ICP1V Incap Oyj

Incap noudattaa Intian Karnatakan osavaltion hallituksen ohjeita ja sulkee tehtaansa maaliskuun 2020 loppuun asti

Incap noudattaa Intian Karnatakan osavaltion hallituksen ohjeita ja sulkee tehtaansa maaliskuun 2020 loppuun asti

Incap Oyj                                                         23.3.2020 klo 19:30

Pörssitiedote

Sisäpiiritieto

Incap noudattaa Intian Karnatakan osavaltion hallituksen ohjeita ja sulkee tehtaansa maaliskuun 2020 loppuun asti

Hallitukset ympäri maailmaa ovat toteuttamassa merkittäviä toimia COVID-19 -pandemian hillitsemiseksi rajoittamalla ihmisten liikkumista. Intian hallitus on tänään kehottanut kaikkien osavaltioidensa hallituksia aloittamaan oikeustoimet ulkonaliikkumiskiellon rikkojia vastaan.

Karnatakan osavaltion hallitus on asettanut koko osavaltion ulkonaliikkumiskieltoon 31.3.2020 asti.

Eristystoimenpiteet ja alueiden väliset liikkumisrajoitukset vaikuttavat tilapäisesti myös Incapin Tumkurin tehtaan toimintaan.

Koska rajoitukset koskevat myös huolitsijoita, tavaroita ei kuljeteta ennen maaliskuun loppua. Lisäksi kaikki Intian kansainväliset lennot on peruttu.

Näistä syistä Incap sulkee Tumkurin tehtaansa maaliskuun 2020 loppuun asti.

Incap seuraa tilanteen kehittymistä eri markkinoilla ja toimii paikallisten hallitusten ja terveydensuojeluviranomaisten ohjeiden mukaisesti.

"Työntekijöidemme, asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme terveys ja turvallisuus ovat meille ensiarvoisen tärkeitä. Toimimme määrätietoisesti heidän tukenaan näinä epätavallisina aikoina", toteaa Otto Pukk, Incapin toimitusjohtaja.

Lisätietoja (englanniksi):



Otto Pukk, toimitusjohtaja, Incap Oyj, puh.

Murthy Munipalli, toimitusjohtaja Incap CMS Pvt Ltd, puh 1

INCAP LYHYESTI

Incap on kansainvälisesti toimiva sopimusvalmistaja. Incapin asiakkaat ovat oman alansa johtavia korkean teknologian laitetoimittajia, joille Incap tuottaa kilpailukykyä strategisena kumppanina. Incapilla on tammikuussa 2020 tehdyn AWS Electronics Groupin yrityskaupan jälkeen toimintaa Suomessa, Virossa, Intiassa, Slovakiassa, Isossa-Britanniassa ja Kiinassa. Yhtiö työllistää noin 1300 henkeä. Incapin osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä vuodesta 1997 lähtien. Lisätietoja:



EN
23/03/2020

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Incap Oyj

Incap Oyj: 1 director

A director at Incap Oyj bought 1,800 shares at 17.299EUR and the significance rating of the trade was 53/100. Is that information sufficient for you to make an investment decision? This report gives details of those trades and adds context and analysis to them such that you can judge whether these trading decisions are ones worth following. Included in the report is a detailed share price chart which plots discretionary trades by all the company's directors over the last two years clearly show...

 PRESS RELEASE

Incap Corporation: Incap’s Margus Jakobson appointed member of Incap ...

Incap Corporation: Incap’s Margus Jakobson appointed member of Incap Group’s Management Team Incap Corporation       Stock exchange release      1 February 2023 at 4:00 p.m. EET    Incap Corporation: Incap’s Margus Jakobson appointed member of Incap Group’s Management Team Margus Jakobson (born 1979, Civ. Eng.), interim Managing Director of Incap Estonia, has been appointed member of Incap Group’s Management Team as well as Director of Operations Estonia and Managing Director of Incap Estonia as of 1 February 2023.  Margus Jakobson joined Incap Estonia in 2016 and has previously...

 PRESS RELEASE

Incap Oyj: Incapin Margus Jakobson on nimitetty Incap-konsernin johtor...

Incap Oyj: Incapin Margus Jakobson on nimitetty Incap-konsernin johtoryhmään Incap Oyj                     Pörssitiedote                 1.2.2023 klo 16.00 Incap Oyj: Incapin Margus Jakobson on nimitetty Incap-konsernin johtoryhmään  Margus Jakobson (s. 1979, Civ. Eng.), Incap Estonian väliaikainen toimitusjohtaja, on nimitetty Incap-konsernin johtoryhmän jäseneksi sekä Incapin Viron toiminnoista vastaavaksi johtajaksi ja Incap Estonian toimitusjohtajaksi 1.2.2023 alkaen.  Margus Jakobson tuli Incap Estonian palvelukseen vuonna 2016 ja on aiemmin ollut QHSE-toiminnoista sekä proses...

 PRESS RELEASE

Incap Corporation: : Incap’s schedule for financial reporting in the y...

Incap Corporation: : Incap’s schedule for financial reporting in the year 2023 Incap Corporation       Stock exchange release         7 December 2022 at 1:30 p.m. EET Incap Corporation: Incap’s schedule for financial reporting in the year 2023 Incap Corporation will publish the following financial reports in 2023:  financial statements release for 2022 on Wednesday 22 February 2023 annual report for 2022 during week 13/2023 (week commencing on 27 March 2023) business review for January–March 2023 on Wednesday 26 April 2023 half-year report for January–June 2023 on Friday 28 July 20...

 PRESS RELEASE

Incap Oyj: Incapin taloudellisen tiedottamisen aikataulu vuonna 2023

Incap Oyj: Incapin taloudellisen tiedottamisen aikataulu vuonna 2023 Incap Oyj                                 Pörssitiedote               7.12.2022 klo 13.30 Incap Oyj: Incapin taloudellisen tiedottamisen aikataulu vuonna 2023 Incap Oyj julkaisee vuonna 2023 seuraavat taloudelliset raportit:  tilinpäätöstiedote vuodelta 2022 keskiviikkona 22.2.2023 vuosikertomus vuodelta 2022 viikolla 13/2023 (27.3.2023 alkavalla viikolla) liiketoimintakatsaus tammi–maaliskuulta 2023 keskiviikkona 26.4.2023 puolivuosikatsaus tammi–kesäkuulta 2023 perjantaina 28.7.2023 liiketoimintakatsaus tammi–sy...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch