HUH1V Huhtamaki Oyj

Muutos Huhtamäen johtoryhmässä

Muutos Huhtamäen johtoryhmässä

HUHTAMÄKI OYJ PÖRSSITIEDOTE 3.7.2025 KLO 9.00

Muutos Huhtamäen johtoryhmässä 

Ingolf Thom, henkilöstö- ja työturvallisuusjohtaja, ja konsernin johtoryhmän jäsen, on päättänyt lopettaa Huhtamäen palveluksessa siirtyäkseen uusien haasteiden pariin. Ingolf jatkaa yhtiössä vuoden loppuun asti sujuvan siirtymäkauden varmistamiseksi. 

“Olen kiitollinen Ingolfin panoksesta Huhtamäen HR- ja työturvallisuusasioihin viimeisten kolmen ja puolen vuoden aikana. Hänen johtamiensa strategisten hankkeiden ansiosta Huhtamäen henkilöstön sitoutuneisuusindeksi on noussut verrokkejamme korkeammalle tasolle, henkilöstön ja johtamisen kehittäminen on vahvistunut ja työturvallisuutta tukevat toimemme ovat kehittyneet merkittävästi. Näiden myötä meillä on nyt erinomaiset lähtökohdat jatkaa osaamisemme kehittämistä ja edelleen parantaa työturvallisuutta, ” sanoo Huhtamäen toimitusjohtaja Ralf K. Wunderlich. 

Katariina Kravi (58) on nimitetty Huhtamäen henkilöstö-, työturvallisuus- ja viestintäjohtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi 1.1.2026 alkaen. Hän raportoi toimitusjohtaja Ralf K. Wunderlichille toimipaikkanaan Espoo. 

Katariina siirtyy Huhtamäelle Stora Ensolta, missä hän on toiminut henkilöstö- ja viestintäjohtajana. Hänellä on yli 20 vuoden kokemus kansainvälisistä henkilöstöasioiden johtotehtävistä globaaleissa teknologia- ja teollisuusyhtiöissä, globaalien HR-tiimien vetämisestä, muutosjohtamisesta ja transformaatioista. 

“Toivotan Katariinan lämpimästi tervetulleeksi konsernimme johtoryhmään. Hänen laaja kokemuksensa ihmisten johtamisesta yrityskulttuurin muutoksen kautta on tärkeää vahvistaessamme organisaatiomme osaamista ja työturvallisuutta sekä vauhdittaessamme kannattavaa kasvuamme. Näitä osa-alueita tarvitaan saavuttaaksemme tavoitteemme olla vastuullisten pakkausratkaisujen ykkösvalinta”, sanoo Huhtamäen toimitusjohtaja Ralf K. Wunderlich. 

”Olen iloinen voidessani siirtyä Huhtamäelle sen tärkeässä kasvuvaiheessa. Yhtiön pitkät perinteet ja tavoite olla johtava vastuullisten pakkausratkaisujen toimittaja ovat kiinnostavia. Odotan innolla työskentelyä johtoryhmässä kehittääksemme yhtiön työturvallisuusasioita sekä suorituskykyyn ja taloudelliseen menestykseen tähtäävää organisaatiokulttuuria. Varmistamme yhdessä Huhtamäen tulevaisuuden kasvun edellytykset, ” sanoo Katariina Kravi. 

Muutoksen jälkeen konsernin johtoryhmään kuuluvat:  

Ralf K. Wunderlich (puheenjohtaja), toimitusjohtaja;  

Fredrik Davidsson, johtaja, Foodservice Packaging;  

Sara Engber, johtaja, Fiber Packaging;  

Thomas Geust, talousjohtaja;  

Axel Glade, johtaja, Flexible Packaging; 

Katariina Kravi, henkilöstö-, työturvallisuus- ja viestintäjohtaja (viimeistään 1.1.2026 alkaen);  

Ann O’Hara, johtaja, North America;  

Sami Pauni, vastuullisuus-, yhteiskuntasuhde- ja lakiasiainjohtaja;  

Johan Rabe, johtaja, digitalisaatio ja prosessitehokkuus (enintään 6.12.2025 saakka);  

Ingolf Thom, henkilöstö- ja työturvallisuusjohtaja (enintään 31.12.2025 saakka); ja  

Changsheng Wu, hankintajohtaja.  

Lisätietoja: 

Ralf K. Wunderlich, toimitusjohtaja, puh. 010 686 7058 

HUHTAMÄKI OYJ 

Konserniviestintä 

Huhtamäestä

Huhtamäki on maailmanlaajuisesti johtava vastuullisten pakkausratkaisujen toimittaja. Innovatiiviset tuotteemme suojaavat noutoruokaa, elintarvikkeita ja hygieniatuotteita. Varmistamalla ruoan hygieenisyyden ja turvallisuuden tuotteemme edistävät ruoan saatavuutta ja kohtuuhintaisuutta sekä ehkäisevät ruokahävikkiä. Vastuullisuus ohjaa kaikkea toimintaamme. 

Huhtamäellä on yli sadan vuoden historia ja vahva pohjoismainen perintö. Meidän noin 18 000 ammattilaistamme työskentelee 36 maassa ja 101 toimintapaikassa ympäri maailmaa. Arvomme ovat Välitä, Uskalla ja Tee valmiiksi. Vuonna 2024 Huhtamäen liikevaihto oli 4,1 miljardia euroa. Huhtamäki Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä ja pääkonttorimme on Espoossa. Lisätietoja  . 

Liitteet



EN
03/07/2025

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Huhtamaki Oyj

ABGSC Pulp & Paper Research ... (+3)
  • ABGSC Pulp & Paper Research
  • Henrik Bartnes
  • Martin Melbye
ABGSC Pulp & Paper Research ... (+3)
  • ABGSC Pulp & Paper Research
  • Henrik Bartnes
  • Martin Melbye
 PRESS RELEASE

Proposals by Huhtamäki Oyj’s Board of Directors to the Annual General ...

Proposals by Huhtamäki Oyj’s Board of Directors to the Annual General Meeting of Shareholders HUHTAMÄKI OYJ STOCK EXCHANGE RELEASE 13.2.2026 AT 8:45 (EET) Proposals by Huhtamäki Oyj’s Board of Directors to the Annual General Meeting of Shareholders The Annual General Meeting of Shareholders of Huhtamäki Oyj (the "Company") (the "AGM") will be held on Wednesday, April 29, 2026, at 11:00 (EEST), at Scandic Marina Congress Center, Katajanokanlaituri 6, 00160 Helsinki, Finland. The notice to convene the AGM is planned to be published on the Company’s website () on March 30, 2026. The notice ...

 PRESS RELEASE

Huhtamäki Oyj:n hallituksen ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle

Huhtamäki Oyj:n hallituksen ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle HUHTAMÄKI OYJ PÖRSSITIEDOTE 13.2.2026 KLO 8.45 Huhtamäki Oyj:n hallituksen ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään keskiviikkona 29.4.2026 klo 11.00 alkaen Scandic Marina Congress Centerissä, osoitteessa Katajanokanlaituri 6, 00160 Helsinki. Kutsu yhtiökokoukseen on suunniteltu julkistettavaksi yhtiön internetsivuilla () 30.3.2026. Kutsu sisältää yksityiskohtaisempia tietoja yhtiökokoukseen osallistumisesta ja äänestämisestä. Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdo...

 PRESS RELEASE

Huhtamäki Oyj’s Results January 1–December 31, 2025: Solid performance...

Huhtamäki Oyj’s Results January 1–December 31, 2025: Solid performance despite adverse currency impacts HUHTAMÄKI OYJ FINANCIAL STATEMENT RELEASE 13.2.2026 AT 8:30 EET Huhtamäki Oyj’s Results January 1–December 31, 2025: Solid performance despite adverse currency impacts Q4 2025 in brief Net sales decreased 7% to EUR 980.5 million (EUR 1,058.7 million)Comparable net sales growth at Group level was -2%Reported EBIT was EUR 89.0 million (EUR 95.0 million); adjusted EBIT was EUR 103.2 million (EUR 110.3 million) including an adverse currency impact of EUR 4.3 millionReported EPS was EUR 0.5...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch