SIEVI Sievi Capital

Veronica Lindholm Indoor Groupin toimitusjohtajaksi

Veronica Lindholm Indoor Groupin toimitusjohtajaksi

Sievi Capital Oyj

Lehdistötiedote 7.2.2020 klo 9.00

Veronica Lindholm Indoor Groupin toimitusjohtajaksi

Indoor Groupin hallitus on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi kauppatieteiden maisteri Veronica Lindholmin. Hän aloittaa tehtävässään 11.3.2020.

Veronica Lindholmilla on vahva ja monipuolinen kokemus markkinoinnin ja johdon tehtävistä kansainvälisissä kuluttajatuotteiden ja palvelualan yrityksissä. Hän on viimeksi toiminut Finnkino Groupin toimitusjohtajana ja sitä ennen johtotehtävissä muun muassa Mondelez Oy:ssä ja Walt Disney -konsernin pohjoismaisissa yhtiöissä.

”Indoor Group saa erinomaisen toimitusjohtajan, jolla on vahva liiketoiminnan kehittämisen osaaminen. Olen iloinen voidessamme nimittää Veronican johtamaan organisaatiota ja yhtiön strategian toteuttamista”, sanoo Indoor Groupin hallituksen puheenjohtaja Päivi Marttila.

”Olen erittäin motivoitunut ja suhtaudun nöyrästi uuteen tehtävään. Yritys on toiminut Suomessa yli 100 vuotta ja odotan, että pääsen yhdessä osaavan henkilökunnan kanssa kehittämään yhtiötä yhä asiakaslähtöisemmäksi ja ketterämmäksi”, toteaa uusi toimitusjohtaja Veronica Lindholm.

SIEVI CAPITAL OYJ

LISÄTIETOJA:

Päivi Marttila, puh. 0400 285 358

hallituksen puheenjohtaja, Indoor Group Oy

toimitusjohtaja, Sievi Capital Oyj

JAKELU: 

Keskeiset tiedotusvälineet

Indoor Group on johtava kodin huonekalujen ja sisustustuotteiden vähittäiskauppias Suomessa ja Virossa. Konserniin kuuluvat Suomessa ja Virossa toimivat vähittäiskauppaketjut Asko ja Sotka sekä sohvatehdas

Insofa Oy.

Sievi Capital on pörssilistattu (Nasdaq Helsinki) pääomasijoitusyhtiö, joka tekee sijoituksia pieniin ja keskisuuriin suomalaisiin yrityksiin. Sievi Capital on kohdeyritysten johdon ja kanssaomistajien kumppani, joka aktiivisena omistajana tukee kohdeyritysten kasvua, tuloksellisuutta ja arvon rakentamista.

EN
07/02/2020

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Sievi Capital

 PRESS RELEASE

Tuomas Myllynen appointed CEO of KH-Koneet

Tuomas Myllynen appointed CEO of KH-Koneet KH Group PlcPress release 20 February 2026 at 9:15 am EET Tuomas Myllynen appointed CEO of KH-Koneet Finland’s leading provider of machinery, KH-Koneet, has appointed Tuomas Myllynen as the company’s new CEO. The leadership transition was initiated after the company's long-standing CEO and co-founder Teppo Sakari notified the Board of Directors last summer of his intention to step down during 2026 and move on to strategic advisor of the company. Myllynen will take up his post as the new CEO on 1 August 2026 at the latest. Tuomas Myllynen has had...

 PRESS RELEASE

Tuomas Myllynen KH-Koneiden toimitusjohtajaksi

Tuomas Myllynen KH-Koneiden toimitusjohtajaksi KH Group OyjLehdistötiedote 20.2.2026 klo 9.15 Tuomas Myllynen KH-Koneiden toimitusjohtajaksi Suomen johtava konekauppa, KH-Koneet, on nimittänyt Tuomas Myllysen yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Nimitys ajankohtaistui, kun yhtiön pitkäaikainen toimitusjohtaja ja toinen perustaja Teppo Sakari ilmoitti viime kesänä hallitukselle jättävänsä tehtävän vuoden 2026 aikana ja jatkavansa tämän jälkeen yhtiön neuvonantajana. Myllynen aloittaa yhtiön palveluksessa viimeistään 1.8.2026. Tuomas Myllynen on aikaisemmin toiminut pitkään johtotehtävissä C...

 PRESS RELEASE

Inside information, profit warning: KH Group’s net sales and comparabl...

Inside information, profit warning: KH Group’s net sales and comparable operating profit higher than expected. The company publishes preliminary results for 2025. KH Group PlcInside information 4 February 2026 at 4.50 pm EET Inside information, profit warning: KH Group’s net sales and comparable operating profit higher than expected. The company publishes preliminary results for 2025. KH Group Plc provides preliminary information on its net sales and comparable operating profit for 2025, which exceed the previous guidance issued on 19 September 2025. According to preliminary and unaud...

 PRESS RELEASE

Sisäpiiritieto, tulosvaroitus: KH Groupin liikevaihto ja vertailukelpo...

Sisäpiiritieto, tulosvaroitus: KH Groupin liikevaihto ja vertailukelpoinen liikevoitto ennakoitua suurempia. Yhtiö julkaisee ennakkotietoja vuoden 2025 tuloksesta. KH Group OyjSisäpiiritieto 4.2.2026 klo 16.50 Sisäpiiritieto, tulosvaroitus: KH Groupin liikevaihto ja vertailukelpoinen liikevoitto ennakoitua suurempia. Yhtiö julkaisee ennakkotietoja vuoden 2025 tuloksesta.  KH Group Oyj antaa ennakkotietoja vuoden 2025 liikevaihdosta ja vertailukelpoisesta liikevoitosta, jotka ylittävät aiemman 19.9.2025 annetun ohjeistuksen. Alustavan ja tilintarkastamattoman ennakkotiedon mukaan KH Gro...

 PRESS RELEASE

KH Group Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset yhtiön...

KH Group Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset yhtiön varsinaiselle yhtiökokoukselle KH Group OyjPörssitiedote28.1.2026 klo 10.15 KH Group Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset yhtiön varsinaiselle yhtiökokoukselle KH Group Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunta on toimittanut KH Groupin hallitukselle ehdotuksensa varsinaiselle yhtiökokoukselle. Osakkeenomistajien nimitystoimikunta tekee ehdotuksensa yksimielisesti. Varsinainen yhtiökokous on suunniteltu pidettäväksi tiistaina 5.5.2026. Yhtiö julkaisee kutsun yhtiökokoukseen myöhemmin. Ehdotus hallit...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch