SIILI Siili Solutions

Siili Solutions Oyj:n vuosikertomus 2022 on julkaistu

Siili Solutions Oyj:n vuosikertomus 2022 on julkaistu

Siili Solutions Oyj Pörssitiedote 3.3.2023 kello 9.00

Siili Solutions Oyj (”Siili”) on tänään julkaissut vuosikertomuksensa vuodelta 2022. Vuosikertomus sisältää vuoden 2022 tilinpäätöksen, hallituksen toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen. Lisäksi Siili on tänään julkistanut vuosikertomuksesta erillisenä selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä toimielinten palkitsemisraportin.

Vuosikertomus julkaistaan European Single Electronic Format (ESEF) raportointivaatimusten mukaisena XHTML-tiedostona. ESEF-vaatimusten mukaisesti konsernitilinpäätöksen päälaskelmat ja liitetiedot on merkitty XBRL-merkeillä. Tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab on antanut riippumattoman kohtuullisen varmuuden antavan varmennusraportin Siili Solutions Oyj:n ESEF-tilinpäätöksestä. Varmennustoimeksianto on suoritettu ISAE 3000 -varmennustoimeksiantostandardin mukaisesti.

Vuosikertomus on luettavissa tämän tiedotteen liitteenä XHTML- ja PDF-tiedostona ja se on saatavilla myös osoitteessa . Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2022 sekä palkitsemisraportti 2022 löytyvät lisäksi erillisinä PDF-tiedostoina tämän tiedotteen liitteenä.

Lisätietoja:

Lakiasiainjohtaja, Taru Kovanen

Puhelin: 040 4176 221, sähköposti: taru.kovanen(at)siili.com

Jakelu:

Nasdaq Helsinki Oy

Keskeiset tiedotusvälineet

/fi

Siili Solutions lyhyesti:

Siili Solutions Oyj on digitaalisen muotoilutoimiston ja teknologian moniosaajan ainutlaatuinen yhdistelmä. Kaiken työmme lähtökohtana on syvällinen ymmärrys ihmisen käyttäytymisestä. Siili on asiakkaalle paras kumppani, kun haetaan kasvua, tehokkuutta ja kilpailuetua digitaalisin keinoin. Siilillä on toimistot Suomessa, Saksassa, Puolassa, Unkarissa, Hollannissa, Itävallassa, Isossa-Britanniassa ja USA:ssa. Siili Solutions Oyj:n osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalla. Siili on kasvanut kannattavasti perustamisestaan vuodesta 2005 lähtien. /fi

 

Liitteet



EN
03/03/2023

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Siili Solutions

 PRESS RELEASE

Siili Solutions Oyj - Managers' Transactions - Pienimäki

Siili Solutions Oyj - Managers' Transactions - Pienimäki Siili Solutions Oyj - Managers' Transactions - Pienimäki Siili Solutions Plc Stock Exchange Release 16 February 2026 at 15:30 EET ____________________________________________ Person subject to the notification requirement Name: Tomi Pienimäki Position: Chief Executive Officer Issuer: Siili Solutions Oyj LEI: 7437003WYXJUSV27Q316 Notification type: INITIAL NOTIFICATION Reference number: 143225/5/4 ____________________________________________ Transaction date: 2026-02-13 Venue: LISZ Instrument type: SHARE ISIN: FI4000043...

 PRESS RELEASE

Siili Solutions Oyj - Johdon liiketoimet - Pienimäki

Siili Solutions Oyj - Johdon liiketoimet - Pienimäki Siili Solutions Oyj - Johdon liiketoimet - Pienimäki Siili Solutions Oyj Pörssitiedote 16.2.2026 kello 15.30 ____________________________________________ Ilmoitusvelvollinen Nimi: Tomi Pienimäki Asema: Toimitusjohtaja Liikkeeseenlaskija: Siili Solutions Oyj LEI: 7437003WYXJUSV27Q316 Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUS Viitenumero: 143225/5/4 ____________________________________________ Liiketoimen päivämäärä: 2026-02-13 Kauppapaikka: LISZ Instrumenttityyppi: OSAKE ISIN: FI4000043435 Liiketoimen luonne: HANKINTA ...

 PRESS RELEASE

Siili Solutions Plc - Managers' transactions - Savusalo

Siili Solutions Plc - Managers' transactions - Savusalo Siili Solutions Plc - Managers' transactions - Savusalo Siili Solutions Plc Stock Exchange Release 16 February 2026 at 15:30 EET ____________________________________________ Person subject to the notification requirement Name: Savusalo, Markku Position: Other senior manager Issuer: Siili Solutions Plc LEI: 7437003WYXJUSV27Q316   Notification type: INITIAL NOTIFICATION Reference number: 7437003WYXJUSV27Q316_20260216095218_116 ____________________________________________   Transaction date: 2026-02-13 Venue not applicable...

 PRESS RELEASE

Siili Solutions Oyj - Johdon liiketoimet - Savusalo

Siili Solutions Oyj - Johdon liiketoimet - Savusalo Siili Solutions Oyj - Johdon liiketoimet - Savusalo Siili Solutions Oyj Pörssitiedote 16.2.2026 kello 15.30 ____________________________________________   Ilmoitusvelvollinen Nimi: Savusalo, Markku Asema: Muu ylin johto Liikkeeseenlaskija: Siili Solutions Oyj LEI: 7437003WYXJUSV27Q316   Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUS Viitenumero: 7437003WYXJUSV27Q316_20260216095218_116 ____________________________________________   Liiketoimen päivämäärä: 2026-02-13 Kauppapaikka ei sovellu Instrumentti tyyppi: RAHOITUSINSTRUMENTTI...

 PRESS RELEASE

Siili Solutions Oyj - Managers' Transactions - Savusalo

Siili Solutions Oyj - Managers' Transactions - Savusalo Siili Solutions Oyj - Managers' Transactions - Savusalo Siili Solutions Plc Stock Exchange Release 16 February 2026 at 15:30 EET ____________________________________________ Person subject to the notification requirement Name: Markku Savusalo Position: Other senior manager Issuer: Siili Solutions Oyj LEI: 7437003WYXJUSV27Q316 Notification type: INITIAL NOTIFICATION Reference number: 143231/5/4 ____________________________________________ Transaction date: 2026-02-13 Venue: LISZ Instrument type: SHARE ISIN: FI4000043435 ...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch