ORNBV Orion Oyj Class B

Orionin Tutkimussäätiö jakaa tänään apurahoina yhteensä noin miljoona euroa – lisäksi kaksi 100 000 euron palkintoapurahaa

Orionin Tutkimussäätiö jakaa tänään apurahoina yhteensä noin miljoona euroa – lisäksi kaksi 100 000 euron palkintoapurahaa



LEHDISTÖTIEDOTE                                        27.10.2022   KLO 8.00



Orionin Tutkimussäätiö jakaa tänään apurahoina yhteensä noin miljoona euroa lisäksi kaksi 100 000 euron palkintoapurahaa

Orionin Tutkimussäätiö sr:n hallitus myöntää tänään hakemusten perusteella apurahoina noin miljoona euroa vuodelle 2023. Lisäksi tutkimussäätiön hallitus myöntää tänä vuonna myös kaksi 100 000 euron suuruista palkintoapurahaa, joiden tarkoituksena on palkita uransa keskivaiheilla olevia tutkijoita. Palkinnon saavat Helsingin yliopiston Farmasian tiedekunnan apulaisprofessori Tiina Sikanen sekä syöpäbiologian professorina Turun yliopiston Biolääketieteen laitoksella ja tutkimusjohtajana Turun biotiedekeskuksessa toimiva Jukka Westermarck.



Orionin Tutkimussäätiö sr jakaa vuosittain sijoitustuottonsa sekä Orion Oyj:ltä saamansa lahjoituksen apurahoina nuorille tutkijoille tai äskettäin väitelleille tutkimustyön jatkamista varten. Tutkimussäätiö on viime vuosina jakanut hakumenettelyyn perustuvia apurahoja vuosittain yhteensä noin miljoona euroa eri tutkijoille lääketieteen, eläinlääketieteen, farmasian sekä niihin liittyvien luonnontieteiden, kuten kemian ja fysiikan aloille. Tänä vuonna myönnetään myös kaksi palkintoapurahaa, joita ei voinut hakea. Palkintoapurahat myönnetään uransa keskivaiheilla oleville tutkijoille paitsi ansiokkaasta tutkimustyöstä myös siitä, että he ovat julkisuudessa puhuneet tutkimusrahoituksen puolesta ja näin ajaneet kaikkien tutkijoiden asiaa.



Aiemmin säätiön historiassa on myönnetty kolme palkintoapurahaa erilaisin myöntöperustein: ryhmänjohtaja Hannes Lohelle vuonna 2012 sekä akatemiaprofessori Johanna Ivaskalle ja farmakogenetiikan professori Mikko Niemelle vuonna 2017.



Tavoitteena ihmiselle ja ympäristölle haitaton lääke

Tiina Sikanen on Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnan apulaisprofessori ja valmistunut

Farmasian tohtoriksi Helsingin yliopistosta 2007 sekä kemian tekniikan diplomi-insinööriksi Aalto-yliopistosta vuonna 2010.

Apulaisprofessori Sikasen tutkimusryhmä kehittää mikrosirupohjaisia menetelmiä, joilla voidaan tutkia lääkeaineiden metaboliaa eli muuntumista elimistössä eri eläinlajien tai ihmisten entsyymeillä. Sikasen tavoitteena on kehittää menetelmiä, jotka mahdollistavat nopean, personoidun metaboliitti-analytiikan yksilöllistettyjen hoitojen tueksi. Personoitu metaboliitti-analytiikka voi vähentää lääkkeiden haittavaikutuksia sekä luontoa turhaan kuormittavia lääkejäämiä.



”Olen halunnut avata kokonaiskuvaa siitä, miten tutkimuksella voidaan tulevaisuudessa paremmin ymmärtää ympäristöhaittoja ja riskejä, joita liittyy lääkeaineiden ympäristöön päätymiseen”, Sikanen kertoo. Sikanen on puheenvuoroissaan ja julkaisuissaan edistänyt niin päättäjien, lääkealan, terveydenhuollon ammattilaisten kuin kuluttajienkin yleistä ymmärrystä lääkeaineiden ympäristöriskeistä ja niiden vähentämisen tarpeesta.



Sikanen on saanut tutkimuksestaan useita merkittäviä palkintoja, kuten Suomen Akatemian myöntämän akatemiapalkinnon tieteellisestä rohkeudesta vuonna 2019 sekä Unescon ja L’Orèalin For Women in Science -palkinnon vuonna 2020. Hän on julkaissut yli 60 tieteellistä artikkelia.

Syöpäsolujen sisäisiä viestintämekanismeja tunnistamassa



Jukka Westermarck toimii syöpäbiologian professorina Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan Biolääketieteen laitoksella ja tutkimusjohtajana Turun biotiedekeskuksessa. Hän valmistui Turun yliopistosta lääketieteen lisensiaatiksi vuonna 1996 ja väitteli lääketieteen tohtoriksi (LT) kunniamaininnalla Turun yliopistosta vuonna 1998.



Hänen tutkimusryhmänsä on pyrkinyt tunnistamaan syöpäsolujen sisäisiä viestintämekanismeja, jotka edistävät syövän pahanlaatuisuutta. Ryhmän merkittävin saavutus on ollut CIP2A-onkoproteiinin tunnistaminen. Sen myötä on avautunut uusia näkymiä syövän hoidon tulevaisuuden mahdollisuuksiin. CIP2A-ylituotanto on yksi yleisimpiä syövässä nähtyjä muutoksia. ”Noin 70 prosentissa kaikista syöpänäytteistä, lähes kaikissa syövissä, tämä mekanismi on toiminnassa.

Viimeisen 4-5 vuoden aikana fosfataaseihin liittyvä biologia on saanut huomiota myös lääkekehityksessä. Nyt alamme päästä lähemmäksi sitä, että saataisiin uutta hoitoa potilaille”, Westermarck kertoo.



Westermarckin menestyksellinen tieteellinen työ on palkittu useilla palkinnoilla, näistä merkittävimmät ovat lääkäriseuran Duodecim nuoren tutkijan palkinto vuonna 2007 ja Anders Jahren nuoren tutkijan palkinto vuonna 2009. Hän on julkaissut 116 alkuperäistyötä ja 14 katsausartikkelia.

Kutsu palkintoapurahojen jakotilaisuuteen tänään 27.10.2022

Aika: Torstai 27.10.2022 klo 15.30

Paikka: Biomedicum sali 3, Haartmaninkatu 8, Helsinki







Lisätietoja:

Anu Imppola

Orionin Tutkimussäätiön asiamies

Puh: 050 966 3803

Mediakontaktit:

Terhi Ormio

Viestintäjohtaja, Orion Oyj

Puh: 050 966 4646

Julkaisija

Orionin Tutkimussäätiö sr

 

Liitteet



EN
27/10/2022

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Orion Oyj Class B

 PRESS RELEASE

Orion announces agreement with Shilpa Medicare for Recombinant Human A...

Orion announces agreement with Shilpa Medicare for Recombinant Human Albumin for European market ORION CORPORATION PRESS RELEASE 23 MAY 2025 at 12.40 EEST         Orion announces agreement with Shilpa Medicare for Recombinant Human Albumin for European market Orion Corporation and Shilpa Biocare Private Limited, a fully-owned subsidiary of Shilpa Medicare Limited (“Shilpa”), have entered into an agreement to commercialise Recombinant Human Albumin in Europe. Recombinant Human Albumin is a key plasma protein used in various therapeutic applications. Shilpa’s Recombinant Human Albumin is ...

 PRESS RELEASE

Orion ja Shilpa Medicare sopimukseen rekombinantti ihmisseerumin album...

Orion ja Shilpa Medicare sopimukseen rekombinantti ihmisseerumin albumiini -tuotteen oikeuksista Euroopassa ORION OYJ        LEHDISTÖTIEDOTE        23.5.2025 KLO 12.40          Orion ja Shilpa Medicare sopimukseen rekombinantti ihmisseerumin albumiini -tuotteen oikeuksista Euroopassa Orion Oyj ja Shilpa Biocare Private Limited, joka on Shilpa Medicare Limitedin ("Shilpa") kokonaan omistama tytäryhtiö, ovat tehneet sopimuksen rekombinantti ihmisseerumin albumiini -tuotteen kaupallistamisesta Euroopassa. Rekombinantti ihmisseerumin albumiini on keskeinen plasmaproteiini, jota käytetään us...

 PRESS RELEASE

Orion to host Capital Markets Day today, 22 May 2025, in Helsinki

Orion to host Capital Markets Day today, 22 May 2025, in Helsinki ORION CORPORATION INVESTOR NEWS 22 MAY 2025 at 10.15 EEST         Orion to host Capital Markets Day today, 22 May 2025, in Helsinki Orion hosts its Capital Markets Day for analysts, institutional investors, bankers, and media representatives in Helsinki today, 22 May 2025. At the event, members of the Orion Executive Management Board will discuss Orion’s growth strategy, financial objectives, and businesses. Orion will not publish new strategic or financial targets in connection with the event. The presentation material...

 PRESS RELEASE

Orion järjestää pääomamarkkinapäivän tänään 22.5.2025 Helsingissä

Orion järjestää pääomamarkkinapäivän tänään 22.5.2025 Helsingissä ORION OYJ        LEHDISTÖTIEDOTE        22.5.2025 KLO 10.15         Orion järjestää pääomamarkkinapäivän tänään 22.5.2025 Helsingissä Orion järjestää pääomamarkkinapäivän analyytikoille, institutionaalisille sijoittajille, pankkiireille sekä tiedotusvälineiden edustajille Helsingissä tänään 22.5.2025. Tilaisuudessa Orionin johtoryhmän jäsenet puhuvat Orionin kasvustrategiasta, taloudellisista tavoitteista sekä liiketoiminnoista. Orion ei julkista uusia strategisia tai taloudellisia tavoitteita tilaisuuden yhteydessä. Es...

 PRESS RELEASE

Orion’s collaborator, MSD, expands clinical development program for op...

Orion’s collaborator, MSD, expands clinical development program for opevesostat to women’s cancers ORION CORPORATION INVESTOR NEWS 21 MAY 2025 at 07.30 EEST                    Orion’s collaborator, MSD, expands clinical development program for opevesostat to women’s cancers Orion’s collaborator, MSD, has expanded the development program for opevestostat (MK-5684) to now include women’s cancers. A new Phase 2 clinical trial evaluating the safety and efficacy of opevesostat for the treatment of breast, endometrial and ovarian cancers has been posted to ClinicalTrials.gov database. The stu...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch