HUH1V Huhtamaki Oyj

Huhtamäki peruu toistaiseksi näkymänsä vuodelle 2020

Huhtamäki peruu toistaiseksi näkymänsä vuodelle 2020

HUHTAMÄKI OYJ SISÄPIIRITIETO 26.3.2020 KLO 20.45

Huhtamäki peruu toistaiseksi näkymänsä vuodelle 2020

Koronaviruspandemia aiheuttaa häiriöitä Huhtamäen liiketoimintaedellytyksissä maailmanlaajuisesti ja noutoruokapakkausten kysyntä on merkittävästi heikentynyt. Tilanteen nopeasti heikennyttyä yhtiö on päättänyt perua 13.2.2020 julkaisemansa näkymät vuodelle 2020. Viranomaisten useissa maissa antamat määräykset ja rajoitteet viruksen leviämisen estämiseksi ovat vähentäneet pikaruokaravintoloiden kävijämäärää ja kuluttajien liikkumista. Elintarvikepakkausten kysynnän kasvu voi mahdollisesti osin lieventää noutoruokapakkausten kysynnän heikkenemisen vaikutuksia. Elintarvikepakkausten osuus Huhtamäen liiketoiminnasta on yli 50 %.

”Keskitymme nyt huolehtimaan työntekijöidemme terveydestä ja turvallisuudesta sekä tuotantomme jatkuvuudesta maailmanlaajuisesti. Nämä poikkeukselliset ajat muistuttavat meitä arvoistamme ja asioiden tärkeysjärjestyksestä: suojele ihmisiä, suojele ruokaa, suojele luontoa. Juuri julkaisemamme vuoteen 2030 tähtäävän strategiamme mukaisesti keskitymme kasvun vauhdittamiseen, kilpailukykymme parantamiseen ja kestävän kehityksen edistämiseen. Olemme sitoutuneet säilyttämään yhtiön vahvan taseen ja vakaan taloudellisen aseman, jotka auttavat meitä selviämään tästä kriisistä. Olen vakuuttunut siitä, että Huhtamäki on entistä vahvempi tämän poikkeuksellisen ajanjakson jälkeen ja palvelemme asiakkaitamme tulevaisuudessa entistä paremmin,” sanoo toimitusjohtaja Charles Héaulmé.

Koronaviruspandemiasta johtuvan poikkeuksellisen ja yhä heikentyvän tilanteen ja sen liiketoimintaedellytyksiin aiheuttamien muutosten vuoksi Huhtamäen 13.2.2020 julkaistut näkymät vuodelle 2020 eivät ole enää voimassa. Huhtamäki päivittää näkymänsä, kun liiketoimintaympäristön muutosten vaikutukset sen liiketoiminnan edellytyksiin voidaan arvioida luotettavasti.

Aiemmat näkymät vuodelle 2020 (julkaistu 13.2.2020)

Konsernin liiketoimintaedellytysten odotetaan säilyvän suhteellisen vakaina vuonna 2020. Konsernilla on hyvä taloudellinen asema ja kyky tuottaa positiivista rahavirtaa, mikä mahdollistaa kannattavien kasvumahdollisuuksien hyödyntämisen. Investointien määrän odotetaan olevan suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2019 investointien kohdistuessa pääosin liiketoiminnan laajentamiseen.

Lisätietoja:

Thomas Geust, talousjohtaja, puh. 010 686 7880

HUHTAMÄKI OYJ

Konserniviestintä

Huhtamäki on maailmanlaajuisesti johtava noutoruuan ja elintarvikkeiden pakkausratkaisujen toimittaja. Innovatiiviset tuotteemme auttavat päivittäin miljardeja kuluttajia ympäri maailmaa tekemään vastuullisia elämäntapavalintoja. Pakkauksilla on merkittävä rooli elintarvikkeiden turvallisuudessa ja käytettävyydessä. Olemme sitoutuneet tekemään entistä helpommin kierrätettäviä pakkauksia ja toimimaan kaikessa kestävää kehitystä edistäen. Keskitymme saavuttamaan hiilineutraalin tuotannon ja suunnittelemaan kaikki tuotteemme kierrätettäviksi, kompostoitaviksi tai uudelleen käytettäviksi vuoteen 2030 mennessä.

Meillä on sadan vuoden historia ja vahva pohjoismainen perintö. 18 600 työntekijäämme tuottavat älykkäitä seuraavan sukupolven pakkauksia 35 maassa ja 81 tuotantolaitoksessa ympäri maailmaa. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 3,4 miljardia euroa. Huhtamäki-konsernin pääkonttori on Espoossa, ja emoyhtiö Huhtamäki Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja kestävän kehityksen toimintasuunnitelmasta ja tavoitteestamme osoitteessa .

EN
26/03/2020

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Huhtamaki Oyj

ABGSC Pulp & Paper Research ... (+3)
  • ABGSC Pulp & Paper Research
  • Henrik Bartnes
  • Martin Melbye
ABGSC Pulp & Paper Research ... (+3)
  • ABGSC Pulp & Paper Research
  • Henrik Bartnes
  • Martin Melbye
 PRESS RELEASE

Proposals by Huhtamäki Oyj’s Board of Directors to the Annual General ...

Proposals by Huhtamäki Oyj’s Board of Directors to the Annual General Meeting of Shareholders HUHTAMÄKI OYJ STOCK EXCHANGE RELEASE 13.2.2026 AT 8:45 (EET) Proposals by Huhtamäki Oyj’s Board of Directors to the Annual General Meeting of Shareholders The Annual General Meeting of Shareholders of Huhtamäki Oyj (the "Company") (the "AGM") will be held on Wednesday, April 29, 2026, at 11:00 (EEST), at Scandic Marina Congress Center, Katajanokanlaituri 6, 00160 Helsinki, Finland. The notice to convene the AGM is planned to be published on the Company’s website () on March 30, 2026. The notice ...

 PRESS RELEASE

Huhtamäki Oyj:n hallituksen ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle

Huhtamäki Oyj:n hallituksen ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle HUHTAMÄKI OYJ PÖRSSITIEDOTE 13.2.2026 KLO 8.45 Huhtamäki Oyj:n hallituksen ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään keskiviikkona 29.4.2026 klo 11.00 alkaen Scandic Marina Congress Centerissä, osoitteessa Katajanokanlaituri 6, 00160 Helsinki. Kutsu yhtiökokoukseen on suunniteltu julkistettavaksi yhtiön internetsivuilla () 30.3.2026. Kutsu sisältää yksityiskohtaisempia tietoja yhtiökokoukseen osallistumisesta ja äänestämisestä. Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdo...

 PRESS RELEASE

Huhtamäki Oyj:n Tilinpäätöstiedote 1.1.–31.12.2025: Vakaa tulos epäsuo...

Huhtamäki Oyj:n Tilinpäätöstiedote 1.1.–31.12.2025: Vakaa tulos epäsuotuisista valuuttavaikutuksista huolimatta HUHTAMÄKI OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2026 KLO 8.30 Huhtamäki Oyj:n Tilinpäätöstiedote 1.1.–31.12.2025: Vakaa tulos epäsuotuisista valuuttavaikutuksista huolimatta Q4 2025 lyhyesti Liikevaihto laski 7 % 980,5 milj. euroon (1 058,7 milj. euroa)Liikevaihdon vertailukelpoinen kasvu oli konsernitasolla -2 %Raportoitu liikevoitto 89,0 milj. euroa (95,0 milj. euroa); oikaistu liikevoitto oli 103,2 milj. euroa (110,3 milj. euroa) sisältäen valuuttakurssien 4,3 milj. euron epäsuotuisan...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch