ORNBV Orion Oyj Class B

Muutos Orion-konsernin johtoryhmässä 1.6.2020 lukien: Professori Outi Vaarala tutkimus- ja tuotekehitysjohtajaksi

Muutos Orion-konsernin johtoryhmässä 1.6.2020 lukien: Professori Outi Vaarala tutkimus- ja tuotekehitysjohtajaksi

ORION OYJ           PÖRSSITIEDOTE          25.5.2020 KLO 16.20

Muutos Orion-konsernin johtoryhmässä 1.6.2020 lukien: Professori Outi Vaarala tutkimus- ja tuotekehitysjohtajaksi

Orion-konsernin tutkimuksesta ja tuotekehityksestä vastaavaksi johtajaksi ja Orion-konsernin johtoryhmän jäseneksi on 1.6.2020 lukien nimitetty professori, lääketieteen tohtori Outi Vaarala. Vaarala on toiminut 10.6.2019 lukien Orionin Tutkimus- ja tuotekehitys -linjatoiminnossa syöpätutkimuksesta vastaavan johtajan tehtävässä.

Ennen Orionia Vaarala on johtanut lääketutkimusta ja -kehitystä kohdeproteiinien tunnistamisesta aina kliinisen vaiheen 2 tutkimuksiin hengitysteiden tulehdusten ja autoimmuunisairauksien saralla ensin AstraZenecalla Ruotsissa ja myöhemmin Medimmune/AstraZenecalla Yhdysvalloissa.

Lääketieteen tohtoriksi Outi Vaarala on väitellyt Helsingin yliopistossa immunologiasta. Vuonna 2000 Vaarala nimitettiin Ruotsissa Linköpingin yliopiston lastenimmunologian professoriksi ja valittiin vuonna 2015 Lundin yliopiston autoimmuunisairauksien professoriksi.

Toimitusjohtaja Timo Lappalainen toteaa:

”Orionin tutkimus ja tuotekehitys on mielenkiintoisessa vaiheessa. Toimintomme on viimeisten vuosien aikana kehitetty tunnustetuksi maailmanluokan organisaatioksi, joka on myös saavuttanut merkittäviä tuloksia. Outi Vaaralalla on erinomainen tausta ja kokemus kansainvälisen lääketeollisuuden tutkimus- ja tuotekehitystoimintojen johtotehtävistä sekä pitkä kokemus immunologiasta. Vaaralalla on myös merkittävä ura akateemisessa maailmassa. Hän on julkaissut yli 200 vertaisarvioitua tieteellistä artikkelia kansainvälisesti arvostetuissa tieteellisissä julkaisuissa. Toivotan Outin lämpimästi tervetulleeksi konsernin johtoryhmän jäseneksi.”

Outi Vaarala toteaa:

”Olen nyt noin vuoden ajan johtanut Orionissa syöpätautien tutkimusta. Työssäni olen saanut nähdä, miten vahvaa osaamista ja asiantuntemusta Orionissa laajalti on. Siksi otan uuden haasteen vastaan suurella innolla. Yksin ei kukaan lääkkeitä kehitä, vaan yhteistyöllä on iso merkitys lääketutkimuksessa. Suomella ja Orionilla on paljon annettavaa alkuperälääketutkimukselle, ja samanaikaisesti kansainvälinen verkostoituminen on tärkeä osa Orionin tutkimuksen ja kehityksen toimintaa. Erityisesti tähän aion myös uudessa työssäni panostaa”.

Outi Vaaralan henkilötiedot ja kuva ovat liitteinä.



Orion Oyj



Timo Lappalainen         Olli Huotari

Toimitusjohtaja            Johtaja, Esikuntatoiminnot



Yhteyshenkilö:

Timo Lappalainen, toimitusjohtaja, puhelin 050 966 3692

Yhteyshenkilö tiedotusvälineille:

Terhi Ormio, viestintäjohtaja, Orion Oyj

puhelin   050 966 4646, 



LIITE: Outi Vaaralan henkilötiedot

Outi Vaarala



Lääketieteen lisensiaatti, Helsingin yliopisto, 1990

Lääketieteen ja kirurgian tohtori, Helsingin yliopisto, 1991

Lastenimmunologian professori, Linköpingin yliopisto, Ruotsi, 2000

Autoimmuunisairauksien professori, Lundin yliopisto, Ruotsi 2015

s. 1962

Johtaja, Tutkimus ja tuotekehitys, Orion Oyj 1.6.2020 lukien

Ura                

2019- Johtaja, Syöpätutkimus, Orion Oyj
2018-2019  Johtaja, Respiratory Inflammation and Autoimmunity, Medimmune/AstraZeneca, Yhdysvallat
2017-2018 Johtaja, Keuhkoimmunologian lääkekehitys, AstraZeneca, Ruotsi
2014-2017  Johtaja, Translationaalinen tutkimus, AstraZeneca, Ruotsi
2014 Johtaja, Rokotusten ja immuunisuojan osasto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)
2005-2014   Tutkimusprofessori, Immuunivaste-yksikön johtaja, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

Luottamustehtävät

2005-2014                  Euroopan lääkeviraston (EMA) pysyvä asiantuntija              

Julkaisut

Yli 200 vertaisarvioitua tieteellistä artikkelia kansainvälisesti arvostetuissa tieteellisissä julkaisuissa (mm. Science Translational Medicine, Cell Host Microbes, JAMA, New England Journal of Medicine, the Lancet, and Journal of Immunology).



Julkaisija:

Orion Oyj

Viestintä

Orionintie 1A, 02200 Espoo



Orion on suomalainen lääkeyhtiö - hyvinvoinnin rakentaja, joka toimii maailmanlaajuisesti. Orion kehittää, valmistaa ja markkinoi ihmis- ja eläinlääkkeitä sekä lääkkeiden vaikuttavia aineita. Yhtiö panostaa jatkuvasti uusien lääkkeiden sekä hoitotapojen tutkimiseen ja kehittämiseen. Orionin lääketutkimuksen ydinterapia-alueita ovat keskushermostosairaudet, syöpäsairaudet, suomalaisen tautiperimän harvinaissairaudet sekä hengityselinsairaudet, joiden hoitoon Orion kehittää inhaloitavia Easyhaler®-keuhkolääkkeitä. Orionin liikevaihto vuonna 2019 oli 1 051 miljoonaa euroa, ja yhtiö työllisti vuoden lopussa noin 3 300 henkilöä. Orionin A- ja B- osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.

Liite

EN
25/05/2020

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Orion Oyj Class B

 PRESS RELEASE

Orion’s phase 2 study of ODM-105 in insomnia did not meet primary goal...

Orion’s phase 2 study of ODM-105 in insomnia did not meet primary goal  ORION CORPORATION PRESS RELEASE 30 SEPTEMBER 2025 at 13.00 EEST         Orion’s phase 2 study of ODM-105 in insomnia did not meet primary goal  Orion to discontinue development of ODM-105 for insomnia.ODM-105 (tasipimidine) was well tolerated. Detailed results, including safety data, and their assessment are to be finalized. Orion Corporation today announced that its candidate ODM-105 (tasipimidine) did not meet the primary goal in the clinical Phase 2 UNITAS study for the treatment of patients with insomnia. Accor...

 PRESS RELEASE

Orionin vaiheen 2 tutkimus ODM-105:llä unettomuuden hoidossa ei saavut...

Orionin vaiheen 2 tutkimus ODM-105:llä unettomuuden hoidossa ei saavuttanut ensisijaista tavoitettaan ORION OYJ        LEHDISTÖTIEDOTE        30.9.2025 KLO 13.00         Orionin vaiheen 2 tutkimus ODM-105:llä unettomuuden hoidossa ei saavuttanut ensisijaista tavoitettaan Orion lopettaa ODM-105:n kehityksen unettomuuden hoitoon.ODM-105 (tasipimidiini) oli hyvin siedetty. Yksityiskohtaisten tulosten, mukaan lukien turvallisuusdata, valmistuminen ja arviointi on vielä kesken. Orion Oyj:n lääkekandidaatti ODM-105 (tasipimidiini) ei saavuttanut ensisijaista tavoitettaan unettomuuspotilaiden h...

 PRESS RELEASE

Orion Corporation: Disclosure Under Chapter 9 Section 10 of the Securi...

Orion Corporation: Disclosure Under Chapter 9 Section 10 of the Securities Market Act (BlackRock, Inc.) ORION CORPORATION STOCK EXCHANGE RELEASE / MAJOR SHAREHOLDER ANNOUNCEMENTS30 September 2025 at 9.00 EEST          Orion Corporation: Disclosure Under Chapter 9 Section 10 of the Securities Market Act (BlackRock, Inc.) Orion Corporation has received a disclosure under Chapter 9, Section 5 of the Securities Market Act, according to which the total number of Orion shares owned directly, indirectly and through financial instruments by BlackRock, Inc. and its funds decreased on 26 Septembe...

 PRESS RELEASE

Orion Oyj: Arvopaperimarkkinalain 9. luvun 10. pykälän mukainen ilmoit...

Orion Oyj: Arvopaperimarkkinalain 9. luvun 10. pykälän mukainen ilmoitus (BlackRock, Inc.) ORION OYJ        PÖRSSITIEDOTE / SUURIMMAT OSAKKEENOMISTAJAT -TIEDOTE        30.9.2025 KLO 9.00         Orion Oyj: Arvopaperimarkkinalain 9. luvun 10. pykälän mukainen ilmoitus (BlackRock, Inc.) Orion Oyj on saanut Arvopaperimarkkinalain 9. luvun 5 §:n mukaisen ilmoituksen, jonka mukaan BlackRock, Inc.:n ja sen rahastojen suoraan, välillisesti ja rahoitusinstrumenttien kautta omistamien Orionin osakkeiden osuus on 26.9.2025 alittanut viisi (5) prosenttia Orion Oyj:n kaikista osakkeista. BlackRoc...

 PRESS RELEASE

Orion Corporation: Disclosure Under Chapter 9 Section 10 of the Securi...

Orion Corporation: Disclosure Under Chapter 9 Section 10 of the Securities Market Act (BlackRock, Inc.) ORION CORPORATION STOCK EXCHANGE RELEASE / MAJOR SHAREHOLDER ANNOUNCEMENTS26 September 2025 at 16.30 EEST          Orion Corporation: Disclosure Under Chapter 9 Section 10 of the Securities Market Act (BlackRock, Inc.) Orion Corporation has received a disclosure under Chapter 9, Section 5 of the Securities Market Act, according to which the total number of Orion shares owned directly, indirectly and through financial instruments by BlackRock, Inc. and its funds increased on 25 Septemb...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch