofore updates its strategy and long-term financial targets – Changes ...

Gofore updates its strategy and long-term financial targets – Changes in the management team   Gofore Plc Other information disclosed according to the rules of the Exchange 14 December 2022 at 3.15 pm EET Gofore updates its strategy and long-term financial targets – Changes in the management team Gofore Plc’s Board of Directors has today accepted the company’s updated strategy for 2023-2024, as well as updated long-term financial targets.   The strategy update that Gofore carried out together with its staff strengthens the company’s growth strategy, while sharpening its...

 PRESS RELEASE

Gofore päivittää strategiaansa ja pitkän aikavälin taloudellisia tavoi...

Gofore päivittää strategiaansa ja pitkän aikavälin taloudellisia tavoitteitaan – Muutoksia johtoryhmään Gofore Oyj Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot 14.12.2022 klo 15.15 Gofore päivittää strategiaansa ja pitkän aikavälin taloudellisia tavoitteitaan – Muutoksia johtoryhmään Gofore Oyj:n hallitus on tänään hyväksynyt yhtiön päivitetyn strategian vuosille 2023–2024 sekä päivitetyt pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet. Goforen yhdessä henkilöstönsä kanssa tekemä strategiapäivitys vahvistaa yhtiön kasvustrategiaa, terävöittäen sen valintoja Goforen vahvuuk...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch