HRTIS Herantis Pharma Oyj

Herantis Pharma Oyj on jättänyt listalleottohakemuksen Nasdaq Stockholm AB:lle tarjottavien osakkeiden listaamiseksi

Herantis Pharma Oyj on jättänyt listalleottohakemuksen Nasdaq Stockholm AB:lle tarjottavien osakkeiden listaamiseksi

Herantis Pharma Oyj on jättänyt listalleottohakemuksen Nasdaq Stockholm AB:lle tarjottavien osakkeiden listaamiseksi

Herantis Pharma Oyj

Yhtiötiedote 10.12.2019 kello 16:00

TÄMÄN TIEDOTTEEN SISÄLTÄMÄ TIETO EI OLE TARKOITETTU JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, KANADASSA, SINGAPORESSA TAI YHDYSVALLOISSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKAISEMINEN OLISI LAINVAISTAISTA.

Herantis Pharma Oyj ("Herantis" tai "Yhtiö") tiedotti 2.12.2019, että Yhtiön 11.11.2019 tiedottama suunnattu osakeanti ("Osakeanti") ylimerkittiin moninkertaisesti ja toteutetaan suunnitellusti. Osakeannissa Yhtiö laskee liikkeeseen yhteensä 618.018 Yhtiön uutta osaketta ("Tarjottavat Osakkeet"), edellyttäen että Osakeannissa merkityt Tarjottavat Osakkeet maksetaan Osakeannin ehtojen mukaisesti.

Herantis on tänään 10.12.2019 jättänyt Nasdaq Stockholm AB:lle listalleottohakemuksen Tarjottavien Osakkeiden listaamiseksi.

Tarjottavat Osakkeet tullaan listaamaan Osakeannin ehtojen ja tänään jätetyn listalleottohakemuksen mukaisesti seuraavasti, edellyttäen että kaikki merkityt Tarjottavat Osakkeet maksetaan Osakeannin ehtojen mukaisesti ja että Nasdaq Stockholm AB hyväksyy Yhtiön listalleottohakemuksen: (i) 360.000 Tarjottavaa Osaketta, jotka on allokoitu yksityishenkilöille ja muille yhteisöille kuin kokeneille sijoittajille Ruotsissa ja Tanskassa tullaan listaamaan Nasdaq First North Growth Market Swedeniin, joka on Nasdaq Stockholmin ylläpitämä monenkeskinen kaupankäyntijärjestelmä; ja (ii) 258.018 Tarjottavaa Osaketta, jotka on allokoitu rajoitetulle määrälle kokeneita sijoittajia sekä eräille muille sijoittajille Euroopan talousalueella tullaan listaamaan Nasdaq First North Growth Market Finlandiin, joka on Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämä monenkeskinen kaupankäyntijärjestelmä.

Kaupankäynnin Tarjottavilla Osakkeilla odotetaan alkavan Nasdaq First North Growth Market Swedenissä ja Nasdaq First North Growth Market Finlandissa arviolta 16.12.2019.

Herantis Pharma Oyj

Hallitus

Lisätietoja:

Herantis Pharma Oyj, Pekka Simula, toimitusjohtaja, puh. 5

Yhtiön verkkosivusto: 

Hyväksytty neuvonantaja: UB Securities Oy, puh. 25

Herantis Pharma Oyj lyhyesti

Herantis Pharma Oyj on innovatiivinen lääkekehitysyhtiö, joka tuo lääkekehitykseen perinteisestä poikkeavia lähestymistapoja hoitojen uudistamiseksi. Lääkeaihiomme, CDNF ja Lymfactin, edustavat regeneratiivista eli uudistavaa lääketiedettä. Ne pyrkivät mullistamaan Parkinsonin taudin ja muiden hermorappeumasairauksien sekä sekundäärisen lymfaturvotuksen hoidon. Herantiksen osakkeet ovat listattuna Nasdaq First North Growth Market Finland-listalla.

JAKELU:

Nasdaq Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

Tärkeä huomautus

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi, suoraan tai välillisesti, Australiassa, Etelä-Afrikassa, Hongkongissa, Japanissa, Kanadassa tai Yhdysvalloissa tai missään muussa valtiossa, jossa levittäminen tai julkaiseminen olisi lainvastaista.

Tämä tiedote ei ole esite eikä arvopapereita koskeva tarjous. Mahdollista tarjousta ei tehdä missään sellaisessa maassa, jossa joko tarjous tai siihen osallistuminen olisi kiellettyä, eikä missään sellaisessa maassa, jossa tarjous edellyttäisi esitteen laatimista, rekisteröintiä tai muita vastaavia toimenpiteitä. Pääjärjestäjä toimii mahdollisessa osakeannissa yksinomaan Yhtiön eikä kenenkään muun tahon puolesta. Pääjärjestäjä ei kohtele asiakkaanaan eikä ole vastuussa asiakassuojan järjestämisestä tai neuvojen antamisesta kenellekään muille henkilöille koskien tämän tiedotteen sisältöä tai tässä tiedotteessa mainittua mahdollista transaktiota.

Tämä tiedote on suunnattu vain henkilöille, (A) jotka ovat Yhdysvaltojen ulkopuolella; (B) (i) joiden asuinvaltio on Ruotsi tai Tanska; tai (ii) joiden asuinvaltio on Euroopan talousalueen muussa jäsenvaltiossa kuin Ruotsissa tai Tanskassa ja jotka ovat kokeneita sijoittajia (asetuksen (EU) 2017/1129 ("Esiteasetus") artiklan 2(1)(e) mukaan); ja (C) Yhdistyneen Kuningaskunnan osalta (i) Ison-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act), vuoden 2005 määräyksen ("Määräys") 19 (5) artiklan (Financial Promotion) mukaisille sijoitusalan ammattilaisille tai (ii) korkean varallisuusaseman yhtiöille (high net worth entity); ja (iii) muille Määräyksen 49(2) artiklan mukaisille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki tällaiset henkilöt yhdessä "Asiaankuuluvat tahot"). Kaikki mahdollisessa osakeannissa tarjottavat osakkeet tai tällaisten osakkeiden merkintään, ostamiseen tai muulla tavoin hankkimiseen liittyvät pyynnöt, tarjoukset tai sopimukset on tarkoitettu ainoastaan Asiaankuuluvien tahojen saataville. Kenenkään, joka ei ole Asiaankuuluva taho, ei tule toimia tämän tiedotteen perusteella.

Yleisöanti on strukturoitu siten, ettei siihen sovelleta vaatimusta julkistaa Tanskan finanssivalvontaviranomaisen (tanskaksi: Finanstilsynet) tai Ruotsin finanssivalvontaviranomaisen (ruotsiksi: Finansinspektionen) hyväksymää esitettä. Yleisöannin yhteenlasketun kokonaisvastikkeen ollessa alle 2,5 miljoonaa euroa, on Yleisöannin yhteenlaskettu kokonaisvastike alle Esiteasetuksen mukaisen yleisölle arvopapereita tarjottaessa soveltuvan esitteen julkistamisvelvollisuuden rajan siten kuin se on täytäntöönpantu Tanskan arvopaperimarkkinalain 10 kohdassa ja Ruotsissa Esiteasetusta täydentävän lain 2019:414 2 luvun 1 §:ssä (ruotsiksi: lag med kompletterande bestämmelser till EU prospektförordning), eikä Yleisöantiin siten sovelleta vaatimusta julkistaa Tanskan finanssivalvontaviranomaisen (tanskaksi: Finanstilsynet) tai Ruotsin finanssivalvontaviranomaisen (ruotsiksi: Finansinspektionen) hyväksymää esitettä. Lisäksi Suunnatussa annissa kaikki Ruotsissa ja Tanskassa tehtävät Tarjottavia Osakkeita koskevat tarjoukset tehdään Esiteasetuksen mukaisen esitteen julkistamista koskevan poikkeuksen nojalla. Tanskan finanssivalvontaviranomainen (tanskaksi: Finanstilsynet), Ruotsin finanssivalvontaviranomainen (ruotsiksi: Finansinspektionen) tai mikään muu Esiteasetuksen mukaan toimivaltainen viranomainen ei ole tarkistanut, hyväksynyt tai rekisteröinyt, eikä tule tarkistamaan, hyväksymään tai rekisteröimään tätä tiedotetta tai sijoitusmuistiota.

Tämä tiedote ei ole arvopapereiden myyntitarjous Yhdysvalloissa. Osakkeita ei saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa ilman rekisteröintiä tai rekisteröintiä koskevaa poikkeusta Yhdysvaltojen vuoden 1933 arvopaperilain (U.S. Securities Act 1933, muutoksineen) mukaisesti. Yhtiö ei ole rekisteröinyt, eikä sen tarkoituksena ole rekisteröidä, mitään osaa mahdollisesta tarjouksesta Yhdysvalloissa, eikä sen tarkoituksena ole tarjota arvopapereita yleisölle Yhdysvalloissa.

Tämä tiedote sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä lausumat eivät perustu historiallisiin tosiseikkoihin, vaan ne ovat lausumia tulevaisuuden odotuksista. Tässä tiedotteessa olevat lausumat, joissa käytetään ilmauksia "harkitsee", "tähtää", "arvioi", "olettaa", "uskoo", "arvioi", "odottaa", "aikoo", "saattaa", "suunnittelee", "pitäisi", ja muut Yhtiöön tai osakeantiin liittyvät vastaavat ilmaisut ovat esimerkkejä tällaisista tulevaisuutta koskevista lausumista. Muut tulevaisuutta koskevat lausumat voidaan tunnistaa asiayhteydestä, jossa lausumat on esitetty. Tulevaisuutta koskevissa lausumissa on tietoa tulevaisuuden tuloksista, suunnitelmista tai odotuksista koskien Yhtiön liiketoimintaa, mukaan lukien sen strategiset suunnitelmat ja kasvua koskevat suunnitelmat ja kannattavuus, ja yleistä taloudellista tilannetta. Nämä tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat tämänhetkisiin suunnitelmiin, arvioihin, ennusteisiin ja odotuksiin. Ne perustuvat tiettyihin tällä hetkellä perusteltavissa oleviin odotuksiin, jotka saattavat kuitenkin osoittautua virheellisiksi. Tällaiset tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat oletuksiin, ja niihin liittyy useita riskejä ja epävarmuustekijöitä. Sijoittajien ei tule tukeutua näihin tulevaisuutta koskeviin lausumiin. Lukuisat tekijät saattavat aiheuttaa sen, että Yhtiön todellinen liiketoiminnan tulos tai taloudellinen asema eroaa olennaisesti siitä liiketoiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta, jotka on ilmaistu tai joihin on viitattu tulevaisuutta koskevissa lausumissa. Näiden tekijöiden puuttuminen tai toteutuminen saattaa aiheuttaa sen, että Yhtiön todellinen liiketoiminnan tulos ja taloudellinen asema poikkeavat merkittävästi siitä, mitä on esitetty tai kuvattu suoraan tai epäsuorasti niissä kohdissa, jotka sisältävät tulevaisuutta koskevia lausumia. Tässä tiedotteessa esitettyjen riskien, epävarmuustekijöiden, olettamusten ja muiden tekijöiden valossa tulevaisuutta koskevissa lausumissa mainitut tapahtumat eivät välttämättä toteudu. Näin ollen tässä tiedotteessa esitettyjen tulevaisuutta koskevien lausumien paikkansapitävyyttä ja täydellisyyttä tai ennustettujen tapahtumien toteutumista ei voida taata.

EN
10/12/2019

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Herantis Pharma Oyj

 PRESS RELEASE

Herantis Pharma announces successful completion of six-month GLP toxic...

Herantis Pharma announces successful completion of six-month GLP toxicology study of HER-096 Key step achieved in advancing HER-096 towards Phase 2 efficacy trial  Espoo, Finland, 26 November 2025: Herantis Pharma Plc (“Herantis”), a clinical-stage company developing disease-modifying therapies to stop the progression of Parkinson’s disease, today announces the successful completion of a six-month preclinical Good Laboratory Practice (GLP) toxicology study for its lead clinical asset, HER-096. The study demonstrated a favorable safety and tolerability profile, well aligned with the previou...

 PRESS RELEASE

Herantis Pharma presents positive topline data for HER-096 in Phase 1b...

Herantis Pharma presents positive topline data for HER-096 in Phase 1b trial for people living with Parkinson’s disease Herantis Pharma announces positive topline data for HER-096 in Phase 1b trial for people living with Parkinson’s disease Trial meets all primary and secondary endpoints establishing a strong foundation to Phase 2  The clinical trial demonstrated that both repeated 200 mg and 300 mg doses of HER-096 are generally safe and well tolerated in Parkinson’s disease (PD) patients.Results from the clinical trial demonstrated a pharmacokinetic profile consistent with predictions...

 PRESS RELEASE

Herantis Pharma releases 1H 2025 report today

Herantis Pharma releases 1H 2025 report today Espoo, Finland, 21 August 2025: Herantis Pharma Plc ("Herantis"), a clinical-stage company developing disease-modifying therapies to stop Parkinson’s disease, releases today the Company’s 1H 2025 report. The full report is available at the Company’s website: . Antti Vuolanto, CEO of Herantis, said: “We made significant clinical progress in the first half of 2025, advancing HER-096 through the Phase 1b study which is now approaching completion on schedule, a key milestone. We reported encouraging pharmacokinetic data from Part 1 of the study in ...

 PRESS RELEASE

Last patient visit completed on schedule in Phase 1b clinical trial of...

Last patient visit completed on schedule in Phase 1b clinical trial of HER-096 for Parkinson’s disease Patient visits are now complete in the final cohort of Phase 1b trial, consisting of Parkinson’s disease patients receiving 300 mg doses of HER-096 or placebo twice weekly over a four-week periodPrimary objective is to assess the safety, tolerability and pharmacokinetics of repeated subcutaneous doses of HER-096; the trial will also evaluate selected biomarkers, and aims to identify novel treatment response biomarkers and monitor symptoms associated with Parkinson’s diseaseTopline Phase 1b...

 PRESS RELEASE

First patients dosed in final cohort of Phase 1b clinical trial of HER...

First patients dosed in final cohort of Phase 1b clinical trial of HER-096 for Parkinson’s disease Herantis Pharma Plc – Press release First patients dosed in final cohort of Phase 1b clinical trial of HER-096 for Parkinson’s disease HER-096 is a first-in-class agent in development for the treatment of Parkinson’s disease with disease modifying potential and convenient subcutaneous administrationSuccessful completion of the first patient cohort in Part 2 of the trial and approval to proceed from the Data and Safety Monitoring BoardPrimary objective is to assess the safety, tolerability ...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch