NICOLAS WARCHALOWSKI ON NIMITETTY RAPALA VMC OYJ:N TOIMITUSJOHTAJAKSI
Rapala VMC Oyj
Pörssitiedote
12.2.2020 klo 17.30
NICOLAS WARCHALOWSKI ON NIMITETTY RAPALA VMC OYJ:N TOIMITUSJOHTAJAKSI
Rapala VMC Oyj:n hallitus on nimittänyt Nicolas Warchalowskin (s. 1971) yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 1.3.2020.
”Olemme hyvin tyytyväisiä Nicolas Warchalowskin nimityksestä kattavan ja perusteellisen kansainvälisen rekrytointiprosessin seurauksena. Warchalowskilla on vahvat johtamistaidot sekä vankka osaaminen, joita tarvitaan Rapalan kehittämiseen seuraavalle tasolle”, sanoo hallituksen puheenjohtaja Louis d’Alançon.
“Tunnen suurta kunniaa ja innostusta saadessani liittyä legendaariseen Rapala VMC:hen, jonka tuotteilla kalastin lapsuudessani. Olen myös innostunut saatuani mahdollisuuden viedä eteenpäin Rapalan perintöä ja liittyä sitoutuneeseen ja kunnianhimoiseen tiimiin.”, sanoo Nicolas Warchalowski.
Nicolas Warchalowskilla on ollut kattava ura kansainvälisessä kuluttajaliiketoiminnassa ja hän omaa vahvat näytöt liiketoiminnan kehittämisestä. Ennen Rapalaa Warchalowski oli toimitusjohtajana BabyBjörnissä (2018-2019), Peak Performancessa (2014-2018) sekä Haglöfsissä (2011-2014). Aiemmin urallaan hän on työskennellyt Yhdysvalloissa sekä Itävallassa Red Bullille sekä Procter & Gamblelle Ruotsissa. Hänellä on kauppatieden maisterin tutkinto Jönköping International Business Schoolista.
Warchalowskin ansioluettelo on saatavilla yhtiön verkkosivuilla.
RAPALA VMC OYJ
Louis d’Alançon
Hallituksen puheenjohtaja
Lisätietoja antaa: Louis d’Alançon, p.
Jakelu: Nasdaq Helsinki ja keskeiset tiedotusvälineet
Rapala konserni on maailman johtava uistimien, kolmihaarakoukkujen, kalastajan tarvikkeiden ja fileointiveitsien valmistaja ja myyjä. Konsernilla on myös vahva maailmanlaajuinen markkina-asema muissa urheilukalastuksen tuotekategorioissa ja se on yksi Pohjoismaiden johtavista ulkoilu-, metsästys- ja talviurheilutuotteiden jakelijoista. Rapalan jakeluyhtiöverkosto on alan kattavin. Päätuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa, Ranskassa, Virossa, Venäjällä, Indonesiassa ja Englannissa. Rapala konsernin brändiportfolioon kuuluu alan johtava brändi, Rapala, ja muita maailmanlaajuisesti tunnettuja brändejä kuten VMC, Sufix, Storm, Blue Fox, Luhr Jensen, Williamson, Dynamite Baits, Mora Ice, StrikeMaster, Marttiini ja Peltonen sekä 13 Fishing Yhdysvaltain ulkopuolella. Konsernin liikevaihto vuonna 2019 oli 275 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 2 600 henkilöä 42 maassa. Rapala VMC Oyj:n osakkeella on käyty kauppaa Nasdaq Helsingissä vuodesta 1998.
Liite