ORNBV Orion Oyj Class B

Orion parantaa näkymäarviotaan vuodelle 2020

Orion parantaa näkymäarviotaan vuodelle 2020

ORION OYJ    PÖRSSITIEDOTE   SISÄPIIRITIETO             19.10.2020      KLO 20.35

         

Orion parantaa näkymäarviotaan vuodelle 2020

Orion Oyj parantaa 8.7.2020 julkaistua koko vuodelle 2020 annettua näkymäarviota sekä liikevaihdon että liikevoiton osalta. Vuoden 2020 liikevaihdon arvioidaan olevan samalla tasolla kuin vuonna 2019 tai kasvavan hieman vuodesta 2019. Liikevoiton arvioidaan kasvavan tai kasvavan selvästi vuodesta 2019.

Orionin tammi–syyskuun 2020 alustava liikevaihto oli 823 miljoonaa ja alustava liikevoitto 246 miljoonaa euroa.

Dexdor®-tuotteen koko vuoden kansainvälinen myynti tulee COVID-19-pandemian vuoksi olemaan selvästi vuoden alussa arvioitua suurempi. Maaliskuussa koettu geneeristen reseptilääkkeiden ja itsehoitotuotteiden kysyntäpiikki on odotetusti tasaantunut vuoden kuluessa, mutta joidenkin tuotteiden koko vuoden myynti tulee kuitenkin olemaan vuoden alussa arvioitua suurempi. Lisäksi riski tuotteiden heikommasta saatavuudesta vuoden 2020 aikana COVID-19-pandemian vuoksi on pienentynyt merkittävästi. Muun muassa näistä syistä johtuen Orion arvioi vuoden 2020 liikevaihdon olevan vuoden 2019 tasolla tai kasvavan hieman vuodesta 2019.

Pääosin COVID-19-pandemian vuoksi Orionin liiketoiminnan kulut tulevat koko vuoden osalta olemaan aiemmin arvioitua alemmat. Vuoden alussa arvioitua korkeamman liikevaihdon, myydyn tuotteiston suosiollisen katerakenteen sekä aiemmin ennakoitua alempien kulujen seurauksena Orion arvioi vuoden 2020 liikevoiton kasvavan tai kasvavan selvästi vuodesta 2019.

Uusi näkymäarvio olettaa, että Orionin oma tuotanto pystyy COVID-19-pandemiasta huolimatta toimimaan normaalisti myös loppuvuoden ajan. Tämä edellyttää muun muassa, että työntekijöiden suojaamisessa onnistutaan jatkossakin siten, että sairauspoissaolot eivät kasva olennaisesti, suojavarusteita, lähtöaineita, puolivalmisteita ja materiaaleja on saatavilla ja että logistiikkaketjut toimivat riittävän hyvin.

Uusi, 19.10.2020 annettu näkymäarvio vuodelle 2020

Orion arvioi, että vuoden 2020 liikevaihto on samalla tasolla kuin vuonna 2019 tai kasvaa hieman vuodesta 2019 (liikevaihto vuonna 2019 oli 1 051 miljoonaa euroa).

Liikevoiton arvioidaan kasvavan tai kasvavan selvästi vuodesta 2019 (liikevoitto vuonna 2019 oli 253 miljoonaa euroa).

Aiempi, 8.7.2020 annettu näkymäarvio vuodelle 2020

Orion arvioi, että vuoden 2020 liikevaihto on samalla tasolla kuin vuonna 2019 (liikevaihto vuonna 2019 oli 1 051 miljoonaa euroa).

Liikevoiton arvioidaan kasvavan hieman tai kasvavan vuodesta 2019 (liikevoitto vuonna 2019 oli 253 miljoonaa euroa).

Orion julkaisee osavuosikatsauksen tammi-syyskuulta 2020 keskiviikkona 21.10.2020.

Orion Oyj

Timo Lappalainen

Toimitusjohtaja
   Olli Huotari

Johtaja, Esikuntatoiminnot  
 

                                                                                                                                   

Yhteyshenkilöt:





Jari Karlson, talousjohtaja

puhelin 010 426 2883

Tuukka Hirvonen, sijoittajasuhteet

puhelin 010 426 2721 

Julkaisija:

Orion Oyj

Viestintä

Orionintie 1A, 02200 Espoo







Orion on suomalainen lääkeyhtiö - hyvinvoinnin rakentaja, joka toimii maailmanlaajuisesti. Orion kehittää, valmistaa ja markkinoi ihmis- ja eläinlääkkeitä sekä lääkkeiden vaikuttavia aineita. Yhtiö panostaa jatkuvasti uusien lääkkeiden sekä hoitotapojen tutkimiseen ja kehittämiseen. Orionin lääketutkimuksen ydinterapia-alueita ovat keskushermostosairaudet, syöpäsairaudet, suomalaisen tautiperimän harvinaissairaudet sekä hengityselinsairaudet, joiden hoitoon Orion kehittää inhaloitavia Easyhaler®-keuhkolääkkeitä. Orionin liikevaihto vuonna 2019 oli 1 051 miljoonaa euroa, ja yhtiö työllisti vuoden lopussa noin 3 300 henkilöä. Orionin A- ja B- osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.

 

EN
19/10/2020

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Orion Oyj Class B

 PRESS RELEASE

Orion Group Interim Report January–September 2025

Orion Group Interim Report January–September 2025 ORION CORPORATION INTERIM REPORT 1–9/2025 28 OCTOBER 2025 at 12:00 EET Orion Group Interim Report January–September 2025 July–September 2025 Highlights Net sales totalled EUR 423.2 (July–September 2024: 471.3) million Operating profit was EUR 121.0 (202.0) millionNet sales and operating profit of the comparison period include EUR 130 million of major milestone paymentsBasic earnings per share were EUR 0.68 (1.14)Cash flow from operating activities per share was EUR 0.55 (0.48)The outlook for 2025 has been specified: Net sales are estimat...

 PRESS RELEASE

Orion-konsernin osavuosikatsaus tammi–syyskuu 2025

Orion-konsernin osavuosikatsaus tammi–syyskuu 2025 ORION OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1–9/2025 28.10.2025 klo 12:00 Orion-konsernin osavuosikatsaus tammi–syyskuu 2025 Heinä–syyskuu 2025 lyhyesti Liikevaihto oli 423,2 miljoonaa euroa (471,3 miljoonaa euroa 7–9/2024)Liikevoitto oli 121,0 (202,0) miljoonaa euroaVertailukauden liikevaihto ja -voitto sisältävät 130 miljoonaa euroa merkittäviä etappimaksujaLaimentamaton osakekohtainen tulos oli 0,68 (1,14) euroaOsakekohtainen liiketoiminnan rahavirta oli 0,55 (0,48) euroaVuoden 2025 näkymäarviota on täsmennetty: Liikevaihdon arvioidaan olevan 1 640–1 ...

 PRESS RELEASE

49,164 Orion Corporation A shares converted into B shares

49,164 Orion Corporation A shares converted into B shares ORION CORPORATION STOCK EXCHANGE RELEASE – OTHER INFORMATION DISCLOSED ACCORDING TO THE RULES OF THE EXCHANGE 24 OCTOBER 2025 at 9.00 EEST         49,164 Orion Corporation A shares converted into B shares In accordance with Section 3 of the Articles of Association of Orion Corporation, 49,164 A shares have been converted into 49,164 B shares. The conversion has been entered into the Trade Register on 24 October 2025. The total number of shares in Orion Corporation is 141,134,278 which, after the conversion, consists of 31,841,81...

 PRESS RELEASE

49 164 kpl Orion Oyj:n A-osaketta muunnettu B-osakkeiksi

49 164 kpl Orion Oyj:n A-osaketta muunnettu B-osakkeiksi ORION OYJ        PÖRSSITIEDOTE – MUUT PÖRSSIN SÄÄNTÖJEN NOJALLA JULKISTETTAVAT TIEDOT         24.10.2025 KLO 9.00          49 164 kpl Orion Oyj:n A-osaketta muunnettu B-osakkeiksi Orion Oyj:n yhtiöjärjestyksen 3 §:n nojalla on muunnettu 49 164 A-osaketta 49 164 B-osakkeeksi. Muuntaminen on merkitty kaupparekisteriin 24.10.2025. Orion Oyj:n osakkeiden kokonaismäärä on 141 134 278 kpl. Muuntamisen jälkeen A-osakkeita on 31 841 817 kpl ja B-osakkeita 109 292 461 kpl. Yhtiön osakkeiden tuottama äänimäärä muunnon jälkeen on yhteensä 7...

 PRESS RELEASE

Orion and Abzena announce exclusive commercial license for Abzena’s an...

Orion and Abzena announce exclusive commercial license for Abzena’s antibody ORION CORPORATION PRESS RELEASE 23 OCTOBER 2025 at 15:30 EEST         Orion and Abzena announce exclusive commercial license for Abzena’s antibody Orion Corporation (“Orion”) and Abzena, the leading end-to-end integrated CDMO for complex biologics and bioconjugates, today announced that Orion has obtained an exclusive, focused commercial license to one of Abzena’s monoclonal antibodies (mAbs) that targets a cancer of high clinical unmet need. The antibody will strengthen Orion’s broad oncology-focused drug Resear...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch