SAA1V Sanoma Oyj

Sanoma päivittää taloudelliset tavoitteensa – tavoittelee konsernin oikaistun liikevoiton korkeaa yksinumeroista kasvua vuosina 2026–2030

Sanoma päivittää taloudelliset tavoitteensa – tavoittelee konsernin oikaistun liikevoiton korkeaa yksinumeroista kasvua vuosina 2026–2030

Sanoma Oyj, pörssitiedote, 25.11.2025 klo 8.00

Sanoma päivittää taloudelliset tavoitteensa – tavoittelee konsernin oikaistun liikevoiton korkeaa yksinumeroista kasvua vuosina 2026–2030

Sanoman hallitus on päättänyt päivittää yhtiön taloudelliset tavoitteet vastaamaan konsernin liikevaihdon ja tuloksen vauhdittuneita kasvunäkymiä vuosille 2026–2030. Tänään järjestettävässä pääomamarkkinapäivässä Sanoman johto kertoo tarkemmin Learningin ja Media Finlandin kasvupoluista vuosille 2026–2030, joita täydentävät tekoälyn tarjoamat mahdollisuudet sekä Sanoman kasvaneen mittakaavan tuomat edut.

“Olemme edenneet hyvin kannattavuutemme ja vapaan rahavirtamme parantamisessa sekä taseemme vahvistamisessa viimeisen kahden vuoden aikana”, sanoo Sanoman toimitusjohtaja Rob Kolkman. “Jatkossa odotamme sekä Learningin että Media Finlandin vauhdittuneiden kasvunäkymien johtavan konsernin oikaistun liikevoiton korkeaan yksinumeroiseen kasvuun. Learningin kasvua ja arvonluontia vauhdittavat useat tekijät. Keskeisten markkinoidemme, erityisesti Espanjan ja Puolan, opetussuunnitelmauudistusten odotetaan kiihdyttävän orgaanista liikevaihdon kasvua vuosina 2026–2030. Lisäksi edistämme kasvua muovaamalla perus- ja toisen asteen opetuksen kehitystä kohti eriytettyä oppimista, hyödyntäen tekoälyä. Lisäksi haluamme kasvaa arvoa luovien, strategisesti valittujen yritysostojen kautta”, Kolkman jatkaa.

“Media Finlandissa jatkamme ja kiihdytämme onnistunutta digitransformaatiotamme, jonka vetureina ovat tekoäly ja mainonnan huomattava kasvu rahapelimarkkinoiden avautumisen myötä vuonna 2027. Olemme tarkistaneet konsernin velkaantumistavoitteen alle 2,5:een aiemmasta alle 3,0:sta. Pääoman allokoinnin painopisteet säilyvät ennallaan niin, että kasvava osinko, vankka liikkumavara yritysostoihin sekä taseen jatkuva vahvistaminen ovat tasapainossa”, Kolkman päättää.

Learningin ja Media Finlandin päivitetyt taloudelliset tavoitteet ovat:

Kasvu Learningissäkasvu-%
Vertailukelpoinen liikevaihtoKeskikorkea yksinumeroinen
Oikaistu liikevoittoKorkea yksinumeroinen



Kasvu Media Finlandissakasvu-%
Vertailukelpoinen liikevaihtoVakaa
Oikaistu liikevoittoMatala yksinumeroinen



Kasvua mitataan vuosittain kolmen vuoden keskimääräisellä vuotuisella kasvuvauhdilla (CAGR).

Yllä mainittujen taloudellisten tavoitteiden lisäksi huomioitavia erillisiä näkökohtia ovat:

  • Learningissä Hollannin jakelumyynnin odotetaan olevan n. 40 milj. euroa pienempi vuonna 2026, minkä odotetaan nostavan Learningin oikaistun liikevoittoprosentin selvästi yli 23 %:iin vuonna 2026.
  • Media Finlandissa liikevaihdon (yli 20 milj. euroa vuodessa) ja tuloksen odotetaan kasvavan huomattavasti rahapelimarkkinoiden avautumisen myötä vuodesta 2027 alkaen.

Sanoma-konsernin päivitetyt taloudelliset tavoitteet ovat:

Sanoma-konserni 
Nettovelka / oikaistu käyttökate< 2,5
Osinkopolitiikka *kasvava osinko, 40–60 % vuosittaisesta vapaasta rahavirrasta

* Hallitus huomioi osinkoehdotusta tehdessään yleisen makrotaloudellisen tilanteen, Sanoman nykyisen ja tavoitellun pääomarakenteen, tulevat liiketoimintasuunnitelmat ja investointitarpeet sekä edellisen vuoden ja tulevien vuosien rahavirrat.

Omavaraisuusastetta koskevaa tavoitetta enää aseteta.

Päivitykset vaihtoehtoisiin tunnuslukuihin

Sanoma muuttaa tiettyjen kannattavuutta kuvaavien vaihtoehtoisten, ei IFRS:ään perustuvien, tunnuslukujen, sanamuotoa muuttamatta kuitenkaan niiden määritelmiä seuraavasti:

  • Operatiivinen liikevoitto ilman hankintamenojen poistoja tulee olemaan nimeltään oikaistu liikevoitto,
  • Operatiivinen käyttökate tulee olemaan nimeltään oikaistu käyttökate, ja
  • Operatiivinen osakekohtainen tulos tulee olemaan nimeltään oikaistu osakekohtainen tulos.



Lisäksi vuodesta 2026 alkaen vapaan rahavirran määritelmään lisätään vuokrasopimusvelkojen maksut seuraavasti:

  • Vapaa rahavirta = Liiketoiminnan rahavirta – käyttöomaisuusinvestoinnit – vuokrasopimusvelkojen maksut



Muutoksen myötä vapaa rahavirta kuvaa paremmin voitonjakoon käytettävissä olevia rahavaroja, sillä kiinteistöjen vuokramaksut katsotaan operatiivisiksi kuluiksi. Vuonna 2024 vuokrasopimusvelkojen maksut olivat 32 milj. euroa.

Sanoman osinkopolitiikka säilyy ennallaan: Sanoman tavoitteena on maksaa kasvavaa osinkoa, joka on 40–60 % vuosittaisesta vapaasta rahavirrasta. Hallitus tekee osinkoehdotuksensa euroissa osakekohtaisesti. Päivitetty vapaan rahavirran määritelmä ei vaikuta ehdotukseen, vaan se näkyy korkeampana osinkosuhteena. Päivitetyn vapaan rahavirran määritelmän mukainen osinkosuhde vuodelta 2024 olisi ollut 56 %, kun se nykyisen määritelmän mukaan oli 44 %.

Kaikkien vaihtoehtoisten tunnuslukujen määritelmät löytyvät .

Pääomamarkkinapäivä 2025

Sanoma järjestää pääomamarkkinapäivän tänään tiistaina 25.11.2025 klo 9.30–n. 13.00. Tilaisuudessa esiintyvät Sanoman johtoryhmän jäsenet Rob Kolkman (toimitusjohtaja), Alex Green (talousjohtaja) ja Pia Kalsta (toimitusjohtaja, Sanoma Media Finland) sekä Learningin ja Media Finlandin johtoryhmien edustajat.

Webcast on avoin kaikille ja siihen voi osallistua . Webcast-alustan kautta voi esittää kysymyksiä.

Tilaisuuden esitykset pidetään englanniksi. Esitysmateriaalit ovat saatavilla tapahtuman alkaessa osoitteessa  ja tallenne julkaistaan samalla sivulla tilaisuuden päätyttyä.

Lisätietoja

Kaisa Uurasmaa, sijoittajasuhde- ja yritysvastuujohtaja, puh. 040 560 5601

Sanoma

Sanoma on innovatiivinen ja ketterä oppimisen ja median yhtiö, jolla on vaikutus miljoonien ihmisten elämään joka päivä. Vastuullisuusstrategiamme avulla vahvistamme positiivista vaikutustamme yhteiskuntaan ja minimoimme ympäristöjalanjälkeämme. Olemme sitoutuneet YK:n kestävän kehityksen periaatteisiin ja allekirjoittaneet YK:n Global Compact −aloitteen.

Oppimisen tuotteemme ja palvelumme auttavat opettajia kehittämään lasten taitoja niin, että jokainen saavuttaisi parhaat mahdolliset oppimistulokset. Tarjoamme painettuja ja digitaalisia oppimateriaaleja sekä digitaalisia oppimis- ja opetusalustoja ala- ja yläkouluihin sekä toiselle asteelle. Haluamme kasvattaa liiketoimintaamme.

Mediamme Suomessa tarjoavat riippumatonta journalismia ja kiinnostavaa viihdettä tulevillekin sukupolville. Ainutlaatuinen monikanavainen portfoliomme mahdollistaa kumppaneillemme markkinoiden laajimman peiton ja vaikuttavimmat markkinointiratkaisut.

Nykyään toimimme eri puolilla Eurooppaa ja työllistämme lähes 5 000 ammattilaista. Vuonna 2024 liikevaihtomme oli n. 1,3 miljardia euroa ja operatiivinen liikevoittoprosentti ilman hankintamenojen poistoja 13,4 %. Sanoman osake on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoja osoitteessa .



EN
25/11/2025

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Sanoma Oyj

 PRESS RELEASE

SANOMA CORPORATION: ACQUISITION OF OWN SHARES 27 FEBRUARY 2026

SANOMA CORPORATION: ACQUISITION OF OWN SHARES 27 FEBRUARY 2026 Sanoma Corporation, Stock exchange release, 27 February 2026 at 18:30 EE8 SANOMA CORPORATION: ACQUISITION OF OWN SHARES 27 FEBRUARY 2026Nasdaq Helsinki Ltd: Date27 February 2026 Exchange transactionBuy Share classSANOMA Amount18,500 Average price/share, EUR9.0766 Highest price/share, EUR9,1600 Lowest price/share, EUR8.9800 Total cost, EUR167,917.10     The share buybacks are executed in compliance with Regulation No. 596/2014 of the European Parliament and Council (MAR) Article 5 and the Commission Delegated Regulation (EU) 201...

 PRESS RELEASE

SANOMA OYJ: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 27.02.2026

SANOMA OYJ: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 27.02.2026 Sanoma Oyj, pörssitiedote, 27.02.2026 klo 18.30 SANOMA OYJ: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 27.02.2026 Nasdaq Helsinki Oy: Päivämäärä27.02.2026 PörssikauppaOsto OsakelajiSANOMA Osakemäärä, kpl18 500 Keskihinta/osake, euroa9,0766 Ylin hinta/osake, euroa9,1600 Alin hinta/osake, euroa8,9800 Kokonaishinta, euroa167 917,10     Omia osakkeita hankitaan markkinoiden väärinkäyttöasetuksen (EU) N:o 596/2014 5 artiklan sekä Euroopan komission delegoidun asetuksen (EU) 2016/1052 mukaisesti. Yhtiön hallussa on 27.02.2026 tehtyjen kauppojen jälkeen 981 733 om...

 PRESS RELEASE

SANOMA CORPORATION: ACQUISITION OF OWN SHARES 26 FEBRUARY 2026

SANOMA CORPORATION: ACQUISITION OF OWN SHARES 26 FEBRUARY 2026 Sanoma Corporation, Stock exchange release, 26 February 2026 at 18:30 EE8 SANOMA CORPORATION: ACQUISITION OF OWN SHARES 26 FEBRUARY 2026Nasdaq Helsinki Ltd: Date26 February 2026 Exchange transactionBuy Share classSANOMA Amount17,875 Average price/share, EUR8.9977 Highest price/share, EUR9,0100 Lowest price/share, EUR8.9500 Total cost, EUR160,833.89     The share buybacks are executed in compliance with Regulation No. 596/2014 of the European Parliament and Council (MAR) Article 5 and the Commission Delegated Regulation (EU) 201...

 PRESS RELEASE

SANOMA OYJ: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 26.02.2026

SANOMA OYJ: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 26.02.2026 Sanoma Oyj, pörssitiedote, 26.02.2026 klo 18.30 SANOMA OYJ: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 26.02.2026 Nasdaq Helsinki Oy: Päivämäärä26.02.2026 PörssikauppaOsto OsakelajiSANOMA Osakemäärä, kpl17 875 Keskihinta/osake, euroa8,9977 Ylin hinta/osake, euroa9,0100 Alin hinta/osake, euroa8,9500 Kokonaishinta, euroa160 833,89     Omia osakkeita hankitaan markkinoiden väärinkäyttöasetuksen (EU) N:o 596/2014 5 artiklan sekä Euroopan komission delegoidun asetuksen (EU) 2016/1052 mukaisesti. Yhtiön hallussa on 26.02.2026 tehtyjen kauppojen jälkeen 963 233 om...

 PRESS RELEASE

SANOMA CORPORATION: ACQUISITION OF OWN SHARES 25 FEBRUARY 2026

SANOMA CORPORATION: ACQUISITION OF OWN SHARES 25 FEBRUARY 2026 Sanoma Corporation, Stock exchange release, 25 February 2026 at 18:30 EE8 SANOMA CORPORATION: ACQUISITION OF OWN SHARES 25 FEBRUARY 2026Nasdaq Helsinki Ltd: Date25 February 2026 Exchange transactionBuy Share classSANOMA Amount17,589 Average price/share, EUR8.9763 Highest price/share, EUR8.9900 Lowest price/share, EUR8.9400 Total cost, EUR157,884.14     The share buybacks are executed in compliance with Regulation No. 596/2014 of the European Parliament and Council (MAR) Article 5 and the Commission Delegated Regulation (EU) 201...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch