ILK1S Ilkka-Yhtyma Oyj Series 1

Ilkan ja Kaleva Median medialiiketoimintojen yhdistäminen on toteutunut

Ilkan ja Kaleva Median medialiiketoimintojen yhdistäminen on toteutunut

Ilkka Oyj                Pörssitiedote 30.4.2025, klo 11.00



ILKAN JA KALEVA MEDIAN MEDIALIIKETOIMINTOJEN YHDISTÄMINEN ON TOTEUTUNUT



Ilkan ja Kalevan 3.4.2025 allekirjoittaman osakevaihtosopimuksen mukainen medialiiketoimintojen yritysjärjestely on tänään toteutunut. Järjestelyn seurauksena Ilkka Oyj:n tytäryhtiö I-Mediat Oy siirtyi kokonaisuudessaan Kaleva365 Oy:n omistukseen. Ilkka Oyj puolestaan omistaa 35 % Kaleva365 Oy:stä, josta Kaleva Oy omistaa loput 65 %.



Yhdistymisellä vahvistetaan alueellista mediaa ja turvataan luotettavan, laadukkaan ja riippumattoman alueellisen uutismedian jatkuvuus. Järjestely mahdollistaa myös riittävät panostukset digitaalisen median kehittämiseen.



Ilkan ja Kalevan medialiiketoimintojen yhdistymisestä Suomen mediakenttään syntyy merkittävä toimija, jolla on yhteensä 22 paikallisesti vahvaa mediabrändiä. Ilkan ja Kalevan medialiiketoimintojen yhteenlaskettu vuoden 2024 pro forma -liikevaihto oli noin 62 miljoonaa euroa ja käyttökate noin neljä miljoonaa euroa. Yhteenlaskettu henkilöstömäärä on noin 350 henkilöä. Kaikki työntekijät jatkavat nykyisten yhtiöidensä palveluksessa.



”Haluan kiittää Ilkan mediapalveluiden henkilöstöä pitkäjänteisestä, laadukkaasta ja tinkimättömästä työstä paitsi oman liiketoimintansa, myös koko Ilkka-konsernin menestyksen eteen. Ilkan mediabrändien kehitystyö on hyvässä vauhdissa digitalisoituvan median muutoksessa ja kehittäminen jatkuu nyt leveämpien hartioiden sekä taloudellisesti vahvojen omistajien turvin. Järjestelyn myötä Ilkka ei ole luopumassa medialiiketoiminnasta, vaan olemme sitoutuneet uuden yhtiön kehittämiseen aktiivisena vähemmistöomistajana. Yhtiön tärkein tehtävä on luotettavan ja laadukkaan paikallisen uutismedian tekeminen ja kehittäminen”, sanoo Ilkan toimitusjohtaja Olli Pirhonen.



Tietoa yritysjärjestelystä sekä sen vaikutuksesta Ilkan raportointiin



Ilkan medialiiketoimintasegmentin ulkoinen liikevaihto vuonna 2024 oli 23,1 miljoonaa euroa (25,0 miljoonaa euroa vuonna 2023) ja liikevoitto oli 1,0 miljoonaa euroa (-0,1 miljoonaa euroa vuonna 2023). Ilkan medialiiketoiminnan henkilömäärä keskimäärin vuonna 2024 oli 145 työntekijää (kokopäiväiseksi muutettuna). Luovutettavan liiketoiminnan Ilkka-konsernin taseessa olevien varojen arvo 31.12.2024 oli noin 10,0 miljoonaa ja velkojen arvo noin 5,8 miljoonaa.



Ennen kaupan toteuttamista I-Mediat Oy myi omistamansa tytäryhtiöt MySome Oy:n, Myynninmaailma Oy:n ja Festalia Oy:n Ilkka Oyj:lle. Lisäksi yritysjärjestelyn yhteydessä on sovittu Ilkka Oyj:n omistuksessa olevien Hilla Group Oyj:n osakkeiden myynnistä Kaleva365 Oy:lle osakevaihdon toteuduttua.



Ilkan omistuksen arvo Kaleva365 Oy:ssä tulee olemaan noin 9,0 miljoonaa euroa, mikä vastaa Ilkan ja Kalevan sopimaa I-Mediat Oy:n koko osakekannan arvoa. Koko järjestelystä Ilkka kirjaa arviolta noin 4 miljoonan euron voiton 31.12.2024 tasearvoilla.



Luovutettava medialiiketoiminta jatkoi toimintaansa osana Ilkkaa yrityskaupan toteuttamiseen saakka. Ilkka tulee raportoimaan medialiiketoiminnan lopetettuna toimintona. Kaupan toteutumisen jälkeen Kaleva365 Oy raportoidaan osakkuusyhtiönä.



Ilkka julkaisee Q1/2025 osavuosikatsauksen 5.5.2025.



ILKKA OYJ



Olli Pirhonen

toimitusjohtaja



Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Olli Pirhonen, Ilkka Oyj

puh. 040 766 5418



Jakelu:

Nasdaq Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet





Ilkka lyhyesti

Ilkan liiketoiminnan ytimen Suomessa muodostaa Summa Collective, johon kuuluu markkinoinnin ja viestinnän pilvipalveluja tuottava ohjelmistoyritys Liana, WordPress-palveluihin erikoistunut digitoimisto Evermade, kohderyhmädatan uranuurtaja Profinder, somemarkkinoinnin asiantuntijatoimisto MySome sekä strateginen B2B-markkinointikumppani Myynninmaailma. Summa Collectiven yritykset elävät digitaalisen markkinoinnin eturintamassa, hyödyntäen ja kehittäen tekoälyä, dataa ja markkinointiteknologioita kestävän kilpailuedun rakentamiseen. Kansainvälisen toiminnan painopisteemme on erityisesti Ruotsissa ja kehittyvillä markkinoilla Lähi-Idässä, jossa toimimme Lianan ja sen tytäryhtiöiden kautta. Konsernin palveluista vastaa noin 330 markkinoinnin ja teknologian osaaja.



EN
30/04/2025

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Ilkka-Yhtyma Oyj Series 1

 PRESS RELEASE

Kutsu Ilkka Oyj:n ylimääräiseen yhtiökokoukseen

Kutsu Ilkka Oyj:n ylimääräiseen yhtiökokoukseen Ilkka Oyj                Pörssitiedote 3.11.2025, klo 14.15KUTSU ILKKA OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEENIlkka Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 27.11.2025 klo 15.00 alkaen Seinäjoki Areenassa, osoitteessa Kirkkokatu 23, 60220 Seinäjoki. Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen, äänestyslippujen jakaminen ja kahvitarjoilu alkavat kokouspaikalla klo 13.30Lisäksi osakkeenomistajat, jotka ovat yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon, voiv...

 PRESS RELEASE

Ilkka-konsernin osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2025: Liikevaihto ja oikaist...

Ilkka-konsernin osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2025: Liikevaihto ja oikaistu oman toiminnan liikevoitto kasvussa Ilkka Oyj                Osavuosikatsaus 3.11.2025, klo 13.00ILKKA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2025: Liikevaihto ja oikaistu oman toiminnan liikevoitto kasvussaHEINÄ-SYYSKUU 2025- Liikevaihto 9 008 tuhatta euroa (6 737 tuhatta euroa)- Oikaistu oman toiminnan liikevoitto 1 176 tuhatta euroa (-162 tuhatta euroa), 13,1 prosenttia (-2,4 %) liikevaihdosta- Liikevoitto 997 tuhatta euroa (-452 tuhatta euroa), 11,1 prosenttia (-6,7 %) liikevaihdosta- Nettorahoituserät olivat 363 tuhat...

 PRESS RELEASE

Sisäpiiritieto: Ehdotus osakesarjojen yhdistämisestä ja siihen liittyv...

Sisäpiiritieto: Ehdotus osakesarjojen yhdistämisestä ja siihen liittyvästä I-sarjan osakkeiden omistajille suunnatusta maksuttomasta osakeannista Ilkka Oyj                Sisäpiiritieto 27.10.2025, klo 16.20SISÄPIIRITIETO: EHDOTUS OSAKESARJOJEN YHDISTÄMISESTÄ JA SIIHEN LIITTYVÄSTÄ I-SARJAN OSAKKEIDEN OMISTAJILLE SUUNNATUSTA MAKSUTTOMASTA OSAKEANNISTA Kuten Ilkka Oyj ("Yhtiö") tiedotti 24.3.2025, Yhtiön hallintoneuvosto päätti kokouksessaan 24.3.2025 kehottaa Yhtiön hallitusta tekemään selvityksen Yhtiön hallintomallin uudistamistarpeista ja valmistelemaan mainitun selvityksen perusteella y...

 PRESS RELEASE

Ilkka-konsernin puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2025: Liikevaihto ja oikai...

Ilkka-konsernin puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2025: Liikevaihto ja oikaistu oman toiminnan liikevoitto kasvoivat toisella vuosineljänneksellä Ilkka Oyj                Puolivuosikatsaus 11.8.2025, klo 13.00ILKKA-KONSERNIN PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2025: Liikevaihto ja oikaistu oman toiminnan liikevoitto kasvoivat toisella vuosineljännekselläHUHTI-KESÄKUU 2025- Liikevaihto 9 726 tuhatta euroa (7 922 tuhatta euroa)- Oikaistu oman toiminnan liikevoitto 500 tuhatta euroa (-500 tuhatta euroa), 5,1 prosenttia (-6,3 %) liikevaihdosta- Liikevoitto 85 tuhatta euroa (-1 000 tuhatta euroa), 0,9 prosent...

 PRESS RELEASE

Ilkka myy omistamansa Hilla Group Oyj:n osakkeet Kaleva365 Oy:lle

Ilkka myy omistamansa Hilla Group Oyj:n osakkeet Kaleva365 Oy:lle Ilkka Oyj                Lehdistötiedote 7.5.2025, klo 9.00ILKKA MYY OMISTAMANSA HILLA GROUP OYJ:N OSAKKEET KALEVA365 OY:LLEOsana konsernin medialiiketoiminnan järjestelyä Ilkka Oyj on tänään allekirjoitetun kauppasopimuksen mukaisesti toteuttanut kaikkien omistamiensa Hilla Group Oyj:n osakkeiden myynnin Kaleva365 Oy:lle.Ilkka Oyj myy Kaleva365 Oy:lle 83 171 kpl Hilla Group Oyj:n A-sarjan osaketta ja 44 464 kpl K-sarjan osaketta. Kyseiset osakkeet vastaavat 21,3 prosenttia Hilla Group Oyj:n kaikkien osakkeiden äänimäärästä j...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch