SAA1V Sanoma Oyj

Sanoma on saanut päätökseen omien osakkeidensa hankinnan

Sanoma on saanut päätökseen omien osakkeidensa hankinnan

Sanoma Oyj, pörssitiedote, 6.6.2025 klo 9.00

Sanoma on saanut päätökseen omien osakkeidensa hankinnan

Sanoma on saanut päätökseen omien osakkeidensa hankinnan, joka alkoi 1.11.2024 ja päättyi 5.6.2025. Tänä aikana Sanoma hankki 720 000 omaa osaketta keskihintaan 8,1433 euroa osakkeelta. Yhteensä osakkeiden hankintaan käytettiin 5,9 milj. euroa. Osakkeet hankittiin Nasdaq Helsinki Oy:n järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä hankintahetken markkinahintaan. Omien osakkeiden hankinta perustui varsinaisten yhtiökokousten 17.4.2024 ja 29.4.2025 antamiin valtuutuksiin ja osakkeet käytetään osana yhtiön kannustinjärjestelmää.

Hankinnan jälkeen Sanoma Oyj:llä on yhteensä 792 677 omaa osaketta, jotka vastaavat 0,48 % yhtiön kaikista osakkeista.

Lisätietoja

Kaisa Uurasmaa, sijoittajasuhde- ja yritysvastuujohtaja, puh. 040 560 5601

Sanoma

Sanoma on innovatiivinen ja ketterä oppimisen ja median yhtiö, jolla on vaikutus miljoonien ihmisten elämään joka päivä. Vastuullisuusstrategiamme avulla vahvistamme positiivista vaikutustamme yhteiskuntaan ja minimoimme ympäristöjalanjälkeämme. Olemme sitoutuneet YK:n kestävän kehityksen periaatteisiin ja allekirjoittaneet YK:n Global Compact −aloitteen.

Oppimisen tuotteemme ja palvelumme auttavat opettajia kehittämään lasten taitoja niin, että jokainen saavuttaisi parhaat mahdolliset oppimistulokset. Tarjoamme painettuja ja digitaalisia oppimateriaaleja sekä digitaalisia oppimis- ja opetusalustoja ala- ja yläkouluihin sekä toiselle asteelle. Haluamme kasvattaa liiketoimintaamme.

Mediamme Suomessa tarjoavat riippumatonta journalismia ja kiinnostavaa viihdettä tulevillekin sukupolville. Ainutlaatuinen monikanavainen portfoliomme mahdollistaa kumppaneillemme markkinoiden laajimman peiton ja vaikuttavimmat markkinointiratkaisut. Nykyään toimimme eri puolilla Eurooppaa ja työllistämme lähes 5 000 ammattilaista. Vuonna 2024 liikevaihtomme oli n. 1,3 miljardia euroa ja operatiivinen liikevoittoprosentti ilman hankintamenojen poistoja 13,4 %. Sanoman osake on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoja osoitteessa .



EN
06/06/2025

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Sanoma Oyj

 PRESS RELEASE

SANOMA CORPORATION: ACQUISITION OF OWN SHARES 26 FEBRUARY 2026

SANOMA CORPORATION: ACQUISITION OF OWN SHARES 26 FEBRUARY 2026 Sanoma Corporation, Stock exchange release, 26 February 2026 at 18:30 EE8 SANOMA CORPORATION: ACQUISITION OF OWN SHARES 26 FEBRUARY 2026Nasdaq Helsinki Ltd: Date26 February 2026 Exchange transactionBuy Share classSANOMA Amount17,875 Average price/share, EUR8.9977 Highest price/share, EUR9,0100 Lowest price/share, EUR8.9500 Total cost, EUR160,833.89     The share buybacks are executed in compliance with Regulation No. 596/2014 of the European Parliament and Council (MAR) Article 5 and the Commission Delegated Regulation (EU) 201...

 PRESS RELEASE

SANOMA OYJ: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 26.02.2026

SANOMA OYJ: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 26.02.2026 Sanoma Oyj, pörssitiedote, 26.02.2026 klo 18.30 SANOMA OYJ: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 26.02.2026 Nasdaq Helsinki Oy: Päivämäärä26.02.2026 PörssikauppaOsto OsakelajiSANOMA Osakemäärä, kpl17 875 Keskihinta/osake, euroa8,9977 Ylin hinta/osake, euroa9,0100 Alin hinta/osake, euroa8,9500 Kokonaishinta, euroa160 833,89     Omia osakkeita hankitaan markkinoiden väärinkäyttöasetuksen (EU) N:o 596/2014 5 artiklan sekä Euroopan komission delegoidun asetuksen (EU) 2016/1052 mukaisesti. Yhtiön hallussa on 26.02.2026 tehtyjen kauppojen jälkeen 963 233 om...

 PRESS RELEASE

SANOMA CORPORATION: ACQUISITION OF OWN SHARES 25 FEBRUARY 2026

SANOMA CORPORATION: ACQUISITION OF OWN SHARES 25 FEBRUARY 2026 Sanoma Corporation, Stock exchange release, 25 February 2026 at 18:30 EE8 SANOMA CORPORATION: ACQUISITION OF OWN SHARES 25 FEBRUARY 2026Nasdaq Helsinki Ltd: Date25 February 2026 Exchange transactionBuy Share classSANOMA Amount17,589 Average price/share, EUR8.9763 Highest price/share, EUR8.9900 Lowest price/share, EUR8.9400 Total cost, EUR157,884.14     The share buybacks are executed in compliance with Regulation No. 596/2014 of the European Parliament and Council (MAR) Article 5 and the Commission Delegated Regulation (EU) 201...

 PRESS RELEASE

SANOMA OYJ: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 25.02.2026

SANOMA OYJ: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 25.02.2026 Sanoma Oyj, pörssitiedote, 25.02.2026 klo 18.30 SANOMA OYJ: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 25.02.2026 Nasdaq Helsinki Oy: Päivämäärä25.02.2026 PörssikauppaOsto OsakelajiSANOMA Osakemäärä, kpl17 589 Keskihinta/osake, euroa8,9763 Ylin hinta/osake, euroa8,9900 Alin hinta/osake, euroa8,9400 Kokonaishinta, euroa157 884,14     Omia osakkeita hankitaan markkinoiden väärinkäyttöasetuksen (EU) N:o 596/2014 5 artiklan sekä Euroopan komission delegoidun asetuksen (EU) 2016/1052 mukaisesti. Yhtiön hallussa on 25.02.2026 tehtyjen kauppojen jälkeen 945 358 o...

 PRESS RELEASE

SANOMA CORPORATION: ACQUISITION OF OWN SHARES 24 FEBRUARY 2026

SANOMA CORPORATION: ACQUISITION OF OWN SHARES 24 FEBRUARY 2026 Sanoma Corporation, Stock exchange release, 24 February 2026 at 18:30 EE8 SANOMA CORPORATION: ACQUISITION OF OWN SHARES 24 FEBRUARY 2026Nasdaq Helsinki Ltd: Date24 February 2026 Exchange transactionBuy Share classSANOMA Amount17,003 Average price/share, EUR8.9918 Highest price/share, EUR9.0100 Lowest price/share, EUR8.9500 Total cost, EUR152,887.58     The share buybacks are executed in compliance with Regulation No. 596/2014 of the European Parliament and Council (MAR) Article 5 and the Commission Delegated Regulation (EU) 201...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch