MEKKO Marimekko Oyj

Marimekko-päivä 17.5. Esplanadin puistossa – Unikko-kuvion juhlavuoden kunniaksi näytös myös Tokiossa

Marimekko-päivä 17.5. Esplanadin puistossa – Unikko-kuvion juhlavuoden kunniaksi näytös myös Tokiossa

Marimekko Oyj, Lehdistötiedote 6.5.2024 klo 9.30

Marimekko-päivä 17.5. Esplanadin puistossa – Unikko-kuvion juhlavuoden kunniaksi näytös myös Tokiossa

Perinteistä Marimekko-päivää vietetään jälleen toukokuun puolessa välissä Esplanadin puistonäytöksessä ja myymälöissä ympäri Suomen. Tänä vuonna Unikko 60 vuotta -näytös näkyy Esplanadin lisäksi myös Tokiossa.

Marimekko-päivänä 17.5. Esplanadi puhkeaa kukkaan, kun Marimekko kutsuu yhteisönsä katsomaan värikästä ja inspiroivaa kesämuotia, jonka päätähtenä on 60-vuotias Unikko-kuvio. Ulkoilmanäytös on perinteiseen tapaan avoin kaikille ja sitä tahdittaa live-esiintyjä Arppa & the band. Tapahtuman juontavat Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko ja toimittaja Maria Veitola.

Unikko-kuvion kunniaksi tänä vuonna Marimekko-päivän näytös viedään 18.5. ensimmäistä kertaa myös Tokioon. Kuluvalla strategiakaudellaan vuosina 2023–2027 Marimekko keskittyy skaalaamaan kasvuaan ja kansainvälisen kasvun tärkeimpänä maantieteellisenä alueena Marimekko keskittyy Aasiaan.

“Marimekko-päivään on kiteytynyt brändimme ilon ja voimaannuttamisen viesti aina vuodesta 1992 lähtien. Ikonisen ja globaalisti tunnetuimman kuosimme 60-vuotisjuhlan kunniaksi haluamme viedä Marimekko-päivän vierailulle yhteen avainkaupungeistamme. Marimekolla on vahva yhteisö Tokiossa, joten olemme iloisia voidessamme tuoda tämän rakastetun perinteen kaupunkiin ensimmäistä kertaa”, kertoo toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko.

Marimekon mallisto tuo iloa kesäpäiviin

Marimekko-päivänä nähtävässä kesämallistossa yhdistyvät naisellinen minimalismi ja arkinen käytännöllisyys, jotka molemmat edustavat brändin rikasta muotoiluperintöä. Myös Unikko-kuvion juhlavuosi ilmenee kesämallistossa monella eri tapaa: mittasuhteissa, kuvion sijoituksissa, väreissä ja suunnittelutekniikoissa.

“Tämän vuoden kesämallistossamme näkyy Marimekon missio tuoda iloa ihmisten jokapäiväiseen elämään rohkeiden kuvioiden ja värien kautta, mikä sopii täydellisesti kesäpukeutumiseen. Kokoelmaan kuuluu värikkäitä ja rentoja popliinipuuvillamekkoja, hameita, pitkähihaisia, takkeja, housuja ja shortseja vaivatonta kerrostamista varten, mikä tekee eri asukokonaisuuksien muodostamisesta helppoa”, lisää Marimekon suunnittelujohtaja Emmakaisa Kirves.

Marimekon kesänäytökset Esplanadin puistossa perjantaina 17.5.2024 klo 12, 13.30, 16 ja 18.

Tokion kesänäytös lauantaina 18.5.2024.

Kuvia:

Lue lisää:

Lisätietoja:

Leena Salomaa, Marimekon viestintä

Puh. 09 758 7233

JAKELU:

Keskeiset tiedotusvälineet





Marimekko on suomalainen lifestyle-designyritys, joka tunnetaan ennen kaikkea omaleimaisista kuvioista ja väreistä. Yhtiön tuotevalikoimaan kuuluu korkealuokkaisia vaatteita, laukkuja ja asusteita sekä kodintavaroita sisustustekstiileistä astioihin. Kun Marimekko vuonna 1951 perustettiin, sen ennennäkemättömät painokankaat antoivat sille vahvan ja ainutlaatuisen identiteetin. Vuonna 2023 yhtiön liikevaihto oli 174 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liikevoittomarginaali 18,4 prosenttia. Marimekko-myymälöitä on noin 170 eri puolilla maailmaa, ja verkkokauppa palvelee asiakkaita 35 maassa. Keskeisiä markkinoita ovat Pohjois-Eurooppa, Aasian-Tyynenmeren alue ja Pohjois-Amerikka. Konsernin palveluksessa on noin 470 henkeä. Yhtiön osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä.  



 



EN
06/05/2024

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Marimekko Oyj

 PRESS RELEASE

Marimekko’s financial reporting and Annual General Meeting in 2026

Marimekko’s financial reporting and Annual General Meeting in 2026 Marimekko Corporation, Stock Exchange Release, 14 August 2025 at 8.15 a.m. EEST Marimekko’s financial reporting and Annual General Meeting in 2026 In 2026, Marimekko Corporation will publish financial information as follows: Financial Statements Bulletin 2025 on Thursday 12 February 2026 at 8.00 a.m.Interim Report 1 January–31 March 2026 on Wednesday 13 May 2026 at 8.00 a.m.Half-year Financial Report 1 January–30 June 2026 on Thursday 13 August 2026 at 8.00 a.m. Interim Report 1 January–30 September 2026 on Wednesday 4 No...

 PRESS RELEASE

Marimekon taloudellinen raportointi ja yhtiökokous vuonna 2026

Marimekon taloudellinen raportointi ja yhtiökokous vuonna 2026 Marimekko Oyj, Pörssitiedote 14.8.2025 klo 8.15 Marimekon taloudellinen raportointi ja yhtiökokous vuonna 2026 Marimekko Oyj julkaisee taloudelliset katsaukset vuonna 2026 seuraavasti: Tilinpäätöstiedote vuodelta 2025 torstaina 12.2.2026 klo 8.00Osavuosikatsaus tammi–maaliskuu 2026 keskiviikkona 13.5.2026 klo 8.00Puolivuosikatsaus tammi–kesäkuu 2026 torstaina 13.8.2026 klo 8.00Osavuosikatsaus tammi–syyskuu 2026 keskiviikkona 4.11.2026 klo 8.00. Marimekko noudattaa 30 päivän hiljaista jaksoa ennen taloudellisten katsausten j...

 PRESS RELEASE

HALF-YEAR FINANCIAL REPORT OF MARIMEKKO CORPORATION, 1 January–30 June...

HALF-YEAR FINANCIAL REPORT OF MARIMEKKO CORPORATION, 1 January–30 June 2025: Marimekko’s net sales in the second quarter grew and operating profit improved Marimekko Corporation, Half-year Financial Report, 14 August 2025 at 8.00 a.m. EEST HALF-YEAR FINANCIAL REPORT OF MARIMEKKO CORPORATION, 1 January–30 June 2025: Marimekko’s net sales in the second quarter grew and operating profit improved This release is a summary of Marimekko’s half-year financial report for the January–June period of 2025. The complete report is attached to this release as a pdf file and it is also available on the ...

 PRESS RELEASE

MARIMEKKO OYJ:N PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2025: Marimekon liikevaiht...

MARIMEKKO OYJ:N PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2025: Marimekon liikevaihto toisella neljänneksellä kasvoi ja liikevoitto parani Marimekko Oyj, Puolivuosikatsaus 14.8.2025 klo 8.00 MARIMEKKO OYJ:N PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2025: Marimekon liikevaihto toisella neljänneksellä kasvoi ja liikevoitto parani Tämä tiedote on tiivistelmä Marimekon tammi-kesäkuun 2025 puolivuosikatsauksesta. Puolivuosikatsaus kokonaisuudessaan on tämän tiedotteen liitteenä pdf-tiedostona ja se on saatavilla myös yhtiön kotisivuilla company.marimekko.com kohdassa Tiedotteet ja julkaisut. Toinen vuosineljännes lyhyes...

 PRESS RELEASE

Marimekko opens flagship store in Paris

Marimekko opens flagship store in Paris Marimekko opens flagship store in Paris Marimekko Corporation, Press Release 12 August 2025 at 13:00 EEST Leading Finnish design house Marimekko will open its first ever flagship store in Paris, France, in the fall 2025. The new experiential retail space will be located in the vibrant Le Marais district, a renowned hub for fashion and design, in the proximity of several international premium brands as well as the Picasso Museum. Marimekko approaches its market areas through key cities. Paris is one of the most important cities on the global fashi...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch